1) Ei pidä olla huolissaan tulevaisuudesta eikä liioin kunnioittaa menneisyyttä. Joka pelkää tulevaisuutta, joka varoo epäonnistumista, hän rajoittaa liikuntokykyänsä. Epäonnistuminenhan sisältää vain mahdollisuuden aloittaa uudestaan ja älykkäämmin. Rehellisessä epäonnistumisessa ei ole mitään alentavaa, mutta tulevaisuuden pelkääminen alentaa arvoamme. Menneisyys taas on hyödyllistä ainoastaan, mikäli se viittoo teitä ja keinoja edistykselle.
2) Älköön ajateltako kilpailua. Se, joka tekee asian parhaiten, saakoon sen suorittaa. On rikollista yrittää anastaa toisen tuotantoalaa — rikollista, koska siten omakohtaisen voiton vuoksi yritetään painaa kanssaihmisten elinehtoja, hallita vallan eikä älyn nojalla.
3) Asetettakoon yleishyödytys voiton edelle. Ilman voittoa ei liikettä tosin voi ylläpitää. Voiton saaminen ei sinänsä sisällä mitään vääryyttä. Hyvinhoidettu liiketoimi tuottaa ehdottomasti voittoa, mutta voiton täytyy välttämättömästi tulla korvauksena hyvin suoritetusta yleishyödytyksestä. Voitto ei voi olla yleishyödytyksen perusta; sen täytyy olla sen tulos.
4) Liiketoiminta ei ole halvalla-ostamista ja kalliillamyymistä. Se sisältää sen, että aines hankitaan kohtuulliseen hintaan ja että tämä aines muodostetaan käyttökelpoiseksi tuotteeksi mahdollisimman pienillä lisäyksillä kustannuksiin ja jaetaan se kuluttajille. Peli, keinottelu y.m.s. pyrkii vain ehkäisemään tätä kulkua.
* * * * *
Tuotanto on välttämätön, mutta enimmän merkitsee sitä johtava henki. Todella hyödyllinen tuotanto onkin välttämätön seuraus pyrkimyksestä olla todelliseksi hyödyksi. Ne monet erilaiset, läpeensä keinotekoiset säännöt, joita raha- ja teollisuustoiminnalle on laadittu ja joita pidetään "lakeina", joutuvat niin usein ristiriitaan keskenänsä, että voi pitää todistettuna, että ne eivät edes ole hyviä arvailujakaan. Kaiken terveen taloudellisen ajattelemisen perustana on maa ja sen tuotteet. Yleishyödytyksen korkein muoto on maan kaikkinaisen tuotannon tekeminen kyllin suureksi ja pysyväksi, jotta se voi kelvata perustaksi todelliselle elämälle — sille elämälle, joka on enemmän kuin syömistä ja nukkumista. Tämä on taloudellisen järjestelmän todellinen perusta. Tuottaa me voimme — tuotantoprobleemi on loistavasti ratkaistu. Me valmistamme lukemattomia tavaralajeja miljoonin kappalein. Elämän aineellisesta puolesta on erinomaisen hyvin huoli pidetty. Keksintöjä ja uusia menetelmiä on korjattu talteen yllinkyllin ja ne odottavat vain käytäntöönpanoa tehdäkseen elämän fyysillisen puolen melkein niin täydelliseksi kuin tuhatvuotisen valtakunnan unelmissa häämöttelee. Mutta me olemme liiaksi takertuneet siihen, missä me parhaillaan puuhailemme — me emme ajattele tarpeeksi sitä, minkä vuoksi me oikeastaan sitä teemme. Koko kilpailujärjestelmämme, kaikki luomisilmiömme, koko sisäinen voimamme näyttää keskittyvän aineelliseen tuotantoon ja sen sivutuotteisiin, menestykseen ja rikkauteen.
