Kunnan luottamusmiehistä mainitaan toisessa kappaleessa.
ROVASTI F.F. LÖNNROT.
Ristijärven seurakunnan papeista puhuttaessa ansaitsee rovasti Lönnrot oman lukunsa jo siitäkin syystä, että hän oli seurakunnan sielunpaimenena kokonaista 47 vuotta. Vieläpä siitäkin syystä, että rovasti Lönnrot on seurakuntalaisiin saanut oman leimansa. Näin ainakin vakuuttavat ne, jotka Ristijärven hengenviljelykseen ovat saaneet tutustua.
Lönnrotin sanotaan syntyneen Sammatin kappelissa 9 p. maaliskuuta 1830, köyhistä vanhemmista. Armoleipää piti pienenä syödä. Neulan ja napin kaupalla nähtiin poika myöhemmin.
Suomen kansan suurmies Elias Lönnrot oli pojan setä. Tämä setä johti pojan koulutielle ja lainasi hänelle rahaa. Lainaehtona oli ollut, että jos poika pyrkii kunnon mieheksi, ei takaisinmaksulla ole niin kovin kiirettä. Päinvastaisessa tapauksessa taas lainaehdot tulevat kovennettaviksi.
Edelleen kerrotaan, että kun rovasti Lönnrot oli Paltamossa pappina ja setänsä Elias Lönnrot Kajaanissa lääkärinä, tahtoi rovasti setälleen maksaa lainaamansa velan. Mutta setä Lönnrot ei vielä silloin taipunut vanhain velkaerien selvitykseen, vaan edelleen otti puheeksi tuon mieheksi tulemisen. Setä Lönnrot arveli: "Sinusta on mies tullut, mutta minä tahdon nähdä, pysytkö sinä miehenä ja siis velka yhä edelleen saapi olla sen panttina."
Ristijärven kappalaisen virkaan astui Lönnrot v. 1860. Hän oli silloin vielä nuori pappi ja lienee itsekin suuresti epäillyt virkaan pääsyään, vaikka pääsikin vaaliin. Niinpä kerrotaan, että kun hän oli matkoillaan ja Mieslahden isäntä, tietäen vaalin tuloksen, tervehti häntä taloon tultua: "Ristijärven pastoripa sieltä ajaa köröttää", niin oli hän tullut niin kovasti liikutetuksi, että oli itkenyt. Tämä osoittaa, että hän oli helläsydäminen.
Rovasti Lönnrot oli Paavo Ruotsalaisen opin tunnustajia, omaksuen n. s. kerettiläisen (körttiläisen) ajatussuunnan, ja tällaisena pysyi hän kuolemaansa asti. Hän oli yksityisessä keskustelussa harvapuheinen, sanansa tarkoin harkitseva, mutta kun niiksi tuli, antoi leikin puhumisellekin tilaa ja laski leikkiä hyvin purevasti.
Saarnamiehenä taas hän oli verraton. Ainoastaan virsikirja oli kädessä kun pönttöön nousi. Sanat olivat selvät, ääni kuuluva, esitystapa mukaansa tempaavaa, puhui voimalla, joka hellytti kovatkin sydämet. Henkisesti heränneenä osasi ohjata sieluja pelastuksen tielle, painostaen usein synnintuntoon tulemisen tarpeellisuutta.
Varsinainen seurustelupiiri omassa seurakunnassa oli Lönnrotilla jotenkin pieni. Tästä huolimatta oli seurakuntalaisilla rajaton luottamus Lönnrotin mielipiteiden oikeaan osumisesta melkeinpä kaikissa asioissa. Niinpä jonkun uuden asian esille tullessa seurakuntalaisien oli tapana kysyä itseltään: "mitähän mieltä tästä rovasti on?"