MIKSI EI AINA OLE HYVIÄ LIIKEAIKOJA?
Sekä työnantajan että työmiehen tulee elää vuosi umpeensa, mutta molemmat he tavallisesti työskentelevät vain viikkokaupalla. He saavat tilauksen tai työn kuinka sattuu ja mihin hintaan kulloinkin onnistuu. Hyvänä aikana on runsaasti tilauksia ja töitä, mutta "huonona aikana" niukasti. Teollisuudessa on joko juhla tai paasto, liikeasiat käyvät joko hyvin tai huonosti. Vaikka emme koskaan ole eläneet aikoja, jolloin kaikilla olisi ollut liiaksi paljon tämän maailman hyvää ja ihmiset olleet liian onnellisia ja iloisia, niin on meillä sen sijaan ollut masennuksen aikoja, jolloin olemme nähneet sen omituisen näytelmän, että maailma on yhtäältä tuntenut tavarain ja koneiden, toisaalta työn puutetta ja nämä molemmat — kysyntä ja sen tyydyttämisen mahdollisuus — on toisistaan erottanut raha-aita. Tasaisen edistymisen asemesta kulkee kehitys eteenpäin nykäyksittäin ja oikullisesti — milloin aivan liian huimaa vauhtia, milloin kerrassaan seisahtuen. Kun monet ihmiset haluavat ostaa, sanotaan ettei ole tavaraa, mutta kun ei kukaan halua ostaa, sanotaan että on liikatuotantoa. Tiedän että aina on vallinnut tavarain puute, mutta en usko koskaan olleen liikatuotantoa. Erinäisissä tiloissa on meillä kyllä ollut väärää tavaralaatua, mutta sitä ei voi sanoa liikatuotannoksi. Se on päätöntä tuotantoa. Meillä voi myöskin olla suuria, liian korkealla hinnalla hankittuja tavaravarastoja. Se johtuu joko valmistus- tai rahatoimen huonosta järjestelystä. Riippuuko sitten sallimuksesta, milloin joku liike on hyvä tai huono, ja täytyykö meidän alistua sen välttämättömyyteen? Liike on hyvä tai huono aina sen mukaan, kummaksiko me sen teemme. Ainoa syy, miksi kylvämme laihoja, myllerrämme kaivoksissa tai valmistamme tavaroita, on se, että ihmiset saisivat ruokaa, lämmintä ja vaatetta. Mitään muuta järjellistä syytä ei ole, ja kuitenkin me työnnämme nämä syyt syrjään ja teemme työtä hankkiaksemme rahaa emmekä palvellaksemme ihmiskuntaa — kun näet olemme kehittäneet rahajärjestelmän, joka sen sijaan, että on tarkoitettu helpottamaan, joskus ehkäisee sitä. Mutta siitä tuonnempana.
Meille tulee tuontuostakin niin sanottuja huonoja aikoja ainoastaan sentähden, että olemme niin huonoja johtajia. Voin ymmärtää, että maan täytyy nähdä nälkää, jos koko sato menee hukkaan, mutta en ymmärrä, miksi me siedämme nälkää ja köyhyyttä, kun ne riippuvat yksinomaan huonosta johdosta, joka puolestaan aina on yhteydessä raha-asiain järjettömän hoitamisen kanssa. Sota käänsi tietenkin asiat nurin tässä maassa. Se käänsi nurin koko maailman. Sotaa ei milloinkaan olisi syntynyt, jos meillä olisi ollut parempi johto, mutta sotaa ei ole yksinomaan syyttäminen. Se paljasti rahajärjestelmämme puutteet, mutta se osoitti ennen kaikkea kuinka epävarmoja liikkeet ovat, kun niiden ainoana perustana on raha. Minä en tiedä, ovatko huonot liikeajat huonojen rahamenetelmäin tulosta vai ovatko väärät liikevaikuttimet luoneet huonot rahamenetelmät; mutta sen tiedän, että vaikka nykyisen rahajärjestelmän nurinkaataminen ei suinkaan olisi toivottavaa, niin olisi erittäin tarpeellista muuntaa liike-elämää palvelemaan hyödyllisiä tarkoituksia. Silloin täytyy myöskin paremman finanssitoimen syntyä. Nykyinen järjestelmä tulee hävitettäväksi senvuoksi, että sillä ei ole olemassaolon oikeutusta, mutta se tulee tapahtumaan vähitellen.
