Kotonaan pappilassa viihtyi Lönnrot mielellään, milloin mitäkin käsityötä kaperrellen. Usein oleskeli renkien parissa ja kaikkea taloustyötä mielellään seurasi, oli talon pehtorina ihan sanan täydessä merkityksessä. Kerran tai pari vuodessa kävi Kajaanin markkinoilla, kinkerimatkoilla pitäjällä, tarpeen tullen sairasmatkoilla ja siinä olivat hänen liikenteensä. Sairaan luo pyytäjältä useinkin tahtoi tietää, onko tämä sairaan itsensä tahto, vaiko jonkin sivullisen.
Myöskin luultiin, että rovasti ei kovinkaan tykkää vieraista, joilla ei ole jotain nimellistä asiaa, siis ei juttusilla olon vuoksi. Olipa tullut tavaksi, että vieras kansliaan mentyään ei puhunut asiastaan mitään ennenkuin rovasti siitä nimenomaan kysyi. Se kuului asiaan.
Varsinkin virkavuosiansa ensimäisillä kymmenillä otti rovasti kunnallisten asiain hoitoon tehoisasti osaa. Kaikissa pulmallisissa kysymyksissä kysyivät seurakuntalaiset neuvoa. Postiaseman hoito oli myöskin rovastin huostassa jonkun aikaa.
Eipä ollut harvinaista, että monet rahapulaan joutuneet seurakuntalaiset kävivät tuontuostakin pyytämässä rahaa lainaksi, toiset jyviä. Molempia aina auttoi, kuitenkin mieluummin niitä, jotka tunsi erityisen kunnollisiksi. Niinpä oli kerran eräälle Jokikylän isännälle sanonut, kun tämä pyyti 20 markkaa velaksi: "Eikö sinulla enää itselläsi ollut rahaa viinan ostoon?"
Vaikka rovasti Lönnrot ei mielipiteitään erityisissä asioissa päästänyt kyliä kiertämään, tiedettiin hänen uudistuksia monilla eri elämän aloilla vastustavan.
Rivouteen ja muihin paheisiin langenneet saivat niinikään käskyn tulla kahdenkeskiseen keskusteluun rovastin kanssa, ja tämä menettely useinkin näyttäytyi tehoisaksi. Näin seurakunnan ulkonainen järjestys pysyi jotenkin moitteettomana.
Mainitsin jo, että pehtorin tehtävät kuuluivat pappilassa rovastille. Tässä hän onnistui kerrassaan loistavasti. Kerrassaan kadehdittavan hyvä talouden järjestys oli siihen aikaan pappilassa. Työkalut olivat aina hyvässä kunnossa ja talteen järjestettynä. Pellonhoito ja lannoitus toimitettiin erityisellä huolella. Moni seurakuntalainen oli halukas uskomaan, että Luojan sallimuksesta pappilassa kaikki käy hyvin. Miehen tarmolle ei niinkään suurta painoa pantu.
Muutoin pappilan työkaluista otettiin oppia. Yksinpä reenjalaksia ihailtiin ja paininpuusta otettiin kaavoja.
Rovastin arvonimi annettiin Lönnrotille aivan viimeisinä elonvuosinaan. Huhuttiin että tämä suosionosoitus oli hänelle vähemmän mieluinen. Odottamaton ja outo oli tämä itse ruustinalle ja myöskin seurakuntalaisille. Vanhempi väki seurakuntalaisista ja ruustinna uuden arvonimen aikanakin itsepintaisesti nimittivät rovastia "pastoriksi", osoittaen tällä että kyllä se tämä nimi on sittenkin sopivampi.
Monta vuotta ennen kuolemaansa sairasti Lönnrot jotakin päällepäin näkyvää jalkaruusua, joka sitten 9 kuukautta ennen kuolemaansa kaatoi tautivuoteelle. Kyllä puhuttiin niinkin, että tämä tauti olisi ollut aikoinaan leikkauksen kautta parannettavissa, mutta rovasti ei tällaisiin parannusneuvoihin tahtonut turvautua. Kuolema kohtasi hänet 14 p. elokuuta 1907 77 v. 5 kk. ja 5 päivän vanhana.