Muutos on tapahtumassa. Kun ammattiyhdistysten toimihenkilöiden liitto lakkaa, tulee myöskin soaistujen työnantajain liitto katoamaan — työnantajien, jotka eivät milloinkaan ole tehneet sentinkään edestä hyvää työväelleen, ennenkuin heidät on siihen pakotettu. Jos sokea työnantajakunta on yhteiskuntasairautta, niin on itsekäs työväenjohtaja sen vastamyrkkyä. Kun työväenjohtajain valta käy epäterveeksi, on sokea työnantajakunta vastamyrkkyä. Molemmat ovat epäsikiöitä, kummallakaan ei ole elämisen oikeutusta hyvinjärjestetyssä yhteiskunnassa. Ja yhdessä katoavat ne molemmat.
Sokean työnantajahengen äänen kuulee, kun sanotaan: "Nyt on aika murskata työväenjärjestöt, nyt meillä on kätemme niiden kurkussa." Tämä ääni tulee vaikenemaan kuten sekin, joka saarnaa "luokkasotaa". Tuottajat — piirustuspöydän äärestä istujasta valumuotin vieressä seisojaan saakka — ovat yhtyneet todelliseen liittoon ja tulevat tästedes itse hoitamaan omat asiansa.
Yleisen tyytymättömyyden omaksi hyödyksi käyttäminen on nykyään vakiintunut liiketoimi. Sen tarkoituksena ei ole ratkaista pulmia, eikä myöskään saada mitään tehdyksi, vaan pitää tyytymättömyyttä jatkuvasti vireillä. Ja keinona tämän saavuttamiseksi käytetään kokonaista varastoa vääriä oppeja, joita ikinä ei voida toteuttaa niin kauan kuin maapallo pysyy sinä mikä se on.
Minä en ole työväenjärjestöjen vastustaja, en yleensä vastusta mitään edistyksen hyväksi toimivaa järjestöä. Mutta tässähän on kysymys järjestöstä, jonka tarkoituksena on tuotannon rajoittaminen sekä työnantajain että työmiesten keskuudessa.
Työmiehen täytyy itsensä olla varuillaan muutamia sangen vaarallisia kuvitelmia vastaan — jotka ovat vaarallisia hänelle itselleen ja yhteiskunnan koko menestykselle. Sanotaan joskus, että jota vähemmän työmies tekee, sitä enemmän työtilaisuuksia luo hän toisille. Tämän käsityksen mukaan olisi laiskuus siis tuottoisaa. Joutilaisuus ei ole milloinkaan luonut mitään työtilaisuutta, se luo vain taakkoja. Ahkera ei aja kumppaniansa koskaan työttömyyteen, päinvastoin ahkera työmies on ahkeran työnjohtajan liiketoveri — yhdessä he luovat yhä suurempia mahdollisuuksia liikkeen menestymiselle ja siten yhä useampia työtilaisuuksia. On hyvin valitettavaa, että järjellisten ihmisten keskuuteen milloinkaan on saanut levitä käsitystä, että vetelehtimällä työssä voidaan auttaa toisia. Vähänkin ajattelemalla huomaa tämän kannan kestämättömäksi. Terve liike, joka lakkaamatta luo ihmisille uusia mahdollisuuksia kunniallisen ja runsaan toimeentulon ansaitsemiseen, on sellainen, jossa kaikki yhteisesti ja kukin kohdaltaan tekevät päivätyönsä ja tuntevat itsensä siitä ylpeiksi. Ja turvallisin on se maa, jossa jokainen tekee kunniallisen työosuutensa eikä suvaitse mitään temppuiluja tuotantokeinoissa. Me emme voi käsitellä talouden lakeja minään leikkipalloina, sillä muuten ne tulevat käsittelemään meitä sangen kovakouraisesti.
Se seikka, että työn, jonka ennen suoritti kymmenen miestä, nyt suorittaa yhdeksän, ei sisällä sitä, että kymmenes olisi joutunut työttömäksi. Hän vain ei ole toimessa siinä työssä, ja yleisö on päässyt hänen ylläpitämisensä taakasta — maksamasta työstä enemmän kuin pitäisi — sillä yleisöhän se kuitenkin lopulta saa maksaa!
Teollisuusyritys, joka on kyllin valppaasti hoidettu saavuttaakseen todellisen työtehon, ja on siksi kunniallinen yleisöä kohtaan, että ei maksata sillä suurempia kustannuksia kuin on välttämätöntä, on tavallisesti siksi toimellinen, että se valmistaa paikan tuolle kymmenennellekin miehelle. Sellaisen yrityksen täytyy näet kasvaa — ja kasvu merkitsee tässä useampia työtilaisuuksia. Hyvin hoidettu teollisuusyritys koettaa aina alentaa työkustannuksiapa yleisön eduksi. Ja se tulee varmasti antamaan työtä useammille työmiehille kuin toinen, joka vain laahustaa itseään eteenpäin ja antaa yleisön maksaa kehnon hoidon aiheuttaman tuhlauksen.
Kymmenes mies oli tarpeeton kustannus. Kuluttaja kustansi hänet. Mutta se seikka, että hän oli tarpeeton juuri siihen työhön, ei sisällä sitä, että hän oli tarpeeton maailman työhön tai edes oman tehtaansa piirissä.
Yleisö maksaa kaiken elinkeinoelämän alalla harjoitetun tuhlauksen. Enemmän kuin puolet maailman nykyisistä vaikeuksista johtuu niistä selkkauksista, vetelehtimisistä, väärennyksistä ja kelvottomuuksista, joista yleisön täytyy suorittaa kallis rahansa. Milloin ikinä maksetaan kahdelle työstä, jonka yksikin voisi tehdä, suorittaa yleisö kaksi kertaa niin paljon kuin pitäisi. Tosiasia on myöskin, että vielä aivan äskettäin ei Yhdysvalloissa tuotettu niin paljon kuin monta vuotta ennen sotaa.
Päivän työ ei merkitse vain sitä, että mies on paikallaan tehtaassa määrätunnit. Se merkitsee, että myöskin todella suoritetaan työmäärä, joka vastaa siitä saatavaa palkkaa. Ja missä tätä tasasuhdetta poljetaan puolelta tai toiselta — kun työmies antaa enemmän kuin saa tai saa enemmän kuin antaa — ei kestä kauan, ennenkuin vakavia häiriöitä syntyy. Jos nämä suhteet laajentuvat kautta koko maan, niin joutuu koko liike-elämä tasapainostaan. Taloudelliset selkkaukset eivät itse asiassa sisällä muuta kuin että tehtaan tasapainoperusta hävitetään. Johdolla on tässä yhtä paljon syytä kuin työmiehellä. Johto on ollut veltto — se on ottanut viitisensataa työmiestä lisää sen sijaan, että olisi parantanut menetelmää niin, että satakunta vanhaa kantajoukon miestä olisi vapautunut toisiin töihin. Yleisö maksoi, liike kävi eikä johto pannut rikkaa ristiin. Konttorissa oli asia sama kuin tehtaassa. Johto oli rikkonut tasapainolakia yhtä paljon kuin työmiehetkin.