HERRA WILLIAMS,
Herra Fownesin kuolema on nyt tuottanut minulle kauvan haluamani tilaisuuden tehdä teidät onnelliseksi, ja kaksin verroin: sillä minä annan pian teidän haltuunne hänen pitäjänsä, ja jos osaatte tehdä itsenne neitoselle otolliseksi, toimitan teille erään Englannin herttaisimpia tyttöjä vaimoksenne. Häntä ei ole kohdeltu (niin hänellä on syytä ajatella) ansionsa mukaan; mutta jahka hän näkee olevansa rehellisen kelpo miehen suojeluksessa ja joutuvansa taatusti sellaisiin elämänoloihin, joihin on viime vuosina tottunut, olen varma että hän suo anteeksi näennäisesti kovat koettelemuksensa, valmisteluna onnekkaaseen asemaan, jonka täten toivon tulevan teidän kummankin osaksi. Minun on vain tehtävä tiliä kummallisesta käytöksestä, johon olen saattanut itseni syypääksi, ja sen teen teidät tavatessani; mutta koska minun on piakkoin matkustettava Lontooseen, en luule sen voivan tapahtua enää tässä kuussa. Mutta jos sillä välin saatte Pamelan suostumuksen, niin teidän ei ole tarvis siirtää molemminpuolisen onnenne aikaa tuonnemmaksi. Ilmoittakaahan minulle vain ensin asiasta ja tytön hyväksymisestä, jonka näin tärkeässä kysymyksessä pitäisi riippua kokonaan hänen omasta valinnastaan; samoin kuin toiselta puolen teille vakuutan, että haluaisin teidänkin toimivan aivan vapaaehtoisesti, jottei teidän onnenne täydellisyydestä mitään puuttuisi. Teidän nöyrä palvelijanne.
Onko tällaista koskaan kuultu? — Tyynny, toivon ja pelon vaiheilla sykähtelevä sydämeni! — Mutta näin kuuluu rouva Jewkesin minulle jättämä kirje:
ROUVA JEWKES,
Olette ollut hyvin huolellinen ja uuttera toimessa, jonka teille olin myöhemmällä selviävistä syistä uskonut. Teidän vaivannäkönne on nyt melkein lopussa; sillä minä olen herra Williamsille kirjoittanut aikomuksistani niin seikkaperäisesti, että minun tässä tarvitsee sanoa sitä vähemmän, koska hän luullakseni ei epäröitse ilmoittaa teille kirjeeni sisältöä. Minun on huomautettava vain yhdestä seikasta, nimittäin että jos havaitsette hänelle tekemäni vihjauksen vähimmässäkään määrin herättävän jommassakummassa vastahakoisuutta, voitte molemmille vakuuttaa että heillä on täysi vapaus noudattaa omia taipumuksiansa. Ja olkaahan edelleenkin sävyisä epäilevää, levotonta Pamelaa kohtaan, joka nyt alkanee ajatella parempaa hänen ja teidän ystävästänne, j.n.e.
Ehdin tuskin jäljentää nämä kirjeet, vaikka paljo kirjoitteluni onkin harjaannuttanut kynänkäyttöni varsin joutuisaksi, kun he molemmin jo jälleen saapuivat luokseni reippaalla tuulella; ja herra Williams sanoi: "Olen iloinen, neitoseni, että jo ennakolta tulin tehneeksi sinulle tunnustukseni. Tämä jalomielinen kirje on tehnyt minut maailman onnellisimmaksi mieheksi; ja, rouva Jewkes, jos voin saavuttaa tämän kaunokaisen suostumuksen, pidän itseäni…" Minä keskeytin kunnon miehen sanoen: "Ah, herra Williams, olkaa varuillanne, olkaa varuillanne, älkää…" Siihen vaikenin, ja rouva Jewkes tokaisi: "Yhä vaan epäilet! En ole mokomaa eläissäni nähnyt! Mutta huomaanpa", jatkoi hän, "etten ollut väärässä, kun entisten ohjeitteni aikana varoin teitä molempia, — minulla olisi nähdäkseni ollut vaikea tehtävä teidän ehkäisemisessänne; kyllä vakka kantensa löytää, sanoo sananlaskukin." En epäillyt, että rouva Jewkes käyttäisi hyväkseen toisen riemukasta varomattomuutta. Otin hänen kirjeensä ja sanoin: "Tässä, rouva Jewkes, on teidän kirjeenne, — kiitän teitä siitä; mutta olen ollut niin kauvan sokkelossa, etten osaa tähän mitään tällä haavaa vastata. Aika kyllä tuo kaikki päivänvaloon. — Tässä, herra pastori, on teidän kirjeenne; kääntyköön kaikki teidän parhaaksenne. Onnittelen teitä isäntäni hyvyyden suomasta elannosta." — "Ilman sinua se koituu kuoloksi, eikä elannoksi", sanoi hän. — "Olkaa malttavainen, herra pastori", pyysin minä; "niin kauvan kuin minulla on isä ja äiti, vaikka köyhätkin, en ole oma käskijäni; ja tahdon päästä täyteen vapauteen ennen kuin katson sopivaksi tehdä valintaa."
