Meidän liikeperiaatteemme ovat kuitenkin ihan päinvastaiset. Minä en ymmärrä, että voisimme palvella kuluttajaa, ellemme — mikäli kykenemme — valmista mahdollisimman kauan kestävää. Me pyrimme valmistamaan koneen, joka kestäisi ikuisesti. Meille ei ole mieleen, että auto, jonka joku ostaa, kuluu kelvottomaksi tai muuttuu vanhenneeksi. Me pidämme tärkeänä, että hänen ei tarvitse hankkia itselleen uutta autoa. Me emme koskaan tee parannuksia, jotka johtavat entisten tyyppien vanhenemiseen. Erikoistyypin osia ei ainoastaan voida vaihtaa samantapaisen mallin osiin, vaan ne voidaan vaihtaa vastaaviin osiin jok'ainoassa autossa, jonka olemme laskeneet markkinoille. Voi huoleti ottaa meidän valmistettamme minkä kymmenen vuoden vanhan vaunun hyvänsä ja lisäämällä siihen joitakin nykypäivänä tehtyjä osia muuttaa sen varsin huokein kustannuksin uusimmanmalliseksi vaunuksi. Tämä päämäärä mielessämme me pakotamme kustannukset painumaan alas, ja kun politiikkamme vääjäämättä tähtää hinnanalennukseen, vaikuttaa paine aina. Milloin enemmän, milloin vähemmän.
Tässä vielä esimerkkejä säästämisestä. Me kokeilemme alituisesti voidaksemme käyttää hyväksemme kaikki tähteet. Eräässä lävistystoimituksessa jää kuuden tuuman ympyriäisiä levyjä tähteiksi. Tämä tuhlaus kiusasi työmiehiä. He etsivät sopivaa käytäntöä levykappaleille ja huomasivat, että ne suuruudeltaan muuten sopivat jäähdyttäjäintulpiksi, mutta että pelti ei ollut kyllin paksua. He koettelivat silloin kahta levypalasta sillä seurauksella, että he valmistivat radiaattoritulpan, joka havaittiin lujemmaksi kuin yksinkertaisesta metallilevystä valmistettu. Me saamme 150,000 tällaista levypalaa päivässä; meillä on jo käytäntöä 20,000:lle päivässä ja toivomme saavamme muutkin käytäntöön. Valmistamalla itse siirtoketjut sen sijaan, että ennen ostimme ne, säästämme kymmenen dollaria kappaletta kohti. Niinikään kokeilimme pulteilla ja valmistimme erikoisen pultin, joka oli lujempi kuin mikään kaupassa oleva, vaikka siihen meni ainoastaan kolmas osa sitä ainesmäärää, jonka muut tehtailijat tarvitsivat. Se säästö, jonka yksi näitä pulttityyppejä aikaansai, arvioitiin puoleksi miljoonaksi dollariksi vuodessa. Meillä oli tapana kokoonpanna automme Detroitissa, ja vaikka meidän erikoisilla lastauskeinoilla onnistui sijoittaa viisi tai kuusi kappaletta yhteen rautatievaunuun, tarvitsimme monta sataa rautatievaunua päivässä. Junat kulkivat lakkaamatta edestakaisin. Kerran lastattiin tuhannen autoa yhtenä päivänä. Oli mahdotonta välttää tungospysähdyksiä. Autojen yhteensullominen niin, että ne eivät kuljetettaessa vahingoitu, on sangen kallista, puhumattakaan rahtimaksuista. Nyttemmin me emme pane Detroitissa kokoon enempää kuin kolme- tai neljäsataa autoa päivässä — mikä riittää paikallisiin tarpeisiimme. Sen sijaan lähetämme koneosat kaikkialla Yhdysvalloissa ja koko maailmassa sijaitseviin varastoihimme, joissa autot pannaan kokoon. Missä haaraosastojen vain on mahdollista valmistaa joku koneosa halvemmalla kuin meillä Detroitissa, saavat ne tehdä sen.
