Käytännössä ei mitään arvokasta voida saada vain sitä vaatimalla. Se selittää, miksi lakot aina epäonnistuvat silloinkin, kun ne näyttävät onnistuneen. Lakko, joka johtaa korkeampiin palkkoihin tai lyhyempään työaikaan, mutta saa tämän aikaan sälyttämällä vain uuden taakan yleisön hartioille, ei ole mikään todellinen voitto. Se vain tekee teollisuuden vähemmän yleishyödyttäväksi — ja supistaa niiden työtilaisuuksien määrää, joita tämä olisi voinut tarjota. Silti ei ole sanottu, etteivätkö lakot milloinkaan olisi oikeutettuja; voivatpa sitä kylläkin olla: ne kiinnittävät näet huomiota johonkin epäkohtaan. Työmiehillä saattaa olla oikeus tehdä lakko — saavuttavatko he sillä sitten oikeutta, on toinen kysymys. Surullista on, että työmiesten tarvitsee ryhtyä lakkoon saadakseen oikeutta. Ei kenenkään amerikkalaisen pitäisi tarvita lakkoa päästäkseen oikeuteensa. Hänen pitäisi saada se ilman vaikeutta, luonnollisena asiana. Nämä oikeutetut lakot ovat tavallisesti työnantajan syytä; muutamat työnantajat ovat sopimattomia tehtäväänsä. Työväen ottaminen, heidän tarmonsa johtaminen ja heidän korvauksensa järjestäminen säälliseen suhteeseen heidän suorittamaansa työhön ja yrityksen kannattavaisuuteen ei ole mikään vähäinen tehtävä. Työnantaja voi, kuten sanottu, olla sopimaton toimeensa yhtä hyvin kuin jokin poropeukalo olla sopimaton sorvaamaan. Oikeutetut lakot ovat todistuksena siitä, että yrityksen johtajan tarvitsee vaihtaa työtä — pyrkiä sellaiseen, johon hän pystyy. Sopimaton työnantaja aiheuttaa vaikeampia häiriöitä kuin sopimaton työmies. Jälkimmäisen voi siirtää toiseen, sopivampaan työhön, edellinen sitävastoin täytyy tavallisesti jättää koston lain alaiseksi. Oikeutettu lakko on siis sellainen, jota ei koskaan olisi syntynyt, jos työnantaja olisi ymmärtänyt asiansa.
Mutta on myöskin toisenlaatuisia lakkoja — lakot, joilla on salatarkoitus. Sellaisissa lakoissa ovat työmiehet välikappaleita erinäisten keinottelijain käsissä, jotka työmiesten avulla koettavat edistää itsekkäitä pyyteitään. Esimerkiksi: on suuri teollisuusyritys, jonka on kiittäminen menestystään siitä, että se on palvellut yleisön etuja kunnollisella ja taitavasti suoritetulla tuotannolla. Se on tunnettu oikeamielisyydestään. Sellainen teollisuus on suurena kiusauksena keinottelijoille. Jos he vain saisivat määräysvallan tehtaassa, voisivat he saada suurta etua siitä kunniallisesta työstä, mikä yritykseen on uhrattu. He voivat hävittää sen hyödyllisen palkka- ja osinkojärjestelmän, puristaa viimeisen sentin yleisöltä, tuotannosta ja työmieheltä; sanalla sanoen, painaa teollisen yrityksen sille tasolle, jota johdetaan alhaisten periaatteiden mukaan. Vaikuttimena voi olla keinottelijain omakohtainen rahanhimo — tai se, että semmoisen yrityksen esimerkki on haitallinen toisille työnantajille, jotka ovat haluttomia toimimaan oikeuden ja kohtuuden mukaan. Sellaiseen yritykseen ei voida päästä käsiksi sisästäpäin, sen työväestöllä kun ei ole aihetta lakkoon, sentähden käytetään muita keinoja. Puheenalainen teollisuus voi pitää toimessa koko joukon muita liikeyrityksiä, esimerkiksi raaka-ainesten hankitsijoina. Jos nämä ulkopuoliset tehtaat voitaisiin seisauttaa, saataisiin suuri teollisuus lamautetuksi.
Senvuoksi yllytetään lakkoja ulkopuolisissa yrityksissä, käytetään kaikkia keinoja tehtaan aineensaannin lähteiden tyrehdyttämiseksi. Jos työmiehet näissä ulkopuolisissa laitoksissa tietäisivät, mihin tarkoitukseen heitä käytetään, kieltäytyisivät he antautumasta siihen peliin. Mutta tavallisesti he eivät tiedä mitään. He ovat tietämättänsä välikappaleita juoniapunovien kapitalistien käsissä. Yhden seikan pitäisi kuitenkin herättää tällaiseen lakkoon osaaottavan työmiehen epäluuloa. Ellei lakkoa sovita, huolimatta mitä jommaltakummalta puolelta tarjotaan, niin on se jokseenkin varma todistus siitä, että joku kolmas haluaa lakon jatkuvan. Tämä sivullinen ei halua sovintoa syntyväksi millään ehdolla. Jos tällainen lakko onnistuu, parantuuko sen kautta työläisten asema? Kun kyseenalainen teollisuus on joutunut noiden sivullisten keinottelijain käsiin, voiko työmies silloin odottaa parempaa kohtelua tai kohtuullisempia palkkoja?
