Yhteen aikaan käyttivät maanviljelijät maissia polttoaineeksi — oli runsaasti maissia ja niukasti kivihiiliä. Se oli törkeä tapa hävittää maissia, mutta siinä oli hyvän aatteen ydin. Maississa on polttoainearvoa, siitä voidaan saada öljyä ja moottorispriitä, ja on jo aika, että joku aukaisee tämän uuden mahdollisuuden, jotta suuret maissivarastot pääsevät liikkeelle.

Miksikä pitää jousessa vain yhtä jännettä? Miksi ei kahta? Jos toinen katkeaa, on toinen jäljellä. Jos sianhoitomahdollisuudet huononevat, niin miksei maanviljelijä muuta maissia traktorin käyttöaineeksi?

Me tarvitsemme laajempaa liikuntotilaa kaikilla aloilla. Kaksoisraidejärjestelmän aikaansaaminen kaikkialle ei olisi mikään kehno aate. Meillä on yksiraiteinen rahajärjestelmä. Se on aivan erinomainen järjestelmä rahanomistajille. Se on mainio niille, jotka kokoavat korkoja, luottoa vallitseville rahamiehille, jotka suorastaan omistavat sen tavaran, jota sanotaan rahaksi, ja sen koneiston, jonka avulla rahoja tuotetaan ja käytetään. Mutta n.s. "huonoina aikoina" on yleisö alkanut havaita, että järjestelmä onkin huono, se kun tukkii väylän ja seisauttaa liikenteen. Jos rikkausharrastusten tulee saada nauttia erikoista suojelusta, niin pitäisi tavallisten ihmisten myöskin päästä sitä nauttimaan. Myynnin, käytön ja rahajärjestelyn mahdollisuuksien moninaisuus on varmin turva, mitä voimme saada odottamattomia tapahtumia vastaan taloudellisella alalla.

Samoin on työn laita. Pitäisi tosiaankin olla lentäviä joukkoja nuoria miehiä, jotka voisivat rientää avuksi, kun vaara on sattunut elopelloilla, kaivoksissa, tehtaissa tai rautateillä. Jos tuli uhkaa sammua sadoissa teollisuuslaitoksissa hiilenpuutteen vuoksi, jos miljoonia ihmisiä uhkaa työttömyys, niin luulisi olevan kannattavaa ja oikeaa inhimillisyyttä, että riittävä määrä miehiä suorittaisi vapaaehtoista palvelusta kaivoksissa ja rautateillä. Meillä tulee aina olemaan tehtävää tässä maailmassa ja me yksin kykenemme sen tekemään. Koko maailma ei voi olla hiljaa, vaikka tehtailijan kannalta ei olisikaan "mitään tekemistä". Sillä tai tällä kohtaa saattaa työtä puuttua, mutta kokonaisuutena katsoen on maailmassa aina jotakin tekemistä. Tämän tosiasian pitäisi pakottaa meidät järjestäytymään sillä tavoin että se, mitä on tehtävää, tulee tehdyksi ja työttömyys supistetuksi mahdollisimman vähäiseksi.

