Nuhtelin häntä liiallisesta avomielisyydestä ja kerkeydestä mennä rouva Jewkesin ansoihin, mainitsin pelkääväni petollista peliä ja selitin lyhyesti syyt, miksi olin huolissani ja kiihtyneenä. Pyysin häntä ilmoittamaan mitä oli puhunut ja huomautin että mielestäni oli mitä painavimpia perusteita palata pakosuunnitelmaan. Asetin kirjeen iltasella tavalliseen paikkaan ja odotan nyt kärsimättömästi vastausta.

TORSTAI.

Sain näin kuuluvan vastauksen:

RAKAS NEITO,

Olen aivan häkellyksissäni, ja minun täytyy myöntää itseni syylliseksi kaikkeen siihen mistä minua aivan oikein nuhtelit. Kunpa minulla olisi edes puolet sinun varovaisuudestasi ja järkevyydestäsi! Toivon sentään, että tämä on vain tuon häijyn naisen pahantuulen puuska, jotta hän voisi näyttää valtaansa ja tärkeyttänsä: sillä minä en luule että herra B. voi tai uskaltaa pettää minua niin perin kehnosti. Minä paljastaisin hänet kaikelle maailmalle, jos hän sen tekisi. Mutta sellaista hän ei tarkoita, ei voi tarkoittaa. Olen saanut John Arnoldilta kirjeen, jossa hän kertoo isäntänsä valmistautuvan Lontoon-matkalleen ja arvelee hänen myöhemmin saapuvan näille maille; mutta hän sanoo lady Daversin olevan heillä kotona, ja hänen pitäisi seurata veljeänsä Lontooseen tai tapaamaan häntä siellä. John lupaa suurta intoa ja harrastusta sinun auttamiseksesi, ja huomaan hänen viittaavan minulle aikaisemmin lähettämäänsä kirjeeseen, joka ei kuitenkaan ole saapunut käsiini. En luule, että tässä voi olla mitään juonta, sillä minä olin käskenyt hänen osoittaa sen eräälle erityiselle ystävälleni Gainsboroughiin, ja tämä jälkimäinen kirje on saapunut minulle turvallisesti sitä tietä. Kyllähän nimittäin hyvin tiedän, etten voi ollenkaan luottaa täkäläisen postitalon Brettiin. — Koko asia tuottaa minulle tuskaannusta; mutta toivoakseni kaikki päättyy hyvin ja saamme pian kuulla, onko tarpeellista turvautua varempiin aikeisiimme. Jos se käy pakolliseksi, hankin siekailematta hevosen sinulle ja toisen itselleni; sillä minä en voi milloinkaan tehdä Jumalalle otollisempaa enkä itselleni parempaa palvelusta, vaikka minun sentähden täytyisi luopua kaikista toivomuksistani täällä. Olen uskollisin ja nöyrin palvelijasi.

Puhuin liian vapaasti rouva Jewkesin kanssa; siihen minut viekoitteli hänen teeskentelynsä ja näennäinen huolehtimisensa, että tulisin sinun kanssasi onnelliseksi. Viittasin etten olisi epäröinyt toimittaa sinulle vapautusta keinoilla millä tahansa ja että olin ehdottanut sinulle — ainoana kunniallisena — avioliittoa minun kanssani. Mutta vakuutin hänelle, vaikka hän tuskin tahtoi minua uskoa, että sinä et rohkaissut kosintaani, mikä on liiankin totta! Mutta takaveräjästä, avaimesta j.n.e. en hiiskunut sanaakaan.

Rouva Jewkes on yhä jurona ja pahalla tuulella, niin että melkein peloittaa häntä puhutella. Hän vartioi minua yhtä tiukasti kuin konsaan ja on ihmettelevinään, että välttelen hänen seuraansa.

Olen juuri asettanut tiilten väliin seuraavat pelkoni sanelemat rivit, jotka ovat tosiaan varsin jyrkkäsanaiset, mutta eivät luullakseni aiheettomasti:

HYVÄ HERRA,

Kaikki kartuttaa levottomuuttani ja hätääni. John Arnoldin hukkaantunut kirje saa minut aavistelemaan kavaluutta. Kuitenkin on minulle vastenmielistä luulla itseäni niin tärkeäksi henkilöksi, että otaksuisin jokaisen liittyvän minun turmakseni juonittelemaan. Oletteko sentään varma, ettei Lontoon-matkasta tulekin matka Lincolnshireen? Eikö John, joka on kerran pettänyt, voisi jälleen olla petturi? Miksi täytyy minun olla tässä epäilyssä? Jos saisin sen hevosen, niin heittäisin ohjakset sen kaulalle ja luottaisin siihen, että kaitselmus johdattaisi sitä taattuna oppaanani! Sillä minä en tahtoisi saattaa teitä vaaraan juuri nyt, kun virkaanasettamisenne on tapahtumaisillaan. Pelkään kuitenkin, hyvä herra, että teitä onnettoman avomielisyytenne vuoksi epäillään avustajakseni, vaikka olisimme kuinkakin varovaisia!