Niinpä on esim. sellainen tunne vallalla, että yhden henkilön tai ryhmän etu on saatavissa toisten henkilöiden tai ryhmien kustannuksella. Toisen nujertamisesta ei kuitenkaan voiteta mitään. Jos maanviljelysjärjestön onnistuisi musertaa teollisuus, muuttuisiko maanviljelijäin asema siitä paremmaksi? Jos teollisuudenharjoittajayhtymäin onnistuisi murskata maanviljelijät, olisiko siitä hyötyä teollisuusmiehille? Voisiko kapitaali voittaa mitään työmiesten kukistamisesta, tai työmiehet kapitaalin kukistamisesta? Tai voittaako liikemies mitään kilpailijansa kukistamisesta? Ei — ei mikään hävittävä kilpailu voi hyödyttää ketään. Se kilpailun laji, jonka tuloksena on monien häviö ja harvojen häikäilemätön herruus, on poistettava. Sillä sellaiselta hävittävältä kilpailulta puuttuu ne ominaisuudet, joista edistys riippuu. Edistys syntyy jaloja muotoja noudattavasta kilpailusta. Huono kilpailu on mieskohtaista. Se tavoittaa jonkin yksilön tai ryhmän koroittamista. Se on jonkinlaista sodankäyntiä. Sitä kannustaa halu painaa joku toinen polvilleen. Se on tykkänään itsekästä. Toisin sanoen, sen vaikuttimena ei ole ylpeys tuotteesta eikä myöskään halu olla etevin yhteishyödytyksen alalla eikä terve kunnianhimo järkevien tuotantomenetelmien suorittamisessa. Sen vaikuttimena on yksinomaan toisen syrjään tunkeminen ja markkinain monopolisointi rahallisen voiton vuoksi. Kun tämä pyrkimys on saavutettu, on seurauksena aina tavaran laadun huononeminen.
* * * * *
Vapautuessamme pikkumaisesta, hävittävästä kilpailusta vapaudumme samalla monesta harhamielteestä. Me olemme liian lujasti piintyneet vanhoihin menetelmiin ja yksipuolisuuteen. Me tarvitsemme enemmän liikkuvaisuutta. Me olemme tottuneet käyttämään määrättyjä seikkoja määrätyllä tavalla, olemme lähettäneet erinäisiä tavaroita vain yhtä kanavaa myöten, ja jos se käy ahtaaksi tai tukkeutuu, pysähtyy liikekin ja kaikki ahdingon ikävät seuraukset tulevat näkyviin. Ottakaamme esimerkiksi maissin viljelys. Monia miljoonia busheleita [Bushel, kuivien aineiden mittayksikkö, = Yhdysvalloissa 35.24 l, Englanissa 36.35 l. — Suom.] kasataan Yhdysvaltoihin ilman mitään nähtävää myyntimahdollisuutta. Jonkun verran maissia käytetään ihmisten ja eläinten ravinnoksi, mutta vain pieni osa. Ennen juovutusjuomain kieltoa käytettiin osa maissia paloviinan valmistukseen, mikä ei juuri ollut erikoisen hyvä käytäntö hyvälle maissille. Mutta monia vuosia kulutettiin maissia ainoastaan näitä kahta kanavaa myöten, ja kun toinen niistä tukittiin, alkoivat viljavarastot kasvaa uhkaavan suuriksi. Rahanniukkuus ehkäisee tavallisesti varastoja liikkumasta, mutta vaikka rahaa olisi runsaastikin, olisi meidän mahdoton käyttää kaikkia elintarpeita, joita meillä joskus on varastossa.
Jos elintarpeita kertyy liian runsaasti, jotta ne voitaisiin käyttää ravinnoksi, niin miksi ei koeteta etsiä niille muuta käytäntöä? Miksikä käyttää maissia vain sikaloissa ja polttimoissa? Miksi ruveta kädet ristissä ruikuttamaan maissimarkkinoita kohdannutta onnettomuutta? Eikö silavan ja alkoholin tuotannon ohella ole tarjona mitään käytäntöä? On varmasti. Maissille pitäisi löytyä niin monta käytäntöä, ettei sitä riittäisikään muuhun kuin ainoastaan todella tärkeisiin tarpeisiin. Pitäisi aina olla riittävästi auki vientikanavia, jotta maissia voitaisiin käyttää heittämättä sitä hukkaan.