* * * * *

Kaikki edistys alkaa pienessä mittakaavassa ja yhden yksilön toimesta. Joukko ei milloinkaan voi olla enempää kuin yksilöiden summa. Menestys alkaa ihmisestä itsestään, kun hän puolinaisen harrastuksen kannalta edistyy määrätietoisuuteen, epäröinnistä päättäväisyyteen pyrinnössä, epäkypsyydestä arvostelun kypsyyteen, oppipojan asteelta mestariksi, työnhosujan tasolta työmieheksi, joka löytää työstä todellista iloa, silmäinpalvelijasta mieheksi, jolle hänen työnsä voidaan uskoa ilman valvontaa ja ilman kehoittelua — niin, silloin edistyy maailma. Eteenpäinmeno ei ole suinkaan helppoa. Me elämme mukavuuden aikaa, jolloin ihmisille uskotellaan, että kaiken pitää käydä helposti. Mutta työ, joka todella merkitsee jotakin, ei koskaan tule olemaan helppoa. Ja jota korkeammalle nousemme edesvastuun asteikossa, sitä vaikeammaksi käy tehtävä. Lepo on tietenkin oikeutettua. Jokaisen, joka tekee työtä, tulee saada tarpeekseen levätä. Miehellä, joka tekee kovaa työtä, pitää olla mukava levähdyspaikkansa lieden luona ja viihtyisä ympäristö. Siihen hänellä on oikeus. Mutta kukaan en ansaitse lepoa ennen kuin on työnsä tehnyt. Pehmoista mukavuutta ei koskaan voi yhdistää työhön. Muutamanlainen työ on tarpeettoman kovaa. Oikealla liikkeenhoidolla sitä voi helpottaa. On tehtävä mikä suinkin voidaan, jotta työmiehelle valmistetaan tilaisuus suorittaa hyvä päivätyö. Ei sovi vaatia lihaa ja verta kantamaan taakkoja, joita vain teräs voi kantaa. Mutta parhaitenkin tehtäessä on työ kuitenkin työtä, ja jokainen, joka todella koettaa suorittaa käsilläolevan työnsä parhaansa mukaan, tuntee myöskin, että se on työtä.

Valinnasta ei voi olla puhettakaan. Annettu tehtävä voi olla odotettua vähäisempi. Miehen todellinen työ ei ole aina sellaista, mitä hän itse olisi halunnut tehdä. Miehen todellinen työ on se, mitä hänet on valittu tekemään. Nykyään on enemmän palvelustoimia kuin vastaisuudessa tulee olemaan laita, ja niin kauan kuin semmoisia toimia on, täytyy jonkun ne tehdä. Mutta ei ole mitään aihetta, minkä vuoksi ihmisen tulisi kärsiä siitä, että hänen työnsä on palvelijan työtä. Sellaisesta työstä voidaan sanoa, mitä useista n.s. vastuunalaisemmista tehtävistä ei saata sanoa: se on hyödyllistä, kunniallista ja kunnioitettavaa.

Aika on poistaa työstä suoranainen raadanta. Ihmiset eivät vastusta työtä, vaan kovaa, raskasta raatamista. Sellainen täytyy poistaa, missä sitä vain on. Me emme pääse täysin sivistyneiksi, ennenkuin poistamme polkurattaan jokapäiväisestä työstä. [Ennen vanhaan saivat rangaistusvangit tuottaa käyttövoimaa polkemalla samanlaista ratasta, jonka näkee lasten oravahäkeissä. — Suom.] Keksinnöt ovat sen osaksi jo poistaneet. Meidän on sangen monessa suhteessa onnistunut kirvoittaa ihmisen niskoilta raskas ja rasittava työ, joka ennen tyhjensi hänen voimansa, mutta vaikka olemme keventäneet raskasta työtä, emme ole kuitenkaan saaneet poistetuksi sen yksitoikkoisuutta. Se on toinen meitä odottava urakka, ja pyrkiessämme sitä suorittamaan keksimme epäilemättä paljon muutakin järjestelmässämme muutettavaa.

* * * * *

Työmahdollisuudet ovat nyt suuremmat kuin milloinkaan ennen. Edistysmahdollisuudet niinikään. Nuori mies, joka nyt astuu teollisuuden palvelukseen, joutuu aivan toiseen järjestelmään kuin se, joka viisikolmatta vuotta sitten aloitti uransa. Järjestelmä on käynyt kiinteämmäksi, siinä on vähemmän leikin ja hankauksen tilaa; yhä vähemmän asioita jätetään yksilön mielivallan alaiseksi; nykyinen työmies huomaa olevansa osa järjestössä, joka näköjään jättää hänelle hyvin vähän aloitemahdollisuuksia. Mutta kuitenkaan ei ole totta, että "työmiehet ovat pelkkiä koneita". Ei ole totta, että edistysmahdollisuudet ovat hukkuneet järjestöön. Nuori mies, joka tahtoo vapautua näistä mielikuvista ja katsoa järjestelmää sellaisena kuin se on, havaitsee että se, mitä hän piti esteenä, itse asiassa on hänelle apu ja tuki.