"Se ei ole muuta kuin naisellista uteliaisuutta, sen sinulle vakuutan", vastasi hän; "sillä luonto vetää ihmistä ottamaan asioista selvää, milloin niin suurta salaperäisyyttä yritetään".
"No", sanoin, "antakaahan minun tietää, mitä hän sanoi; niin sitten vastaan teidän uteliaisuuteenne". — "Välipä sillä", tuumi nyt hän, "teetkö sen vai etkö; sillä minä olen kuullut häneltä niin paljon kuin halusin; enkä uskokaan saavani sinulta udelluksi mitään, jota et halua minun tietävän, viekas pikku kaunokaiseni". — "No", virkoin minä, "olkoon hän sanonut mitä tahansa, en pidä siitä lukua; sillä minä olen varma, ettei hän voi sanoa minusta mitään haitallista; ja puhukaamme jo muusta".
Olin sitä levollisempana, koska hän kaikista urkkimisistaan huolimatta ei viittaillut avaimeen ja porttiin j.n.e., sillä jos pastori olisi niistä hänelle maininnut, ei hän olisi malttanut antaa minun olla sitä tuntematta. Jätimme siis toisemme katsoen toivottomaksi pyrkiä tarkoitustemme perille. Mutta varmastikin oli pastori sanonut enemmän kuin hänen olisi sopinut, ja pelkään sitäkin pahemmin, ettei kaikki ole niinkuin olla pitäisi, koska rouva Jewkes on tosiaan nyt ollut kaksi tuntia huoneeseensa sulkeutuneena kirjoittelemassa — vaikka hän oli antavinaan minulle kaiken paperivarastonsa ja sanoi että saisin kirjoittaa hänen puolestaan. Alan toivoa että olisin uskaltanut kaikki ja lähtenyt tieheni silloin kun olisin voinut. Oi, milloin tämä epäilyksen ja rauhattomuuden ahdinko loppuu?
Hän käväisi vastikään kammiossani ja sanoi toimittavansa viestinviejän Bedfordshireen; lähetti veisi minultakin kiitoskirjeen, jos tahdoin sellaisen kyhätä isäntäni suosion tunnustukseksi. "Tosiaankaan", sanoin, "minulla ei ole mitään kiittämisen syytä ennen kuin pääsen isän ja äidin luo: ja tiedättehän jo lähettäneenikin kirjeen, vaikken ole saanut siihen vastausta". Rouva Jewkes sanoi että isäntäni kirje herra Williamsille oli riittävä ja että vähin, mitä saatoin tehdä, oli kiittää häntä. "Ei ole tarvis", intin minä, "sillä minä en aio mennä herra Williamsille: mitäpä se kirje siis minulle merkitsee?" — "No", virkkoi hän, "näen että olet aivan käsittämätön!"
En pidä tuosta. Voi hupsua sonnien ja rosvojen pelkoa! Sillä nyt kaikki levottomuuteni alkaa kiusata minua kaksin verroin. Mitä lieneekään tuo varomaton mies sanonut! Epäilemättä se on emännöitsijän pitkän kirjeen aiheena.
Lopetan tämänpäiväisen kirjoitteluni sanomalla, että hän on kovin vaitelias ja varovainen entiseen verraten ja vastaa kysymyksiini vain yksikantaan "ei" taikka "kyllä". Ilmeisesti haudotaan jotakin, — ja siitäkin päättäen, että hän ei pidäkään lupaustaan yksinäni makaamisesta ja rahoista. Näihin kumpaiseenkin seikkaan hän antoi epäiltäviä vastauksia, huomauttaen toiseen: "No, oletpa kovin hedas rahoillesi; en minä niiden kanssa livistä!" ja toiseen: "Hyväinen aika! eihän sinun tarvitse tietääkseni olla niin kärkäs pääsemään minusta vuodetoverina ennen kuin olet varma toisesta, joka sinua paremmin miellyttää." Tämä vihlaisi sydäntäni! Ja samalla kertaa se tukki suuni.
TIISTAI, KESKIVIIKKO.
Herra Williams on ollut täällä, mutta meillä ei ole ollut tilaisuutta jutella keskenämme; hän näytti ällistyneeltä rouva Jewkesin muuttuneesta sävystä ja umpimielisyydestä tuon ystävällisen vierailun jälkeen, jolloin olivat olleet niin vapaapuheisia keskenään, ja vielä paljoa enemmän siitä, mitä nyt alan teille kertoa. Pastori kysyi tahtoisinko lähteä kierrokselle puutarhaan rouva Jewkesin ja hänen kanssaan. "Ei", kieltäysi emännöitsijä, "minä en voi tulla". Herra Williams kysyi: "Eikö neiti Pamela voisi lähteä kävelylle?" — "Ei", sanoi hän, "minä en sitä halua".
"Kah, rouva Jewkes", virkkoi pastori, "pelkäänpä että olen teitä pahastuttanut". — "Ette ollenkaan", vastasi toinen: "mutta pianhan saanette vapaasti kävellä toisenne kanssa niin paljon kuin haluttaa. Olen lähettänyt tiedustamaan viimeisiä ohjeitani tästä ja tärkeämmistäkin asioista. Jahka ne saan, sallin teidän menetellä niinkuin te molemmat tahdotte; mutta siihen asti ei merkitse mitään, kuinka vähän te olette yhdessä."
Tämä säikähdytti meitä kumpaakin. Herra Williams näkyi äkkiä aivan tyrmistyvän ja sai itsesyyttävän ilmeen, kuten minusta tuntui. Menin siis rouva Jewkesin selän taakse, pidin molempia kämmeniäni yhteen liitettyinä ja paperinpalaa niiden välissä ja katsahdin pastoriin. Tämä näkyi käsittävän tarkoitukseni, että alottaisimme jälleen kirjeenvaihtomme tiilten avulla. Jätin heidät kahden kesken ja vetäydyin komerooni kyhäämään kirjettä tiilten väliin kätkettäväksi. Mutta kun minulla ei ollut aikaa sitä jäljentää, kerron vain pääsisällön.