Vastenmielisyyteni sotaa vastaan ei johdu pacifistisista eikä "ei mitään vastarintaa"-mielipiteistä. Saattaa olla, että sivistyksemme nykyään on siinä tilassa, että erinäisistä kansainvälisistä kysymyksistä ei voida keskustella; on mahdollista, että ne täytyy alistaa taistelun ratkaistavaksi. Mutta taistelu ei koskaan ratkaise kysymystä. Sen ainoana tehtävänä on sellaisen mielialan aikaansaaminen asianomaisissa, että se pakottaa heidät keskustelemaan siitä, mistä he ryhtyivät taistelemaan.

Kun Amerikka kerran oli yhtynyt sotaan, asetettiin koko Ford-järjestö hallituksen käytettäväksi. Me olimme aina sodanjulistamishetkeen saakka kieltäytyneet vastaanottamasta tilauksia ulkomaisilta sotaakäyviltä. Tuotannon tasaisen kulun häiritseminen muulloin kuin aivan välttämättömässä hätätilassa on aivan vastoin meidän liikeperiaatteitamme. Jommankumman puolen auttaminen sodassa, jossa meidän maamme ei ole osallisena, on vastoin inhimillisiä periaatteitamme. Näitä periaatteita ei käynyt enää noudattaminen, kun Yhdysvallat olivat ryhtyneet sotaan. Meidän tehtaamme työskentelivät huhtikuusta 1917 marraskuuhun 1918 käytännöllisesti sanoen yksinomaan hallitusta varten. Tietenkin valmistimme automobiileja ja koneosia ja kuorma-autoja ja ambulanssivaunuja tavalliseen tuotantoomme kuuluvina, mutta me valmistimme sitäpaitsi monia muita esineitä, jotka olivat meille ainakin osittain uutuuksia. Me valmistimme 2,5 ja 6 tonnin kuorma-autoja. Me teimme "Liberty-autoja" suuren määrän, lentokoneiden silintereitä, 1,55 ja 4,7 mm napalastoja. Me valmistimme kuulokojeita, teräskypäreitä (sekä Highland Parkissa että Philadelphiassa) ja sukellusalusten-ahdistajia, ja me kokeilimme panssarilevyillä, kompensaattoreilla ja sotilaspanssareilla. Me rakensimme erikoisia työpajoja sukellusalusten-ahdistajia varten River Rougen alueelle. Nämä alukset olivat 204 jalkaa pitkät, teräksestä, ja niiden valmistamisen ehtoihin kuului, että se ei saanut haitata minkään muun sotatilauksen suorittamista, mutta piti kuitenkin olla nopeasti tehty. Suunnitelman oli laatinut meriministeriö. Ensi sijassa vaadittiin, että ne vastaisivat tarkoitustaan, toiseksi, että ne tehtäisiin ripeästi ja halvalla. Niitä käytettiin potkurinakseliin kiinnitetyillä höyryturbiineilla. Polttoaineena oli raakaöljy. Minä tarjouduin joulukuun 22 p:nä 1917 rakentamaan alukset laivastolle. Neuvottelut päätettiin tammikuun 15 p:nä 1918, jolloin meriministeriö esitti välikirjan Ford-yhtiölle. Ensimmäinen valmis sukellusalustenahdistaja laskettiin vesille kesäkuun 11:nä. Me valmistimme sekä alukset että koneet, ja koneita lukuunottamatta ei rakenteessa ollut ainoatakaan liitettä tai valssattua rautapalkkia. Me pusersimme koko kehän teräslevystä. Ne rakennettiin sisällä. Neljässä kuukaudessa rakensimme River Rougeen noin 500 metriä pitkän, 115 metriä leveän ja 30 metriä korkean rakennuksen, joka peitti yli kolmenkymmenen eekkerin alan. Näitä aluksia eivät rakentaneet laivastoninsinöörit. Ne tehtiin yksinkertaisesti siten, että me sovellutimme tuotantoperiaatteitamme uuteen tuotteeseen.

Heti aselevon tehtyä luovuimme sodasta ja siirryimme rauhaan.

* * * * *

Kelvollinen on se mies, joka voi jotakin suorittaa, ja hänen kykynsä suorittaa jotakin riippuu siitä, mitä hänellä on sisässään, ja se taas siitä, mistä hän lähti ja mitä teki sitä kartuttaakseen ja hallitakseen.

