"Jos Ford tekee tämän, niin tulee hänen liikkeestään puolessa vuodessa loppu."
Yleinen mielipide oli, että hyvää autoa ei voitu rakentaa halpaan hintaan ja ettei missään tapauksessa kannattanut myydä niin halvalla, kun ainoastaan varakkaat henkilöt ostivat autoja. Yli kymmenentuhannen auton myynti 1908-1909 oli saanut minut vakuutetuksi siitä, että tarvitsimme uuden tehtaan. Meillä oli jo yksi suuri uudenaikainen tehdas Piquette Streetin varrella. Se oli yhtä hyvä, ehkäpä pikkuista parempikin kuin mikään muu autotehdas maassamme. Mutta minusta tuntui mahdottomalta, että se riittäisi tulevia välttämättömiä tarpeita varten, ja siksipä ostin kuusikymmentä eekkeriä Highland Parkista, minkä silloin katsottiin olevan kaukana maalla Detroitin ulkopuolella. Niin suuren maa-alan osto ja suuremman tehtaan rakentamisaie herätti hämmästystä. Kysyttiin jo:
"Kuinkahan pian Ford lentää ilmaan?"
Mene tiedä, kuinka monta kertaa se kysymys sitten on tehty. Sitä on kysytty vain sen vuoksi, ettei ole voitu käsittää, että periaate se on pikemminkin kuin henkilö, joka työn tekee, ja periaate on niin yksinkertainen, että se tuntuu salamyhkäiseltä.
1909-1910 koroitin hiukkasen hintaa voidakseni maksaa uuden maa-alan ja rakennukset. Tämä on aivan oikeutettua ja päätyy ostajan eduksi eikä päinvastoin. Muutama vuosi sitten tein samalla tavalla, tai oikeammin: silloin jätin tavallisen vuotuisen hinnanalennuksen tekemättä voidakseni rakentaa River Rougen haaratehtaan. Olisinhan voinut lainata puuttuvat summat, mutta siitä olisi liikkeelle tullut alituinen taakka, joka olisi rasittanut kaikkia seuraavia autoja. Kaikkien mallien hintaa koroitettiin 100 dollaria, lukuunottamatta maantieautoa, jota koroitettiin vain 75 dollaria, sekä kuomuvaunua ja kaupunkiautoa, joiden hintoja koroitettiin 150 ja 200 dollaria. Me möimme 18,664 autoa, ja sitten 1910-1911 alensin — näin saadun helpotuksen johdosta — matkailuauton 950 dollarista 780 dollariin ja möin 34,528 autoa. Tämä on alku säännölliseen autojen hinnan alentamiseen, huolimatta lisääntyneistä aineskustannuksista ja korkeammista työpalkoistakin.
Verrattakoon vuotta 1908 vuoteen 1911. Tehdasaluetta lisättiin 2,65 eekkeristä 32 eekkeriin. Työmiesten lukumäärä nousi 1,908:sta 4,110:een ja tuotanto lisääntyi hiukan yli kuudesta tuhannesta lähes kolmeenkymmeneenviiteen tuhanteen autoon. Työmiesten lukumäärän lisäys on kuten näkyy paljon pienempi kuin tuotannon.
Me olimme, niin näytti, miltei yhdessä päivässä siirtyneet suurtuotantoon. Kuinka se tapahtui?
Yksinkertaisesti sovelluttamalla välttämätöntä periaatetta. Käyttämällä järkevästi järjestettyä voimaa ja koneistoa. Pienessä, pimeässä pajassaan erään syrjäkadun varrella oli muuan vanha mies vuosikausia vuoleskellut kirvesvarsia. Hän teki ne sopivasta puusta alkeellisilla työkaluilla. Jokainen varsi mitattiin ja punnittiin huolellisesti. Niissä ei ollut kahta samanlaista. Taipeen piti tarkoin sopia käteen ja seurata puunsyiden suuntaa. Aamusta varhain myöhään iltaan ahersi ukko. Hän valmisti keskimäärin kahdeksan vartta viikossa ja sai puolentoista dollaria kappaleelta. Usein jäi joitakin varsia menemättä kaupaksi jonkin epätasaisuuden vuoksi.
Nykyään voi ostaa paremman kirvesvarren, koneellatehdyn, muutamalla sentillä. Ne ovat kaikki samanlaisia ja jokainen erikseen erinomainen. Uudet menetelmät, suuressa mittakaavassa sovellettuina, eivät ainoastaan ole alentaneet kirvesvarren hintaa mitättömään murto-osaan entisestä, vaan myöskin sanomattomasti parantaneet tuotetta.
Näiden samojen menetelmien sovelluttaminen Ford-auton valmistuksessa alensi hinnan heti alussa ja paransi samalla laadun. Me kehitimme sanalla sanoen erästä aatetta. Liikkeen ytimenä voi olla joku aate. Joku keksijä tai älykäs työmies keksii uuden ja paremman tavan tyydyttää jotakin ihmisten ilmeistä tarvetta; aate havaitaan hyväksi ja ihmiset haluavat sitä käyttää hyväkseen. Sillä tavoin yksi ainoa henkilö aatteensa tai keksintönsä kautta antaa ytimen jollekin liikeyritykselle. Mutta sellaisen yrityksen kehän ja laajuuden luomisessa ovat osallisia kaikki, joilla on sen kanssa jotakin tekemistä. Ei kukaan liikemies voi sanoa: "Minä rakensin tämän liikkeen", jos hän sen rakentamiseen on tarvinnut tuhansien miesten apua. Se on yhteistuotantoa. Jokainen, joka siinä on toimessa, on jollakin tavoin sitä auttanut. Tuotteliasta työtä tekemällä he tekevät ostavalle maailmalle mahdolliseksi alati saada senlaatuiset tarpeensa tyydytetyksi, joiden tyydyttämistä yritys tarkoittaa, ja sillä tavoin he kaikki auttavat pitämään pystyssä tehdasta, kauppaliikettä, tavaraa, joka antaa heille toimeentulon. Sillä tavoin kasvoi meidän yhtiömme, ja seuraavassa luvussa kerron kuinka se tapahtui.