Omien asioittensa vakiinnuttaminen on kunkin omassa kädessä. Yksinään ei voi saavuttaa täydellisiä tuloksia, mutta esimerkki kehoittaa seuraamaan, ja jolloinkin voimme toivottavasti sijoittaa inflatio-ajat [inflatio = paperirahan tulva. — Suom.] ja niiden seuraajat, ahdinkoajat, samaan luokkaan kuin isonrokon ja muut tarttuvat taudit, joiden leviämisen voi estää. Liike-elämän ja finanssilaitoksen uudestijärjestelyn kautta on täysin mahdollista ehkäistä nousu- ja laskukauden huonot vaikutukset ja myöskin ajoittaiset ahdingot. Maanviljelys on jo muuttumistilassa. Kun teollisuus ja maanviljelys ovat täysin uudennetut, tulevat ne täydentämään toisiaan ja kuulumaan yhteen. Minä sijoitin esimerkiksi yhden tehtaistani maaseudulle, jotta työmiehet samalla voisivat harjoittaa maanviljelystä. Käyttämällä koneita vaatii maanviljelys tulevaisuudessa vain murto-osan siitä ajasta, minkä se nykyään nielee. Se aika, jonka luonto tarvitsee tuotantoonsa, on paljon pitempi kuin se, mikä tarvitaan ihmisapuun maanmuokkauksen, kylvön ja elonkorjuun muodossa. Monelle teollisuudelle, jossa ei suoriteta jykeviä töitä, ei ole väliä, missä sitä harjoitetaan. Vesivoimaa käyttämällä voidaan monta teollisuudenhaaraa pitää maaseudulla, ja sillä tavoin saatamme paljoa suuremmassa määrässä kuin osataan arvata yhdistää teollisuutta maanviljelykseen, saada maataviljeleviä teollisuudenharjoittajia, jotka harjoittavat sekä maanviljelystä että teollisuutta mitä järkiperäisimmissä ja terveellisimmissä oloissa. Tämä järjestely poistaa monen vuodenajasta riippuvan teollisuuden hankaluudet. Toisia voidaan järjestää siten, että eri tuotteita valmistetaan eri vuodenaikoina, ja toisista taas voidaan huolellisella johdolla poistaa riippuvaisuus vuodenajoista. Kunkin erikoisen tapauksen huolellinen tutkiminen on viittova tien.
Ajoittaiset ahdinkokaudet ovat vakavampia, ne kun näyttävät niin suurilta, ettei niitä voi hallita. Ennenkuin koko uudestijärjestely on toimeenpantu, ei se olekaan mahdollista, mutta jokainen liikemies voi aina vaikuttaa jotakin asiaan, ja samalla kuin hän hyödyttää omaa laitostansa, auttaa hän myöskin muita. Ford-yhtiön tuotantoon eivät huonot tai hyvät ajat ole koskaan vaikuttaneet. Oloista välittämättä on yhtiö kulkenut suoraa suuntaansa, lukuunottamatta vuotta 1917-1919, jolloin tehdas sovellettiin sotatarpeiden palvelukseen. Vuotta 1912-1913 pidettiin huonona, vaikka sitä nyt katsotaan keskulaiseksi; meidän tavaravaihtomme kohosi melkein kaksinkertaiseksi. 1913-1914 oli huono kausi; me lisäsimme myyntiämme enemmän kuin kolmanneksella. Myyntivuotta 1920-1921 katsottiin liikekannalta huonoimmaksi mitä historiamme tuntee; me möimme 1 1/4 miljoonaa autoa eli viisi kertaa enemmän kuin "normaali"-vuonna 1913-1914, joten en saata sanoa, että ahdinkoaika liikemarkkinoilla olisi tuottanut meille erityisiä huolia. Tässä ei piile mitään salaisuutta. Se on, kuten kaikki muukin meidän liikkeessämme, välttämätön tulos periaatteesta, jota voidaan sovelluttaa mihin liikkeeseen tahansa.
