Milloin tästälähin näen kauniit kasvot, varon Pamelan tähden heti petollista sydäntä, ja milloin kuulen muka suurenmoisesta viattomuudesta, aavistelen salassa hautuvaa vehkeilyä. Sinä olit päättänyt olla antamatta minulle luottamustasi, vaikka olin juhlallisesti asettanut vakuudeksi kunniani. Mitäpä siitä, että olinkin herättänyt pelkosi lähettämällä sinut toiseen paikkaan kuin minne toivoit olevasi menossa! Sillä enkö minä ollut rehellisen käyttäytymisen takeeksi sitoutunut olemaan saapumatta luoksesi ilman omaa suostumustasi? Eikö tämä ollut vapaaehtoinen todistus jalomielisistä aikomuksistani? Ja kuinka olet minua palkinnut? Olet käynyt viekoittelemaan aivan ensimäistä henkilöä, johon sievät kasvosi ja vihjaava puheenlaatusi kykenivät tehoamaan, ja turmellutkin hänet (vieläpä syössyt häviöön, kuten tuo kiittämätön raukka saa huomata), ja yltiöpäisesti olet heittäytynyt hänelle. Näin ollen, koska et tahtonut lainkaan luottaa minuun, en ole kunniani puolesta sinua kohtaan mihinkään velvollinen; ja piankin joudut tuntemaan, kuinka suuresti olet erehtynyt kohdellessasi siten miestä, joka kerran oli harras ja hellä ystäväsi.
Rouva Jewkes on saanut ohjeita sinun olostasi. Jos asemasi nyt on kovempi kuin toivoisit, niin kärsit sen sitä helpommin, kun oma ajattelematon hupsuutesi on sen tuottanut.
Voi minua! millainen onkaan kohtaloni, kun minua täten pidetään juonittelevana, yltiöpäisenä ja kiittämättömänä, vaikken ole muuta tahtonut kuin säilyttää viattomuuteni! Ja kaikkiin pikku vehkeisiini, jotka hänen suurempi älynsä ja oveluutensa ovat saattaneet tehottomiksi, oli minun pakko turvautua välttämättömäksi itsevarjelukseksi.
Tullessaan jälleen luokseni rouva Jewkes tapasi minut hukkumassa kyyneliin. Hän näytti mielestäni tuntevan surkuttelua. Nähdessäni nyt olevani kokonaan hänen vallassaan, joten minun ei ollut hyvä häntä ärsyttää, sanoin: "Nyt huomaan, että minun on turha taistella kurjaa kohtaloani ja julman isäntäni etevää keinokkuutta vastaan. Alistun Jumalan tahtoon ja valmistaudun odottamaan pahinta. Mutta näettehän, kuinka herra Williams-parka on sotkettu asiaan ja saatettu perikatoon; olen pahoillani, että minusta on tehty hänen turmionsa aiheuttaja. Voi mies-rukkaa! Että hän näin joutuu minun tähteni surkeaan ahdinkoon! Mutta uskotte tai ette", sanoin minä, "hänen naimistarjoustansa en millään tavoin rohkaissut; enkä luule että hän olisi ehdotustaan tehnytkään, ellei olisi katsonut sitä ainoaksi kunnialliseksi keinoksi, millä vielä arveli voivansa minut pelastaa. Hänen päävaikuttimenaan oli hyve ja sääli hädänalaista kohtaan. Mitäpä muuta tarkoitusta hänellä saattoi olla? Tiedätte että olen köyhä ja ystävätön. En teiltä muuta pyydä kuin että ilmoitatte isäntäni suuttumuksen sille poloiselle herrasmiehelle ja suotte hänelle tilaisuuden paeta maasta, jottei häntä suljettaisi tyrmään. Tämä sopii hyvin isäntäni tarkoitusperiin, se kun yhtä tehokkaasti estää hänet minua auttamasta kuin jos hän olisi vankilassa."
"Pyydä minua", sanoi hän, "tekemään mitä tahansa minun vallassani on; kunhan se vain on sopusoinnussa velvollisuuteni ja minulle annetun luottamuksen kanssa, niin sen teen. Säälittelen teitä molempia; mutta minä en ryhdy mihinkään kirjeenvaihtoon hänen kanssaan enkä salli sinunkaan sitä tehdä."
Yritin puhua velvollisuudesta, joka oli korkeampi kuin hänen mainitsemansa ja käski hänen auttaa ahdistettua viattomuutta eikä sallinut hänen noudattaa kaikkia laittoman hirmuvallan vaatimuksia; mutta hän sanoi suoraan ja selvästi, että minun oli vaiettava siitä asiasta, koska oli turhaa yrittää suostutella häntä pettämään hänelle osoitettua luottamusta. "Neuvon sinua vain olemaan levollinen", haastoi hän; "luovu kaikista vehkeilyistä ja pakoyrityksistä; hanki minut ystäväksesi välttämällä kaikkia epäilemisen aiheita; sillä uskollisuuttani isäntääni kohtaan minä pidän kunnia-asiana: te olette kumpainenkin käyttäneet omituisia viekkaita keinoja sellaisen tekosen toteuttamiseen, mitä hän tunnusti teidän aikoneen. Minun täytyy olla entistä valppaampi." — Tämä huolestutti minua kaksin verroin, koska nyt oivalsin että minua vartioitaisiin paljoa ankarammin kuin ennen.
