Onko tosiaan niin, että liikkeet alkavat valmistuksesta ja päättyvät kulutukseen? Mistä tulevat rahat, jotka panevat koneet käyntiin? Kuluttajalta luonnollisesti. Hän on ainoa, johon voi turvata. Ja tehtaan menestyminen perustuu yksinomaan siihen, että se kykenee palvelemaan kuluttajaa, niin että tämä on tyytyväinen. Se voi tapahtua tavaran laadun tai hintojen kautta. Parhaiten palvellaan häntä parhailla tavaroilla halvimpiin hintoihin, ja sillä, joka voi tämän aikaansaada, on mahdollisuus tulla johtajaksi alallaan, huolimatta siitä, mitä tavaroita hän valmistaa. Tästä ei pääse mihinkään.
Miksikä sitten maleksia odottamassa parempia aikoja? Alentakaa kustannukset johtamalla tehdasta paremmin. Ja alentakaa hinnat ostovoiman tasalle.
Palkkojen alentaminen on kevytmielisin ja nahjusmaisin tapa selvitä tilanteesta, puhumattakaan sen epäinhimillisyydestä. Se on itse asiassa liikkeenjohtajan kykenemättömyyden syyn sälyttämistä työmiesten niskoille. Jokainen ahdinkoajan merkki on kehoitus tehtailijalle käyttämään kykyänsä paremmin ja hyvällä johdolla aikaansaamaan sellaista, mitä muut koettavat aikaansaada palkkojen alentamisella. Jos ensi sijassa käydään käsiksi palkkoihin, niin laiminlyödään se keino, joka voisi tuoda pelastuksen vaikeuksista; mutta jos tätä ainoata todella tehoavaa keinoa käytetään, niin päästään alentamasta palkkoja. Tämä on ainakin minun kokemukseni. Kun kokonainen järjestelmä on muutettava, täytyy jonkun kärsiä ensimmäiset tappiot. Ainoat, jotka sen voivat tehdä, ovat ne, joilla on siihen varaa. Mutta "tappion kärsiminen" on eksyttävä sanontatapa. Oikeastaan ei tapahdu mitään tappiota; luovutetaan vain osa siitä, mitä ennen on ansaittu, jotta tulevaisuudessa voitaisiin ansaita sitä enemmän. Keskustelin äskettäin erään pikkukaupungin rautakauppiaan kanssa. Hän sanoi:
"Minä lasken tulevani kärsimään nykyisellä varastollani 10,000 dollarin tappion, mutta todellisuudessa ei tappio ole niin suuri. Meillä rautakauppiailla on ollut jokseenkin hyvät ajat. Enin osa nykyisestä varastostani on ostettu korkeaan hintaan, mutta minä olen myynyt monta varastoa hyvällä voitolla, ja ne kymmenen tuhatta dollaria, jotka nyt häviän, eivät muuten ole samanlaisia dollareita kuin meillä oli ennen maailmassa. Niistä on tullut tavallaan keinottelurahoja. Ne eivät ole vanhoja kelpo dollareja, joilla ennen kullakin ostettiin 100 sentin arvosta. Niin että minun tappioni ei ole kovin suuri. Samalla teen mahdolliseksi kaupunkilaisille jatkaa kotiensa rakentamista, ilman että heidän tarvitsee olla huolissaan rautatavarain hinnannoususta."
Hän oli viisas kauppamies. Hän tyytyi mieluummin pienempään ansioon ja suurempaan menekkiin kuin että olisi pitänyt hintoja korkealla ja ehkäissyt yhteiskunnan kehitystä. Hänen kaltaisensa mies on hyödyllinen yhteiskunnassa. Hänellä on selkeä ymmärrys. Hän tekee tasauksen varastonsa arvossa ennemmin kuin alentaa avustajainsa palkkoja, jonka kautta hän vähentäisi heidän ostokykyänsä. Hän ei takertunut pitämään kiinni hinnoista ja jäänyt odottelemaan ostajia. Hän ymmärsi — mikä yleensä näytään unohdetun — että omistuksen luontoon kuuluu, että joskus täytyy kärsiä tappiotakin. Niin on minunkin käynyt.
Meidänkin myyntimme väheni niinkuin kaikkien muidenkin. Meillä oli suuri varasto, ja kun laskettiin kaikki ainesten ja koneosain kustannukset, emme voineet myydä autoa halvemmalla kuin mitä siitä pyysimme, mutta tämä hinta oli sinä ajankohtana korkeampi kuin mitä ihmiset saattoivat tai tahtoivat maksaa. Me ryhdyimme tekemään laskelmia. Joko oli meidän vähennettävä varastojemme arvoa 17,000,000 dollarilla tai hävittävä paljoa enemmän sen kautta, ettemme saisi kaupaksi mitään. Niin että siinä ei oikeastaan ollutkaan valinnan varaa.
Joko täytyy miehen tyytyä tappioon ja jatkaa liikettään tai saa hän lyödä ovet kiinni ja miettiä, mitä tappiota toimettomuus sisältää. Tämä tappio tulee yleensä suuremmaksi eikä koske ainoastaan rahoja, sillä toimettomuuden aikoina kalvaa masennus yritteliäisyyttä, ja jos tämmöisiä aikoja kestää kovin kauan, menee vihdoin kaikki uudelleenaloittamisen tarmo.
Ei kannata ruveta odottamaan parempia aikoja. Jos liikemies tahtoo jatkaa toimintaansa, täytyy hänen alentaa hinnat siihen, mitä ihmiset tahtovat maksaa. Minkälaisiksi olot muodostunevatkin, maksavat ihmiset välttämättömistä tavaroista aina jonkin hinnan, ja kun vain hyvää tahtoa on, voi aina sellaiseen hintaan mennä.
Tätä sopeutuvaa hintatasoa ei kelpaa tavoittaa huonommalla laadulla tai lyhytnäköisellä säästäväisyydellä, sillä siitä on seurauksena vain työväen tyytymättömyys. Semmoinen hintataso saavutetaan vain lisäämällä tuotantoa, ja siltä kannalta katsottuna tulee jokaisen ahdingon oireen liike-elämässä olla voimakkaana kehoituksena liikemiehille käyttämään tervettä järkeänsä. Se, joka panee pääpainon hintoihin, mutta ei kysy, onko hän yhteiskunnalle hyödyksi, ei voi puolustaa asemaansa liikkeenjohtajana.
Tämä on ainoastaan toisin sanoin lausuttuna väite, että vaihdon täytyy tapahtua todellisten arvojen luonnollisella perustalla, mikä on siinä, että ihmistarmo on muutettu kauppatavaroiksi. Mutta niin yksinkertaista oppia ei pidetä oikein liike-elämälle sopivana. Se ei ole kylliksi mutkallinen. On "liikkeitä", joiden tarkoituksena on tehdä inhimillisen yritteliäisyyden kaikkein rehellisin pyrkimys viekkaiden ihmisten keinotteluhimon esineeksi. Nämä ihmiset toimeenpanevat ravintoaineiden ja muiden välttämättömien tarvetavaroiden näennäisen pulan, mistä on seurauksena hätääntynyt kysyntä markkinoilla. Ensin syntyy väärä nousu, sitten yhtä luonnoton seisahdus.