Kurja nainen pidätti isäntääni puoli kahdeksaan; ja hän saapui tänne kello viiden tienoissa iltapäivällä. Ja sitte kuulin hänen äänensä portailta hänen tullessaan ylös minun luokseni. Hän puhui illallisestaan, koska sanoi: "Mieluimmin haluan keitetyn kananpojan voin ja persiljan kanssa." Ja sisälle hän tuli.
Hän otti ankaran ja majesteetillisen muodon; ja hän voi näyttää hyvin ylväältä milloin tahtoo. "Kah, kuriton Pamela, kiittämätön karkuri", virkkoi hän minulle ensi tervehdyksekseen: "Teet hyvin, kai maar, tuottaessasi minulle kaiken tämän vaivan ja kiusan?" En kyennyt puhumaan, vaan heittäytyen lattialle kätkin kasvoni ja olin kuolla suruun ja pelkoon. — Hän sanoi: "Kyllä sinulla onkin syytä kätkeä kasvosi! syytä häpeilyyn minut nähdessäsi, kurja, röyhkeä tyttö, mikä oletkin!" Minä nyyhkytin ja itkin, mutten voinut puhua. Ja hän antoi minun virua siinä, meni ovelle ja kutsui rouva Jewkesia. "No", sanoi hän, "nostakaa ylös tuo langennut enkeli! Kerran luulin häntä viattomaksi kuin enkeli: mutta nyt on kärsivällisyyteni häntä kohtaan lopussa. Tuo pieni teeskentelijä heittäytyy tuolla tavoin maahan voidakseen vaikuttaa heikkouteeni ja taivuttaakseen minut itselleen suosiolliseksi ja jotta minä itse hänet nostaisin ylös. Mutta minä en koske häneen. Ei", lisäsi hän, "kietoutukoot Williamsin kaltaiset miehet hänen viekkaisiin pauloihinsa! Minä tunnen hänet nyt, ja hän saa koettaa pyydystää verkkoihinsa kenen houkkion tahansa, joka tahtoo niihin tarttua."
Huokaisin sydän halkeamaisillaan! — Ja rouva Jewkes nosti minut polvilleni; sillä minä vapisin niin etten voinut seisoa. "Noh, neito Pamela", sanoi hän, "opi tuntemaan paras ystäväsi! Tunnusta kelvoton käytöksesi ja pyydä hänen arvoisuuttansa antamaan anteeksi kaikki vikasi." Olin pyörtymäisilläni; ja isäntäni virkkoi: "Hän on temppuilun taituri, vakuutan teille; ja panenpa kymmenen yhtä vastaan, että hän voi tuokiossa teeskennellä taintumuskohtauksen."
Tämä vihlaisi minua sydänjuuriin asti, mutta minä en voinut sillä hetkellä puhua; kohotinhan vain silmäni taivasta kohti! — Vihdoin sanoin: "Jumala suokoon teille anteeksi, hyvä herra!" — Hän näkyi olevan vihansa vimmoissa ja käveli edestakaisin huoneessa vilkaisten toisinaan minuun, ikäänkuin olisi tahtonut puhua, mutta hillitsi itsensä. — Vihdoin hän sentään sanoi: "Jahka hän on esittänyt loppuun tämän ensi näytöksensä, saatan palata hänen luoksensa, ja hän saa pian tietää, mihin hänen nyt on turvautuminen."
Ja sitte hän läksi huoneesta; ja minä olin aivan sydämestäni sairas. "Varmaan", voikersin, "olen pahin olento, mikä konsaan on ilmaa hengittänyt!" — "No", vastasi röyhkeä nainen, "et sentään niin paha; mutta olen iloinen, että alat nähdä vikasi. Nöyryyttä ei mikään voita. Ka, tahdon ystävänä puhua puolestasi, jos lupaat vastedes olla velvollisuudentuntoisempi. Niin niin", lisäsi ilkimys, "tämä kaikki voitaneen huomenna korjata, jollet ole hupsu". — "Mene tiehesi, inhoittava nainen!" sanoin minä, "äläkä lisää kärsimyksiäni leppymättömällä julmuudellasi ja epänaisellisella paatumuksellasi".
Hän töykkäsi minua ja meni pois vihasta hurjana. Hän näkyy tästä juoruilleen ja sanoneen, että olin aivan sietämättömän uppiniskainen.
Minä lysähdin lattialle, enkä kyennyt hievahtamaan ennen kuin kello löi yhdeksän; ja sitten se häijyläinen tuli jälleen. — "Sinun on tultava alakertaan herran pateille", hän sanoi, "jos nimittäin suvaitset, niskoittelija!" — "En taida pysyä pystyssä", vastasin minä. — "Sitte lähetän monsieur Colbrandin kantamaan sinut alas", uhkasi hän.
Nousin niin hyvin kuin voin ja vapisin koko matkan portaita alas mennessäni. Hän astui edelläni arkihuoneeseen, ja uusi pöytäpalvelija, joka oli isännällä mukanaan Johnin asemesta, poistui heti kun minä tulin sisälle. Sivumennen sanoen oli hänellä uusi kuskikin, joten näytti siltä kuin Bedfordshiren Robin olisi eroitettu toimestaan.
"Ajattelin", sanoi hän alas tullessani, "että aterioitsisit kanssani, kun minulla ei ollut seuraa; mutta huomatessani ettet voi unohtaa alkuperääsi, vaan ehdottomasti viihdyt paremmin palvelijaini parissa, minä kutsuin sinut tänne palvelemaan minua illallispöydässä, jotta voin hiukan jutella kanssasi ja tuhlata sinuun niin vähän aikaa kuin mahdollista".
"Teidän arvoisuutenne", vastasin minä, "te tuotatte minulle kunniaa, antaessanne minun teitä palvella; ja toivottavasti en koskaan unohda alkuperääni". Mutta minun täytyi seisoa hänen tuolinsa takana pitääkseni siitä kiinni. "Kaada minulle lasillinen tuota burgundia", sanoi hän. Minä ryhdyin toimeen; mutta käteni tutisi niin, etten voinut pidellä lautasta pikarineen läikäyttämättä viiniä. Silloin rouva Jewkes kaatoi minun puolestani ja minä tarjosin sen niin hyvin kuin kykenin ja niiasin syvään. Hän otti lasin ja käski: "Seiso takanani, poissa näkyvistäni!"