Rouva Jewkes kohotti silmänsä ja kätensä ja sanoi: "Sitä harkintaa, sitä varovaisuutta ja oveluutta tuon ikäisessä!" — "No, kah", virkoin minä (jotta pastori olisi osannut olla varuillaan, vaikka tässä ei toivoakseni saata olla mitään petosta; olisihan se kummallista halpamaisuutta, jos niin olisi!) "minä olen niin tottunut kohtalon leikkipalloksi, että tuskin tiedän kuinka hallita itseäni, ja olen melkein menettänyt ihmis-uskoni. Mutta toivon olevani väärässä; tästälähin, rouva Jewkes, saatte ohjata mielipiteitäni kuten tahdotte, minä kysyn neuvoanne kaikessa" — missä pidän sopivana, — lisäsin itsekseni; sillä vaikka voinen antaa hänelle anteeksi, en voi koskaan rakastaa häntä.
Hän jätti herra Williamsin ja minut tuokioksi kahden kesken. Silloin sanoin: "Ajatelkaa, hyvä herra, mitä olette tehnyt." — "Tässä ei voi olla petosta", sanoi hän. — "Toivoakseni ei", virkoin minä; "mutta mikä pakko teidän oli puhua aikaisemmasta tunnustuksestanne? Olkoon asia kuinka tahansa, sen mainitseminen ei voinut olla miksikään hyödyksi, varsinkaan tuon naisen kuullen. Suokaa anteeksi, hyvä herra, puhutaan naisten suulaudesta, mutta huomaan ettei rehellistä sydäntä voi aina uskoa yksikseen huonoon seuraan."
Pastori aikoi vastata, mutta vaikka rouva Jewkesin toimen sanotaan olevan melkein lopussa (kiinnitin huomioni tuohon sanaan "melkein"), tuli hän jälleen luoksemme ja sanoi: "Hei, minulla olisi hyvä halu saattaa sinua kirkkoon tänään." Olin siitä iloinen, sillä vaikka nykyisessä epätietoisessa asemassani en olisi sinne menosta välittänyt, rohkaisin kuitenkin hänen ehdotustaan voidakseni päättää, oliko hän tosissaan vai eikö, ja saattoiko siis muuhunkin luottaa. Mutta herra Williams toimitti taas varomattomasti hänelle tekosyyn, sanoen että nyt oli parasta siirtää se yhtä sunnuntaita tuonnemmaksi, kunnes asiat ehtisivät kehittyä minun voidakseni esiintyä soveliaammin. Rouva Jewkes tarttui mielellään siihen verukkeeseen ja kannatti pastorin mielipidettä.
Toivon sittekin parasta; mutta jos tämä osoittautuu juoneksi, niin pelkään että vain ihme voi minut pelastaa. Mutta eihän ihmissydän toki kyenne sellaiseen vilppiin. Sitäpaitsi on herra Williamsilla hänen omakätinen sitoumuksensa, eikä isäntäni tällöin tohdi olla muuta kuin tosissaan. Ja vaikka hän kylläkin on menetellyt varsin väärin minua kohtaan, ei hänen kasvatuksensa eikä vanhempainsa esimerkki ole kumpikaan opettaneet hänelle moista mustaa vehkeilyä. Toivon siis parasta.