Haaraosastomme Englannin Manchesterissa valmistaa melkein koko auton, ja moottoriauran haaraosasto Irlannin Corkissa tekee miltei täydellisen moottoriauran. Tämä on suunnaton säästö ja antaa vain vähäisen käsityksen siitä, mitä teollisuuden alalla voidaan aikaansaada, kun jokainen kokoonpantavan esineen osa voidaan valmistaa juuri niin, että se on säästäväisintä. Me kokeilemme lakkaamatta autoihin käytettävillä aineksilla. Enin puuaines, jota käytämme, hakataan omissa metsissämme. Niinikään me kokeilemme keinotekoisen nahan valmistamista, sitä tavaraa kun käytämme lähes 40,000 metriä päivässä. Muutaman pennin säästö, siellä toinen täällä, tekee suuria summia vuoden mittaan.
Suurin tähän saakka tekemämme edistysaskel on kuitenkin River Rougen tehdas, joka täyteen käyntiin saatuna tulee tuntuvasti ja monessa suhteessa alentamaan tuotantokustannuksiamme. Sinne olemme sijoittaneet koko moottoriaurateollisuutemme. Tehdas sijaitsee joen varrella Detroitin laidalla ja alue käsittää 665 eekkerin pinta-alan, mikä riittää vastaisiin laajennuksiin. Me käytämme suuria hiilimääriä, ja nämä tuodaan suoraan kaivoksistamme rautatietä myöten, jossa olemme pääosakkaita. Osa menee höyrykoneiden lämmitykseen, osa River Rougen koksiuuneihin. Mekaanisilla siirtolaitteilla siirretään koksi masuuneihin. Siitä saatu masuunikaasu painetaan putkia myöten voima-aseman höyrykattilain alle, missä se sekoitetaan sahajauhojen ja höylänlastujen ynnä koksin valmistuksessa syntyneen hiilimurskeen kanssa. Se polttoaine, joka menee höyrykattilan lämmittämiseen, saadaan siis yksinomaan tähdetuotteista. Valtavat dynamokoneisiin yhdistetyt höyryturbiinit muuttavat tämän voiman sähköksi, joka vuorostaan sähkömoottorien kautta käyttää kaikkia muita koneita. Aikanaan toivomme saavamme niin paljon sähkövoimaa, että se voi riittää jokseenkin kokonaan käyttämään Highland Parkin tehtaita, ja siten alennetuksi hiilikustannuksiamme.
Koksin valmistuksessa saatuja kuivatislauskaasuja käytetään eri tarkoituksiin, esim. emaljiuunien lämmitykseen. Ennen oli meidän pakko ostaa tämä kaasu. Samalla saatavaa ammoniumsulfaattia käytetään lannoitusaineena ja bensolia moottorin polttoaineena. Pienkoksi, joka ei sovellu masuuneihin, myydään työmiehille, jotka saavat sen valmiiksi kotiintuotuna paljoa halvemmalla kuin kauppahinta on. Karkeampi koksi käytetään masuuneihin. Ei mitään tehdä käsin. Juokseva rauta johdetaan suoraan masuuneista alas suuriin altaisiin ja niistä valumuotteihin ilman uudempaa kuumennusta. Sillä tavoin saamme yhtäläisen laadun raudalle omien reseptiemme mukaan ja välittömän tarkastuksemme alaisena; me säästämme rautaharkkojen sulattamisen ja alennamme kustannuksia samalla kuin käytämme hyväksemme kaikki jätteet. Kuinka suureksi säästö tulee, en vielä voi tietää, sillä tehdas ei ole ollut kylliksi kauan käynnissä, ja sitäpaitsi säästämme niin monella eri suunnalla — kuljetuksessa, voiman ja kaasujen hankinnassa, valamiskustannuksissa ja ennen kaikkea sivutuotteiden talteenottamisessa. Ne summat, jotka on käytetty tositehon aikaansaamiseksi näihin laitoksiin, nousevat tähän saakka jonkun verran yli 40 miljoonan dollarin.
