Opettaja A. Jussila oli meijerihomman alkuunpanemisessa koko ajan uskollisesti mukana. Moneen epäilevään isäntään ja emäntään sai hän teroittaa luottamusta ja uskoa homman vastaiseen menestymiseen.
Mari Nikula oli sen meijerskan nimi, joka Ristijärven osuusmeijerillä ensimäiset voit valmisti.
HUKKUNEITA.
Hukkumistapaukset ennen vanhaan Ristijärvellä olivat harvinaisia. Puhutaan vaan kahdesta hukkumistapauksesta, Esko Kemppaisen Uvanjärveen ja joku Tuomaanvaaran Snikkerin veljeksistä Tuomaanjärveen, molemmat heikkoon jäähän sortumalla. Kemppainen oli pudonnut höyläkontti selässä, kevätjää alla murtumalla, ja jäi Uvanjärven pohjaan ikipäiviksi. Uvanjärvi näet on pohjaltaan perin liejuinen. Snikkeri taas, ollen yksin matkalla Kainuun kruunun torpasta Tuomaanvaaralle, putosi heikkoon Tuomaanjärven jäähän, eikä omin voimin päässyt ylös. Kuolleena sitten nostettiin vedestä.
Useamman vuosikymmentä myöhemmin eli syksyllä v. 1903 putosi heikkoon jäähän Tenämäen järvellä ja hukkui torppari Joel Möttönen Jokikylästä. Hän oli lähtenyt suksi jalassa ja kelkkaa perässään vetäen noutamaan kirkonkylästä n.s. palkkiolainajauhoja, mutta, hiihtikin ajattelemattomuuksissaan Vanhansalmen niskalla melkeinpä sulaan. Parin vuorokauden perästä huomattiin vasta tapaus ja saatiin hukkunut ylös.
Samoin syksyllä v. 1907 hukkui heikkoon jäähän putoamalla Iijärven Uvanlahteen torppari Heikki Heikkinen Uvankylästä. Hän oli paluumatkallaan kirkolta luistellut pitkin Uvanlahden rantoja ja iltapimeällä sortunut n.s. vesivalvakkeeseen. Hukkuvan hätähuudot oli kuultu parin neljänneksen päähän Uvankylälle, mutta kukaan ei apuun yrittänyt. Lähes vuorokauden perästä nostettiin hukkunut avannosta.
Vielä syksyllä v. 1911 putosi heikkoon jäähän Jokikylässä Säkkilän venerannan alapuolella entinen talonisäntä Pekka Mikkonen samasta kylästä. Hän oli vävypoikansa hoidettavana Kirnulan talossa ja tervaksen hakkuussa Pienen joen takapuolella. Päivälliselle tullessaan vajosi vanhus jään alle kenenkään näkemättä. Samana päivänä nostettiin jään alta kuolleena.
Joukkohukkuminen Seitsenoikeakoskeen 5 p. kesäkuuta v. 1892 oli aikansa suurimpia ja voipipa sanoa surkeimpia tapahtumia. Oli niin, että viisi miestä, torpparit Herman Möttönen, Jeremi Tolonen ja Matti Kinnunen, sekä talolliset Eeli Mulari ja Jaakko Pyykkönen, kaikki Pihlajavaaran kylästä, lähtivät pitkällä jokiveneellä noutamaan Hyrynsalmelta kevätkylvöä varten ohran siemeniä. Matkueeseen liittyi sitten perillä Eeli Keränen Jokikylän Mutkalasta, tullakseen Hyrynsalmelta kotiinsa. Eeli Keränen oli luottohenkilöitä Hyrynsalmen kunnan hallituksessa ja matkustanut näiden asiain vuoksi.
Oli sitten helluntaiaamu kun lähdettiin kevättulvasta kuohuvalle Seitsenoikeakoskelle Väärälän Matin laskemana. Oli ollut puhetta niskalla miehien vähentämisestä törmälle, mutta kukaan ei ottanut pelkurin nimeä. Täydellä lastilla työnnyttiin vaan koskelle, mutta n.s. Tiikkajan portissa löi aalto sisään ja miehet joutuivat vesivaraan. Laskumies itse pelastui kosken keskellä olevalle n.s. Nilkan karille, vaan toiset soluivat veneen mukana kosken alle. Jaakko Pyykkönen ja Jeremi Tolonen olivat jo koskella sukeltaneet näkymättömiin, vaan toiset olivat päässeet veneen pohjan päälle ja näin pääsivät kosken alle.
Koskenalue kuitenkin oli silloin asumatonta, autiota erämaata, joten onnettomuuden uhrit läpimärkinä jäivät kumollaan olevan veneen pohjalle pyörreveden kierrätettäväksi. Kun apua ei tullut, nääntyivät onnettomat vilusta ja painuivat tunnottomina joen pohjaan.