Sivistynyt ei ole se, joka on harjoittanut muistinsa säilyttämään joitakin historiallisia vuosilukuja; sivistynyt on se, joka voi jotakin suorittaa. Mies, joka ei osaa ajattelemisen taitoa, ei ole sivistynyt, olkoonpa hänellä kuinka monta yliopistollista oppiarvoa tahansa. Ajatteleminen on raskainta työtä, mitä kukaan saattaa suorittaa — luultavasti senvuoksi onkin niin vähän ajattelijoita. Kahta äärimmäisyyttä täytyy välttää: toinen on sivistyksen halveksiminen, toinen se traagillinen teikaroiminen, joka luulee, että taitamatonta keskinkertaisuutta voidaan parantaa asianomaisesti läpikäymällä erinäisiä oppilaitoksia. Ei missään koulussa voi oppia, miltä maailma tulee näyttämään vuoden perästä, mutta siellä voi oppia jotakin siitä, mitä muinoin on koeteltu, ottaa oppia syistä sen epäonnistumiseen tai menestymiseen. Jos opetus vain sisältäisi nuorten opiskelevien varoittamista muutamistakin niistä vääristä otaksumista, joille ennen on koetettu rakentaa, jotta heiltä säästyisi ajanhukka tulla itse katkeran kokemuksen kautta huomaamaan ne vääriksi, niin ei sen hyötyä epäiltäisi. Sellainen opetus, joka valaisisi menneiden aikain erheitä ja hairahduksia, olisi epäilemättä arvokasta. Se ei olisi sivistystä, jonka pyrkimyksenä on päästä erinäisten professorien päähänpistojen perille. Tutkiskelu on hyvin mielenkiintoista, joskus hyödyllistäkin, mutta se ei ole sivistystä. Tieteellinen sivistyneisyys meidän aikanamme merkitsee vain, että tuntee satakunnan todistamatonta teoriaa. Joka näitä teorioja ei tunne, on "sivistymätön", "tietämätön" ja niin edespäin. Jos oppi on tietoa arveluista, niin on helppoa tulla oppineeksi — voihan itsekukin arvailla aika paljon. Ja sen mittapuun mukaan voi leimata koko muun maailman "tietämättömäksi". Paras, mitä sivistys voi antaa ihmiselle, on valta hallita taipumuksiaan, kyky käyttää niitä hengenlahjoja, joita kaitselmus on hänelle antanut, ja oppia ajattelemaan. Yliopisto tekee tehtävänsä parhaiten henkisenä voimistelusalina, jossa sielu saa voimaa ja ylioppilas tottuu panemaan parastansa. Mutta se väite, että henkistä voimistelua voidaan harjoittaa vain yliopistossa, on väärä kuten jokainen kasvattaja tietää. Ihmisen todellinen kasvatus alkaa vasta kun hän on oppilaitoksesta lähtenyt, ja se saavutetaan elämän omassa koulussa.

On monta tiedon laatua, ja mikä tiedonhaara milloinkin on korkeassa kurssissa, riippuu satunnaisesta ympäristöstä ja päivän muodista. Tiedonkin suhteen niinkuin kaikilla muilla aloilla on näet olemassa muotia. Kun muutamat meistä vielä olivat lapsia, rajoittui tieto tavallisesti Raamattuun. Minun kotipuolellani oli miehiä, jotka tunsivat "Kirjan" kannesta kanteen, ja heitä kunnioitettiin suuresti. Raamatuntuntemus oli siihen aikaan korkeassa kurssissa. Mutta hyvin epäiltävää on, tokko nykypäivinä laaja Raamatun tunteminen riittäisi tuottamaan kenellekään oppineen mainetta.

Minä tahtoisin sanoa, että tieto on jotakin, jota joku on kerran hallinnut ja sitten jättänyt sen jälkeensä sellaisessa muodossa, että kuka tahansa, jota haluttaa, voi sen omaksua. Miehelle, joka on elämään tullessaan saanut normaaliset ihmislahjat, ei mikään ihmiskunnalle kuuluva tieto — jos hän todella tahtoo — ole mahdoton saavuttaa, kunhan hänellä vain on kylliksi taitoa käyttää niitä aseita, joita kutsumme kirjaimiksi. Ainoa syy, miksi kaikki ihmiset eivät tiedä kaikkea, mitä ihmishenki joskus on oppinut, on se, että kukaan ei ole arvellut niin paljon tietämisen maksavan vaivaa. Ihmiset yrittävät mieluummin itse ajatella jotakin kuin kasata tietoonsa, mitä muut ovat ajatelleet. Ja vaikka keräisi tietoja kuinka paljon tahansa, ei kuitenkaan pysyisi aikansa tasalla. Voi täyttää aivonsa kaikkien aikojen tiedoilla, ilman että aivot kuitenkaan olisivat muuta kuin täpötäysi tietosäiliö. Toisin sanoen: suuren tietomäärän säilyttäminen päässä ei ole samaa kuin sielullinen toiminta. Voi olla sangen oppinut ja kuitenkin aivan hyödytön. Ja taas oppimaton ja kuitenkin hyvin hyödyllinen ja valpas.

Sivistyksen tarkoitus ei ole tietojen ahtaminen aivot täyteen. Ja usein sattuu, että se ajattelee paremmin, jolla on vähemmän tietoja entisyydestä.

On hyvin inhimillistä luulla, että mitä ihmiskunta ei vielä tiedä, sitä ei myöskään voida oppia. Jos asetamme inhimillisen tiedon kaiken sen tiedon rinnalle, mikä vielä on saavuttamatta — niiden salaisuuksien rinnalle, jotka vielä ovat selittämättä — niin silloin vasta oikein huomaamme, kuinka vähän ihmiskunta vielä tietää.