Tuli jo mainituksi, että selvä leipä oli vanhain miesten paras ihanne. Selvä leipä tehtiin siten, että taikinaan pantiin puoleksi ohria ja toiseksi puoleksi rukiita. Leipoessa tehtiin keskelle sarvella reikä ja pujotettiin tankoon kuivamaan. Se oli nimeltä "jokapäiväinenleipä" eli "arkileipä". Aivan puhtaasta rukiista tehtiin hienompia ja ne pääkammalla päältä kirjailtiin. Näitä sanottiin "kirjoleiviksi", joita syötiin pyhinä ja matkaeväinä. Kerjuuämmät pitivätkin erittäin hyvänä sitä emäntää, joka antoi kirjoleivän, varsinkin jos pani vielä "lujaa" voita päälle.
Tavallisimpina arkikeittoina oli kalakeitto, lihavelli, maitovelli, pottumaito, pottuvoi, lihapaisti, ohra-, pottu- tai naurispuuro. Lauvantai-iltoina talvella marjavelliä. Pyhäaamuna juustoa tai talkkunata. Puoliseksi viiliä. Viili syötiin puulusikoilla, vaan piimä tavallisesti kauhoilla. Samalla kauhalla vuoronperään pytystä ryypättiin, niin että kauha aina oli menossa. Toisinaan kaksikin henkeä tavoitteli kauhan vartta yhtä aikaa, vaan harvoin siitä riita tuli. Yksi ensin, sitten toinen ja kolmas. Kauhan pohjaa ei nuoleksittu, vaan lusikan kyllä.
Kahvinjuonti kuului ennen harvinaisuuksiin. Viinaa maisteltiin useammin. Vielä v. 1890 ei Ristijärven kirkonkylässä myöty kupittain kahvia, eikä kirkkovieraat sitä kaivanneetkaan. Kyllä kotona jo siihenkin aikaan oli pannut käytännössä. Mutta kymmentä vuotta aikaisemmin ei sitä vielä joka mökissä ollut.
Vaikka viinan saanti ennen olikin varsin helppoa, ei kaikki miehet olleet ehta juoppoja. Kohtuuden miehet silloinkin olivat enemmistönä. Muutamat vaan syystä tahi toisesta olivat rietautuneet.
Sunnuntaihartaus kuului vanhoihin hyviin tapoihin. Vähäpätöinen oli se talo, jossa ei ollut saarnakirjaa ja jossa ei saarnaa sunnuntaina luettu. Virsiäkin veisattiin paljon sekä virsikirjasta että Siionista. Kello 10:nestä päivällä puolisiin asti kulutettiin aikaa lukemalla ja veisaamalla. Tämä hyvä tapa on muutamissa taloissa edelleen jatkunut ja tulee luultavasti jatkumaan polvesta toiseen.
Pitkätukkaisuus oli vanhojen miesten erityinen muoti. Eivät millään hinnalla olisi he luopuneet pitkästä tukastaan. Pidettiinpä erittäin suurena häväistyksenä sitä, että Kajaanin linnassa vesileipärangaistusta kärsiviltä oli leikattu tukka ja tehty aivan kolipää. Niinpä arveltiinkin, kun luultiin jonkun joutuvan linnaan, että "pää se tulee kerittäväksi." — Myöhemmin on pään keritseminen tullut aivan tavalliseksi. Ei ole enää monta miestä, joka tahtoisi kantaa pitkää tukkaa.
NAIMISIIN MENO.
Naimisiin menijäin tapa oli ennen pitää aikeitaan näistä asioista ensin salassa. Sivulliset eivät saaneet tästä tietää ennenkuin se kirkon pöntöstä sanottiin. Toiset taas pitivät salassa siksi kunnes ratulat oli juotu.
Rakastavaisten ei ollut tapana seurustella päivällä. Kirkkopaikoissa yhdessä käveleminen muulloin paitsi Perttulin lauvantai-iltana pidettiin häpeänä. Sitävastoin yöseurustelun puolella oli yleinen mielipide. Se kuului asiaan. Kun sanaa ei saanut vaihtaa päivällä, niin se tehtiin yöllä. Sananlaskun: "Valkeus nauraa pimeyden töille" ei luultu sopivan tähän asian tilaan.
Sormus on kihlakapistuksiin aina kuulunut, mutta ennen vanhaan ei sen aina tarvinnut olla kultaa. Hopeasormus kulki myös muodissa, kun se oli kultasormusta halvempi. Köyhäin täytyi usein vihille lähtiessä emänniltä lainata kultasormus, kun puhuttiin, että hopeaisella ei pappi vihkisi. Samalla puhuttiin, että vaskisella ja hätätilassa vitsapantasormuksella kyllä vihkisi. Myöhemmin ostivat talonpojat morsiamelleen kaksikin kultasormusta ja silkkihuivin. Että kolme kultasormusta joku uskalsi ostaa ja sen lisäksi taskukellon, se oli ennen kuulumatonta tuhlausta. Mutta sulhasen sormi se aina on jäänyt tyhjäksi. Ei rikkaankaan morsiamen mieleen ole juolahtanut antaa vastakihloja sulhaselle. Se kun ei ole ollut tapana. Joku kyllä joskus on tiennyt puhua, että niin herrat tekevät, vaan se on heidän omaa hupsuuttaan. Moni köyhä on mennyt ennen naimisiin, että ei minkäänlaista sormusta ole ostettu. Vihkireissulla vaan ollut lainasormus sormessa, sen jälkeen ei mitään. Toiset köyhät taas ovat vihkisormuksensa tarpeentullen vaihtaneet ruokatavaroihin ja syöneet suuhunsa.