Me maksamme nyt ilman ehtoja kuuden dollarin alimman palkan päivässä. Väki on jo niin tottunut suuriin palkkoihin, että meidän ei enää ole tarvis toimittaa mitään tarkastusta sen käyttämisestä. Minimipalkka maksetaan niin pian kuin työmies on osoittanut kykenevänsä hoitamaan työtänsä, mikä on hänen omassa vallassaan. Me olemme lisänneet lasketun voitto-osuuden palkkaan ja maksamme nyt korkeampia palkkoja kuin sen äkkinousun aikana, joka seurasi sodan jälkeen. Mutta me maksamme aina suoritetun työn mukaan. Että työtä tosiaan tehdään, todistaa se tosiasia, että noin kuusikymmentä prosenttia työväestä ansaitsee enemmän kuin kuuden dollarin minimipalkan.
Ajatelkaamme yleisen vaurauden ensimmäisiä perusehtoja. Edistys ei tapahdu umpimähkään annetuin pikku sysäyksin. Sen jokainen askel täytyy säädöstellä. Edistys ei ole mahdollista ilman edelläkäyvää ajattelutyötä. Ottakaamme juuri yleinen vaurastuminen esimerkiksi. Se toteutuu, kun mahdollisimman suurella määrällä ihmisiä on kylliksi syödäkseen ja pukeutuakseen ja kun he sanan varsinaisessa merkityksessä tuntevat elämisen viihtyisyyttä. Suuren enemmistön huoleton toimeentulo on yleisen vaurauden ehtona, eikä tehtailijan pankkitili. Tehtailijan asiana on tämän vaurauden edistäminen. Hän on yhteiskunnan palvelija, ja hän palvelee sitä ainoastaan, jos hän hoitaa yritystänsä sillä tavoin, että hän toimittaa yleisölle yhä parempaa tavaraa yhä halvemmalla hinnalla ja maksaa työväelleen yhä parempaa palkkaa, sen suorittaman työn perustalla. Tällä tapaa — ja ainoastaan tällä tapaa — voi tehtailija tai mikä liikemies hyvänsä puolustaa olemassaolonsa oikeutusta.
En pane suurta arvoa kansantaloustieteilijäin selityksille ajoittaisin palaavista kukoistuksen ja ahdingon ajoista. Kun hinnat ovat korkeat, sanovat he aikoja hyviksi, mutta todella hyviä aikoja ei saa arvostella niiden hintojen mukaan, joita tehtailijat panevat tavaroilleen.
Älkäämme leikkikö sanoilla. Elleivät ihmisten tulot ole oikeassa suhteessa tavarain hintoihin, niin täytyy hintoja alentaa. Liikkeiden yleensä katsotaan alkavan valmistuksesta ja päättyvän kulutukseen. Jos nyt kuluttaja ei halua ostaa tavaraa, tai hänellä ei ole rahaa ostaa sitä, niin moittii tehtailija kuluttajaa ja sanoo liikkeen käyvän huonosti, ja tätä ruikutusta hän jatkaa. Eikö se ole hölynpölyä?
Eikö tehtailija ole olemassa kuluttajaa varten, vai onko asia päinvastainen? Ellei kuluttaja tahdo — tai voi ostaa, mitä tehtailijalla on hänelle tarjottavana, niin onko se tehtailijan vai kuluttajan syy? Vaiko ei kummankaan? Siinä tapauksessa täytyy tehtailijan lopettaa liikkeensä.