Niin, täällä olen taas, takaisin tulleena, hupsun tavoin säikähtyneenä kaikista suunnitelmistani. Voi, kuinka kauhealta kaikki minusta näyttää. Olin edennyt kaksi vertaa niin loitos kuin ennen olin käynyt takaveräjän tuolle puolen: katsahdin ja luulin näkeväni sonnin minun ja portin välillä, toisen sonnin tullessa minua kohti edestä päin. No, ajattelin, tässä on varmaan kaksinkertaista taikaa! Nyt on isäntäni henki toisessa sonnissa ja rouva Jewkesin toisessa: jo olen tosiaan hukassa! "Auttakaa, auttakaa!" huusin kuin hullu, juosten takaisin veräjää kohti kuin lentämällä. Saatuani kiinni portista rohkaistuin vilkaisemaan taakseni, nähdäkseni lähestyivätkö otaksutut sonnit, ja silloin huomasin että siellä olikin vain kaksi etäällä toisistaan kiertelevää lehmää, ja ne olivat pelokkaassa mielessäni aiheuttaneet kaiken tämän hätäännyksen. Mutta kun kaikki on minulle niin peloittavaa, huomaan etten kykene pakoani ajattelemaan; sillä minä säikähtyisin samoin ensimäistä outoa vastaantulijaa. Olen varma, että säikky saattaa ihmisen useampiin vaaroihin kuin mistä sen aiheuttama varovaisuus pelastaa.
Lukitsin sitten portinoven, pistin avaimen taskuuni ja olin surkean neuvottomuuden tilassa. Nan tuli kysymään mikä oli hätänä, kun niin usein juoksin portaita ylös ja alas! Jumala antakoon minulle anteeksi, mutta ilkeä valhe kielelläni minä virkoin: "Vaikka rouva Jewkes on joskus hiukan ankara minulle, en kuitenkaan tiedä mitä ilman häntä tekisin; astun ylös ja menen alas puutarhaan kävelemään, ja kun ei hän ole pateillani, tiedän tuskin mihin ryhtyä." — "Niin", vastasi se typerys, "hänestä on aika hyvää seuraa, mamseli; eipä ihme, että häntä kaipaatte".
Täällä siis olen taas, ja kaiketi tänne jään; sillä minulla ei ole rohkeutta pyrkiä minnekään muualle. Oi, miksi hupakkoja neito-parkoja koetellaan tällaisissa vaaroissa, kun heillä on näin vähän rohkeutta niitä vastaan kamppaillakseen? Tahdon näin ollen toivoa parasta, mutten kuitenkaan voi olla huomaamatta, kuinka kamalasti kaikki kääntyy minua vastaan. Niinpä ne ryöväritkin, vaikken niiden käsiin joutunutkaan, säikähdyttivät minut siinä määrin ja lisäsivät pelkoani niin pahasti kuin jos olisivat hyökänneet kimppuuni. Ja sitte se sonni; se on tosiaan peloittanut minut yhtä paljon kuin jos olisi puskenut minua eikä keittäjätärtä. Nämä kaksi seikkaa yhdessä tekevätkin minusta oikean pelkurin. Mutta oma hupsuuteni oli pahinta kaikesta, koska siten menetin rahani; sillä jos minulla ne olisi, luulen että olisin kuitenkin uhmannut sekä sonnia että rosvoja.
MAANANTAINA ILTAPÄIVÄLLÄ.
Rouva Jewkes on siis palannut vierailultaan. "Kah", sanoi hän, "saatkin rauhoittaa mielesi; sillä herra Williams toipuu varsin hyvin. Hän ei ole puoleksikaan niin huonossa tilassa kuin luulotteli. Voi niitä oppineita", sanoi hän, "niillä ei ole hiirenkään rohkeutta! Hänellä on vain muutamia naarmuja kasvoissaan, jotka luullakseni sai hapuillessaan somerossa padon juurella, kun yritti löytää kuoppaa, mihin lymyisi rosvoilta. Hänen säärtänsä ja polveansa tuskin mikään vaivaa. Kirjeessään hän sanoo olevansa kauhean näköinen: saattoi ollakin ensin, sisälle tullessaan; mutta hän näyttää nyt varsin terveeltä, ja ellei hän silloin tällöin vähän voihkailisi ajatellessaan vaaraansa, en olisi huomannut hänessä mitään vikaa. Siis, Pamela-neiti", puhui rouva Jewkes, "olehan aivan levollinen siitä asiasta". — "Se ilahduttaa minua", sanoin, "kaikista teidän kokkapuheistanne huolimatta, rouva Jewkes".
"Niin", haastoi emännöitsijä, "hän ei puhu muusta kuin sinusta; ja kun mainitsin hänelle, että olisin kernaasti taivuttanut sinut mukaani matkalle, oli mies minulle ylen kiitollinen; ja hän on avannut minulle koko sydämensä, kertonut kaiken tapahtuneen ja mitä teidän keskenne oli vehkeilty". Tämä säikähdytti minua tavattomasti, koska parista kolmesta esimerkistä näin, ettei hänen rehellinen sydämensä voinut säilyttää mitään omana tietonaan, hän kun piti jokaista yhtä suorana ja vilpittömänä kuin itseänsä. Minä sanoin, mutta raskaalla sydämellä: "Ah, rouva Jewkes, rouva Jewkes, se olisi voinut saattaa minut hätään, jos hänellä olisi jotakin teille kerrottavaa. Mutta tiedätte varsin hyvin, että jos meillä olisi ollut haluakin sellaiseen, ei meillä ollut tilaisuutta siihen teidän valppaan huolenpitonne ja tarkkasilmäisyytenne tähden."
"Ei", sanoi hän, "se on kyllä totta, neitiseni; ei edes tuohon tunnustukseenkaan, johon hän minun kuulteni myönsi saaneensa tilaisuuden kaikesta valppaudestani huolimatta. No, noh", sanoi hän, "ei enempää verukkeita minua vastaan! Sinulla on ikäiseksesi hyvin terävä aju; mutta ehkä minä olen yhtä ovela kuin sinäkin. Kuitenkin on kaikki nyt hyvin", hän lisäsi, "koska vahtaamiseni on nyt isäntäni käskystä loppunut. Mitä olet poissaollessani puuhaillut?"
Olin niin hätääntynyt sen johdosta, mitä mahdollisesti oli herra Williamsin ja hänen kesken puhuttu, etten kyennyt hämiäni salaamaan; ja hän sanoi: "No, mamseli, koska kaikki asiat näkyvät päättyvän niin pian ja onnellisesti, salli minun neuvoa sinua olemaan hiukan vähemmän huolissasi hänen paljastuksistaan; ja ota minut uskotuksesi niinkuin hänkin on ottanut, ja silloin minä ajattelen, että sinulla on jotakin arvonantoa ja luottamusta minua kohtaan. Ja sitä et ehkä katuisi."
Hän oli niin vakavana, että epäilin hänen täten tahtovan lypsää minulta tietoja. Osasin arvostella hänen ystävällisyyttään herra Williamsia kohtaan tämän viimeksi käydessä täällä: sen tarkoituksena oli vain puhuttaa miestä niin pitkälle kuin mahdollista.
"Kuulkaahan, rouva Jewkes", sanoin, "miksi kaikki tämä onkiminen sieltä missä ei mitään ole, jos vahtaamisenne, kuten sitä nimitätte, nyt on lopussa?"