Kuinka pian voimme ansaita takaisin nämä kustannukset, se riippuu kokonaan olosuhteista. Minä viittaan vain siihen, kuinkasuuret mahdollisuudet ovat. Tuotannon tulevia kustannuksia saattaa vain arvailla. Mutta minä luulen, että on viisasta asettua sille kannalle, että tulevaisuus sisältää suurempia mahdollisuuksia kuin menneisyys, ja että jokainen tuleva päivä tuo mukanaan jonkun parannuksen eilispäivän menetelmiin.
Mutta jos nyt kaikkia elämän välttämättömiä tarpeita valmistetaan halvalla ja suunnattomissa määrissä, niin eikö maailma lopulta tule tulvilleen tavaroita? Emmekö joudu siihen pisteeseen, jolloin ihmiset hinnoista huolimatta eivät halua ostaa enempää kuin heillä jo on? Ja jos teollisuudessa käytetään yhä vähemmän ihmisvoimaa, mitä siellä sitten tarpeettomista ihmisistä tulee — miten heille voidaan hankkia työtä?
Tarkastakaamme ensiksi tätä viimeksimainittua kohtaa. Minä olen jo maininnut monta konetta ja monta menetelmää, jotka voivat korvata ihmisiä, ja saatan kuulla jonkun sanovan:
"Niin, tuohan on kyllä hyvä tehtailijan kannalta, mutta kuinka niiden raukkojen käy, jotka menettävät työnsä?"
Tämä kysymys on hyvin ymmärrettävä, mutta on kuitenkin hiukan kumma, että sitä tarvitsee esittää. Sillä onko milloinkaan tapahtunut, että ihmiset ovat jääneet työttömiksi teollisuusolojen parantumisen vuoksi? Dilisanssikuskit menettivät työnsä kun rautatiet tulivat käytäntöön, mutta kuka olisi tahtonut estää rautatiet ja pitää dilisanssikuskit? Eikö rautateillä ole toimessa enemmän ihmisiä kuin muinoin oli dilisansseissa? Olisiko meidän pitänyt vastustaa vuokra-autoja senvuoksi, että ne ottivat leivän hevosilla ajavain vuokra-ajurien suusta? Mikä on voimavaunujen lukumäärä verrattuna hevosvaunuihin, silloinkin kun näitä oli enimmän? Kun kenkätehtaat tulivat käytäntöön, saivat useimmat suutarit panna puotinsa kiinni, ja kun jalkineet tehtiin käsin, oli vain varakkailla varaa hankkia itselleen enemmän kuin yhden parin; työkansa kävi tavallisesti kesällä paljasjalkaisena. Nyt on useimmilla enemmän kuin yksi pari kenkiä, ja kenkienvalmistus on kasvanut laajaksi teollisuudeksi. Ei — milloin vain voidaan järjestää niin, että yksi mies tekee kahden työn, edistetään maan kukoistusta ja kehitystä sillä tavoin, että syrjäytetylle aukenee mahdollisuuksia uuteen ja parempaan työhön. Muutokset tapahtuvat sitäpaitsi asteittain ja vähitellen. Omissa tehtaissani olen aina löytänyt uuden paikan sille työmiehelle, joka teollisten menetelmäin parannuksen vuoksi on menettänyt vanhan toimensa. Ja samoin kuin minun tehtaissani on laita kaikkialla. Nykyään on rautateollisuuden palveluksessa monta vertaa suurempi työväestö kuin siihen aikaan, jolloin kaikki valmistettiin käsin. Niin on aina ollut ja niin tulee edelleen olemaan. Ja jos ihmiset eivät sitä ymmärrä, johtuu se siitä, etteivät halua katsoa nenäänsä pitemmälle.