Nimi, jota hän useimmin mainitsi, oli Emersonin. Hän ei ainoastaan osannut ulkoa Emersonia kirjailijana, hän tunsi myöskin perinpohjin Emersonin hengen. Hän perehdytti minut Emersoniin. Hän sukeltautui Emersoniin siinä määrässä, että hän yhteen aikaan ajatteli niinkuin tämä, jopa käytti samaa sanontatapaakin. Hän löysi sittemmin oman tiensä, joka sopi hänelle paremmin.
John Burroughsin kuolemaa ei samenna suru. Kun vilja on kellervä ja kypsä elonkorjuunpäivänä, ja maamiehellä on kiire sitomaan sitä lyhteisiin, silloin ei ole surua viljasta. Se on kypsynyt ja elänyt elämänsä juoksun — niin oli myöskin John Burroughs; hänen kuolemansa ei ollut kukistumista, se oli kypsyneisyyttä ja elonkorjuuta. Hän teki työtä melkein loppuun saakka. Hän askarteli mietelmissä, jotka ulottuivat toiselle rannalle. Hänet haudattiin rakastamansa luonnon keskelle neljäntenäyhdeksättä syntymäpäivänään. Tämä luonto on pysyvä sellaisena kuin hän sitä rakasti.
John Burroughs, Edison ja minä teimme Harvey S. Firestonen kanssa useita retkeilyjä, antautuen oikein kiertolaiselämään. Me matkasimme autokaravaaneissa ja nukuimme yöt teltoissa. Kerrankin vaelsimme tällä tavoin kuin mikäkin mustalaisjoukko yli Adirondack-vuorten, toisen kerran eteläänpäin Alleghany-vuorten kautta. Meillä oli hyvin hauskaa — ainoa haitta oli, että retkeilymme alkoivat herättää liian suurta huomiota.
* * * * *
Minä olen nykyään suurempi sodan vihollinen kuin milloinkaan ja luulen, että maailman kansoilla on selvillä — vaikka niiden valtiomiehet eivät ole saavuttaneet samaa ymmärrystä — että sodat eivät milloinkaan voi ratkaista mitään. Sotaa saamme syyttää siitä, että maailman järjestynyt ja hedelmällinen toiminta on tullut siksi mitä se nyt on — sekasortoa, vailla kaikkea kiinteyttä ja yhteyttä. Tietysti tuo sota muutamille ihmisille rikkautta; toiset se syöksee köyhyyteen. Mutta rikastuneet eivät ole niitä miehiä, jotka todella ovat taistelleet tai tehneet ansiokasta työtä rintaman takana. Isänmaanystävä ei ansaitse sodasta. Joka todella rakastaa maataan, sen olisi mahdotonta ansaita hyötyä sodasta — toisten elämän uhrauksesta. Vasta kun sotamies ansaitsee sotimisesta, vasta kun äidit ansaitsevat siitä, että vihkivät poikansa kuolemaan, — vasta silloin ansaitkoon kansalainen rahaa siitä, että hankkii maalleen keinoja itsenäisyytensä pelastamiseen.
Jos sotia jatkuu, on kunniallisen liikemiehen yhä vaikeampi pitää sotaa laillisena keinona hankkia suuria ja nopeita liikevoittoja. Sotarikkaudet menettävät joka päivä ihmisten arvonantoa. Itse voitonhimokin joutuu kerran epäröimään ja karttamaan asettumasta sen valtavan halveksumisen ja inhon alaiseksi, joka kohtaa "hyödystäjää". Elinkeinonharjoittajain tulisi puoltaa rauhaa, sillä rauha on elinkeinoelämän paras turva. Onko muuten keksintökyky milloinkaan ollut niin vähän tuottoisa kuin juuri sodan aikana?
Puolueeton tutkimus viime sodasta, sen edellytyksistä ja tuloksista tulisi tekemään epäilemättömäksi, että on olemassa ryhmä miehiä, joilla on laajalle ulottuva määräysvalta, ryhmä, joka haluaa pysyä tuntemattomana eikä etsi virkoja tai ulkonaisia vallan merkkejä, joka ei kuulu mihinkään kansaan, vaan on kosmopoliittinen — mahti, joka käyttää jokaista hallitusta, jokaista laajalle levinnyttä liikejärjestöä, jokaista julkisuuden puhetorvea, jokaista mahdollisuutta vaikuttaa kansan mielialaan herättääkseen maailmassa paniikkitunnelmaa ja sillä tavoin kaapatakseen itselleen vielä suurempaa valtaa ihmisten yli. Ammattipelurien vanha tavallinen temppu oli huutaa "poliisi!", kun rahoja oli kasautunut pöydälle, ja sitten paniikin aikana siepata rahat ja pimitä. Maailmassa on mahti, joka huutaa "sota!", ja joka kansojen hämmennyksen aikana, keskellä niitä rajattomia uhrauksia, joita ihmiset tekevät rauhan ja turvallisuuden hyväksi, sieppaa itselleen paniikin kokoonsaaman saaliin.
Me emme saa unohtaa, että vaikka me voitimmekin sotilaallisessa yhteenotossa, niin ei maailman siltä ole vielä onnistunut saavuttaa täydellistä voittoa sodan sytyttäjistä. Meidän tulee muistaa, että sota on keinotekoinen onnettomuus ja että se toimeenpannaan määrätyn tekniikan mukaan. Sotasuunnitelma laaditaan yhtä selvien ohjeiden mukaan kuin mikä tahansa suunnitelma jotain muuta tarkoitusta varten. Ensin muokataan kansojen mieliala. Taitavilla tempuilla herätetään epäluuloja ja kohdistetaan ne sitä kansaa kohtaan, jonka kanssa halutaan sotaa. Tehkää kansa epäluuloiseksi, tehkää sitten toinenkin kansa epäluuloiseksi. Tähän tarvitaan vain pari asiamiestä, joilla on hiukan taitoa eikä hiukkaakaan omaatuntoa, sanomalehdistö, jonka edut kiedotaan yhteen niiden etujen kanssa, joita sodan tulee edistää. Sitten ei "ilmeistä vihollistekoa" tarvitse kauan odottaa. Tämän ilmeisen vihollisteon aikaansaanti ei ole konstikaan, kun kerran kahden kansan viha on saatu puhalletuksi oikeaan vireeseen.
Kaikissa maissa oli niitä, jotka mielihyvin näkivät maailmansodan alkavan ja olivat pahoillaan, kun se loppui. Satoja omaisuuksia Amerikassa on peruisin kansalaissodasta; tuhansia uusia omaisuuksia on maailmansota luonut. Ei kukaan voi kieltää, etteikö sota ole hyötyisää niille, joita senlaatuinen raha miellyttää. Sota on yhtä suuressa määrässä rahan kuin veren hornanjuhlaa.
Jos tekisimme itsellemme selväksi, mikä kansan todellinen suuruus on, niin emme niin helposti antaisi johtaa itseämme sotaan. Kaupan laajuus ei tee kansaa suureksi. Yksityisten omaisuuksien syntyminen on yhtä vähän kuin yksinvallan syntyminen kansan suuruutta. Ei se myöskään ole maataviljelevän väestön siirtymistä teollisuuteen. Maa tulee suureksi, kun sen varoja ja väestön kuntoa viisaasti käyttämällä omaisuus jakaantuu kohtuuden mukaisesti kansan laajojen kerrosten kesken.