"No", sanoin, "kun olen kummallisen sattuman oikusta saanut tietää kovan kohtaloni, sallikaa minun lukea uudestaan tuo kauhea kirjeenne, jotta voin oppia sen ulkoa, turruttaakseni sillä tuskani tuntoa ja tehdäkseni onnettomuuden itselleni tutuksi". — "Anna sitte sinäkin minun vielä lukea omasi", virkkoi hän. Minä luovutin hänelle kirjeeni ja sain häneltä toisen. Jäljensin sen hänen luvallaan, koska tahdoin valmistautua pahimman varalle. Sitte kiinnitin tämän nuppineulalla vuoteeni pääpuoleen. "Näin", sanoin, "käytän kirjeenne kurjaa jäljennöstä; ja täältä sen aina löydätte kyynelteni kostuttamana".
Hän sanoi menevänsä alas antamaan määräyksiä illallisesta ja vaati kaikin mokomin, että lähtisin hänen mukaansa. Olisin tahtonut siitä päästä; mutta hän omaksui niin käskevän sävyn, etten rohjennut vastustaa. Alas mennessämme hän tarttui minua kädestä ja esitteli minut kamalimmalle hirviölle, mitä eläissäni olen nähnyt. "Tässä, monsieur Colbrand", hän selitti, "on teidän ja minun kaunis suojattimme; tehkäämme parhaamme hänen viihtymisekseen luonamme". Mies kumarsi, irvisteli ulkomaiseen tapaansa ja mongersi minulle, että "olin paljon onnekas, kun maanilman komeaisin monsieur soi minulle lempi!" Säikähdyin ihan tuupertuakseni; kuvailen hänet teille, rakas isä ja äiti, näin saatte itse päättää, eikö minulla ollutkin syytä kammoon, kun olin saanut tietää että hänen innoittavana toimenaan oli minua tarkemmin vartioida.
Hän on mitaltaan jättiläinen; paljoa pitempi kuin Harry Mawlidge siellä teidän naapuristossanne, isoluinen ja laiha. Ja entä hänen kätensä! En ole sellaisia kouria eläissäni nähnyt! Hänellä on suuret tuijottavat silmät kuin sonnilla, joka minut niin pahoin peloitti, laajat, ulkonevat leukaluut, silmäin yli riippuvat kulmakarvat, kaksi isoa arpea otsassa ja yksi vasemmassa poskessa, tuuhea poskiparta, hirveän leveä suu, turpeat huulet, pitkät keltaiset hampaat ja inhoittava irvistys. Päässään on hänellä oma kauhean pitkä tukkansa sidottuna isoksi mustaksi mytyksi; keikkuvassa rumassa kaulassa on mustasta harsosta leikattu huivi, ja kurkku pullottaa kuin kasvannaisen tursistuttamana. Hän oli muuten kylläkin hyvin puettu, ja vyötäisillä riippui räikeällä punaisella nauharuusukkeella koristettu miekka; nahkasäärykset olivat soljilla kiinnitetyt polvien alapuolelta, ja tosiaankin luulen että hänen jalkansa kantapäistä varpaisiin ovat melkein yhtä pitkät kuin minun käsivarteni.
Hän sanoi, että "hän pelkäännytti neitin", ja yritti poistua; mutta rouva Jewkes ei sitä suvainnut. Minä huomautin emännöitsijälle, että kun hän tiesi minun itkeneen, ei hänen olisi sopinut kutsua minua herrasmiehen luo antamatta minun tietää siitä ennakolta. Menin pian ylös komerooni, sillä sydäntäni särki kaiken aikaa pöydässä, kun en voinut kauhistelematta katsahtaa häneen; ja tämä tunnoton nainen, joka kyllä näki ahdistukseni jo ennen kuin se seikka tuli sitä lisäämään, toimitti näin varmaankin tahallisesti, saadakseen minut yhä pahemmin säikytellyksi. Ja tehonsa sillä kyllä olikin; sillä vuoteeseen mennessäni en kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin tuota kamalaa olentoa ja isäntäni kamalampia tekoja, ja mielestäni he kaksi sopivatkin hyvin yhteen. Nukahdettuani näin unissani noiden kumpaisenkin tulevan vuoteeni viereen pahimmin aikein, jolloin minä hypähdin unissani makuusijalta ja säikähdytin rouva Jewkesin, kunnes kauhusta valveutuen kerroin hänelle näkyni. Se häijy olento vain nauroi ja sanoi että kaikki pelkoni aiheet olivat pelkkää unta kuten tämäkin.