Mutta on myöskin kolmannenlaatuisia lakkoja — joita rahamiehet panevat toimeen saattaakseen työväestöä huonoon huutoon. Amerikkalainen työmies on aina ollut tunnettu hyvästä arvostelukyvystään. Hän ei ole antanut ensimmäisen tuhatvuotista valtakuntaa lupailevan kirkujan eksyttää itseään harhateille. Hän on pitänyt oman päänsä ja seurannut omaa mielipidettään. Hän on aina pitänyt silmällä sitä perustotuutta, että tervettä järkeä ei milloinkaan voi korvata väkivaltaisuuksilla. Amerikkalainen työmies on tavallaan osannut voittaa itselleen erityistä arvonantoa oman kansansa keskuudessa ja koko maailmassa. Yleinen mielipide oli taipuvainen antamaan arvoa hänen toivomuksillensa. Mutta näyttää olevan olemassa tietoinen pyrkimys lyödä bolshevistinen verileima amerikkalaiseen työväenluokkaan yllyttämällä sitä niin mahdottomaan käytökseen ja sellaisiin tekoihin, joita ei milloinkaan ennen olisi pidetty mahdollisena, mutta jotka myöskin ovat omiansa muuttamaan yleisön mielipiteen kunnioituksesta ankaraksi moitteeksi.
Mutta pelkästään koettamalla karttaa lakkoja ei kuitenkaan teollisuutta edistetä. Me voimme sanoa työmiehelle:
"Sinulla on syytä tyytymättömyyteen, mutta lakkoase ei sinua auta, se voi vain tehdä aseman pahemmaksi, jos voitat tai häviät."
Jos nyt työmies tunnustaa tämän todeksi ja sen nojalla luopuu ryhtymästä lakkoon, voitetaanko sillä mitään? Ei! Jos työmies luopuu lakkoaseesta pitäen sitä arvottomana aikaansaamaan toivottavia muutoksia, niin se merkitsee, että työnantajan on riennettävä omasta aloitteestaan korjaamaan asianomaiset epäkohdat.
Ford-laitosten kokemukset työmiestensä suhteen ovat olleet kauttaaltaan tyydyttävät sekä Yhdysvalloissa että ulkomailla, missä meillä on tehtaita. Me emme kanna lainkaan kaunaa ammattiyhdistyksiä vastaan, mutta me tahdomme olla riippumattomia kaikista sopimuksista sekä työnantajain että työväen järjestöjen puolelta. Meidän maksamamme palkat ovat aina paremmat kuin mikään järkevä ammattiyhdistyksen johto voisi ajatella vaatia ja työaika on aina lyhyempi. Jäsenyys ammattiyhdistyksessä ei voi tuottaa meidän työmiehillemme mitään, jota heillä ei jo ole. Monet työmiehet kuuluvat arvattavasti ammattiyhdistykseen, mutta enemmistö on luultavasti sen ulkopuolella. Me emme tiedä siitä mitään, emmekä välitä siitä, sillä meille se on aivan yhdentekevää. Me annamme ammattiyhdistyksille arvonsa, suosimme niiden hyviä pyrinnöitä, paheksumme huonoja. Minulla on syytä olettaa, että ne puolestaan antavat meillekin arvoa; sillä niiden puolelta ei ole milloinkaan yritetty tunkeutua tehtaittemme työväestön ja johdon väliin. Radikaalisia agitaattoreita on tietenkin silloin tällöin käynyt koettamassa aikaansaada sotkua, mutta väki on enimmäkseen pitänyt niitä löylynlyöminä ja niiden herättämä mielenkiinto on ollut samaa laatua kuin olisi näytelty nelijalkaista ihmistä.
Englannissa jouduimme Manchester-tehtaassamme kerran tekemisiin ammattiyhdistysten kanssa. Työmiehet Manchesterissä ovat enimmäkseen ammattijärjestöjen jäseniä ja Englannissa tavalliset ammattiyhdistysrajoitukset työnsuorituksessa ovat vallitsevia. Me otimme haltuumme tehtaan, jossa oli työssä joukko järjestyneitä rakennuspuuseppiä. Heti ilmestyi ammattiyhdistyksen luottamusmiehiä haluten puhua johtajiemme kanssa aikaansaadakseen sopimusta. Me neuvottelemme ainoastaan omien työmiestemme emmekä milloinkaan ulkopuolisten edustajain kanssa; kieltäydyttiin siis ottamasta vastaan ammattiyhdistysmiehiä. Silloin käskettiin puuseppiä ryhtymään lakkoon, mutta nämä kieltäytyivät ja erotettiin sen vuoksi ammattiyhdistyksestä. Nyt he vuorostaan nostivat kanteen ammattiyhdistystä vastaan saadakseen ulos osuutensa yhdistyksen avustusrahastoista. En tiedä, miten juttu päättyi, mutta siihen joka tapauksessa päättyi ammattiyhdistysten johtajain sekaantuminen meidän työoloihimme Englannissa.
Me emme yritäkään hemmoitella töissämme olevia. Yhteistyö on läpeensä antamista ja saamista. Siihen aikaan, jolloin toimeenpanimme suuret palkankorotuksemme, oli meillä toimessa koko joukko työväentarkastajia. Työmiesten kotioloja tutkittiin ja koetettiin ottaa selvää, miten he käyttivät palkkansa. Siihen aikaan se kenties oli tarpeellista ja saatiinhan siitä arvokkaita tietoja. Mutta pysyväksi menetelmäksi se oli aivan kelvoton ja siitä on aikoja sitten luovuttu.