Sanoin ettemme olleet lukeneet kaikkia kirjoituksiasi lävitse. Olemme liian levottomia ja ryhdyimme senvuoksi silmäilemään loppua, mistä huomaamme hyveellisyytesi palkinnon pilkistävän ja isäntäsi sydämen kääntyneenä näkemään menettelynsä hupsuuden ja sen vahingon, mitä oli rakkaalle lapsellemme aivoitellut: sillä hän olisi tärvellyt sinut, jos olisi voinut. Mutta hyveellisyytesi on hänen sydämensä hellyttänyt, ja hyvä esimerkkisi on epäilemättä tuottanut hänelle herätyksen.
Emme ymmärrä, että voit mitenkään muutoin menetellä yhtä hyvin ja edullisesti kuin suostumalla nykyiseen ehdotukseen ja tekemällä herra Williamsin, kunnon herra Williamsin — Jumala häntä siunatkoon! — onnelliseksi. Ja vaikka me olemme köyhiä emmekä voi lisätä rakkaalle lapsellemme mitään ansiollisuutta, — mainetta tai omaisuutta, — vaan pikemminkin olemme hänelle häpeäksi maailman silmissä, toivon kuitenkin ylpeyden syntiin lankeamatta voivani sanoa, ettei ole ketään kunnollista, keskisäätyyn kuuluvaa miestä, joka ei voisi pitää itseään onnellisena sinut saadessaan. Mutta koska sanot että tällä haavaa mieluummin jätät naimisajatukset, olkoon kaukana meistä, että yrittäisimmekään sinua pakolla taivuttaa! Osoitettuasi niin paljon järkevyyttä käyttäytymisessäsi me tekisimme kovin väärin, jos sinua tässä suhteessa epäilisimme tai koettaisimme sinua valinnassasi opastaa. Mutta ah, lapseni! mitäpä me voimme puolestasi tehdä — sinun osanottosi kovaan kohtaloomme ja antautumisesi yhtä ankaraan elämään ei hyödyttäisi meitä, vaan lisäisi huoliamme. On kyllä aikaa jutella näistä seikoista sitte kun saamme ilon nähdä sinut luonamme, mistä nyt annat meille toiveita ja minkä Jumala suokoon. Aamen, aamen sanovat hellimmät vanhempasi, aamen!
Nöyrät ja alamaiset terveisemme ja kiitoksemme arvoisalle herra
Williamsille. Sanomme vieläkin: Jumala häntä ainiaan siunatkoon!
Oi, kylläpä meillä on sinulle paljon haasteltavaa! Suokoon Jumala meille onnellisen kohtaamisen! Kuulemme kartanonherran lähtevän matkalle Lontooseen. Hän on komea herrasmies, ja suuret on hänellä hengenlahjat. Kunpa hän olisi yhtä kunnokas! Mutta toivon hänen nyt tekevän parannusta.
Oi, mitä sanomatonta lohtua, rakas isä, kirjeesi on minulle tuonut! — Kysyt mitä voit puolestani tehdä! — Mitäpä sinä et voisi lapsesi puolesta tehdä? — Sinä voit antaa hänelle niitä neuvoja, joita hän on niin kovin kaivannut ja yhä kaipaa ja aina tarvitsee: sinä voit tukea ja vahvistaa häntä hyveen poluilla, joille hänet alussa neuvoit; ja te voitte rukoilla hänen edestään sellaisin vilpittömin ja puhtain sydämin, joita ei palatseissa tapaa! — Oi, kuinka minä ikävöin heittäytyä jalkainne juureen ja vastaanottaa sellaisten hyvien vanhempain siunauksen! Mutta ah, kuinka ovatkaan toiveeni jälleen pilviset siihen verraten, mitä ne olivat sulkiessani viime kääröni. Yhä uusiin koettelemuksiin, uusiin vaaroihin pelkään Pamela-parkanne väkisinkin joutuvan; mutta jumalallisen armon ja teidän esirukouksienne avulla toivon lopultakin hyvin selviäväni kaikista vaikeuksistani, koska ne eivät ole oman turhamaisuuteni tai havitteluni tulos.
Mutta jatkanpa toivotonta tarinaani. Huomasin herra Williamsin käyneen hiukan kärtyiseksi kärsimättömyydestäni, ja niinpä kirjoitin vakuuttaakseni hänelle, että tahdon olla niin levollinen kuin suinkin ja täydellisesti noudattaa hänen opastustaan; varsinkin koska isäni, jonka terveiset hänelle esitin, oli vakuuttanut minulle isäntäni olevan lähdössä Lontooseen; ja sehän hänen täytyi tietää, sillä muutoin hän ei olisi siitä minulle kirjeessään maininnut.
LAUVANTAI, SUNNUNTAI.
Herra Williams on ollut täällä näinä kahtena päivänä, kuten tavallista; mutta rouva Jewkes otti hänet vastaan varsin kylmäkiskoisesti; ja epäluulojen välttämiseksi minä jätin heidät kahden kesken, viettäen komerossani enimmän aikaa, minkä hän täällä viipyi. He kinastelivat, ja rouva Jewkes tuntuu olevan aivan vihoissaan hänelle; mutta minä katsoin parhaaksi olla virkkamatta mitään, ja pastori sanoi nyt enää harvoin käväisevänsä talon rasituksena, kunnes saisi herra B:ltä vastauksen kirjeeseensä. "Mitä vähemmän, sitä parempi", ärähti emännöitsijä. Mies-parka! vähän on hän hyötynyt avomielisyydestään ja rouva Jewkesin ottamisesta uskotukseen.
Tulen yhä varmemmaksi ja varmemmaksi siitä, että kolttosia on tekeillä: alankin kätkeä papereitani ja olla tarkkasilmäinen. Rouva Jewkes näkyy maltittomasti odottavan vastausta herralle kyhäämäänsä kirjeeseen.