Istuin alallani näyttääkseni heille, ettei minulla ollut mitään pakoaikeita; paitsi perin pientä menestymisen mahdollisuutta, oli viime yritykseni vienyt minulta halun uusiin kokeihin. Ja kun rouva Jewkes tuli kuuleman päähän, huomasin hänen olevan hirveästi kuohuksissaan ja pauhaavan vehkeistäni.
"Miksi", sanoin minä, "olette noin hädissänne? Täällä olen istuskellut muutaman minuutin, eikä minulla ollut pienintäkään aikomusta lähteä pois tai mennä mihinkään edemmäksi, vaan olisin palannut heti kun alkaisi hämärtää." Hän ei tahtonut uskoa minua; ja tuo raakalainen löi minua kauhealla nyrkillään ja olisi luullakseni tuuperruttanut minut, jollei Colbrand olisi tullut väliin sanoen nähneensä minut hiljaa istumassa katsellen ympärilleni pienintäkään poistumisen oiretta osoittamatta. Mutta tämä ei riittänyt: hän käski molempain palvelijatarten tarttua minua käsikynkästä ja viedä minut takaisin taloon ja ylikertaan; ja täällä nyt olen ollut siitä asti lukkojen takana, ilman kenkiä. Turhaan olen väittänyt, ettei minulla ollut mitään suunnitelmaa mielessäni, niinkuin ei tosiaan ollutkaan. Viime yö täytyi minun nukkua hänen ja Nanin välissä; ja huomaan että hän on päättänyt siitä tytöstä tehdä itselleen kätyrin minua vastaan. Niin, hänen kohtelunsa ja vielä pahempaa aavistelevan pelkoni vuoksi olen tosiaan aivan kyllästynyt elämääni.
Nyt vastikään on hän ollut luonani, antanut minulle kengät ja komentavasti käskenyt minun kello kolmeksi tai neljäksi laittautua matkalaukusta otettavaan pukuun, — sitä matkalaukkua en ole viimeiseltä nähnytkään, — sillä hän sanoo odottavansa vieraisille lady Darnfordin kahta tytärtä, jotka tulevat vartavasten minua katsomaan; ja niin antoi hän minulle matkalaukun avaimen. Mutta minä en totellut häntä, vaan sanoin, etten tahtonut olla näyteltävänä tai tavata noita naisia. Hän jätti minut uhkaillen, että saisin uppiniskaisuuttani vielä katua, mutta millä tavoin?
KELLO ON LYÖNYT VIISI,
eikä mitään neitejä ole saapunut! — Taisikin siis… mutta kah! luulen kuulevani heidän vaununsa. Astahdan ikkunan ääreen. Olen päättänyt olla menemättä alas heidän luokseen.
Hyväinen aika! hyväinen aika! Kuinka minun nyt käy? Isäntänihän on saapunut komeissa vaunuissaan! On niinkin! — Mitä minun on tehtävä? Mihin lymytä? — Voi, mitä minun on tehtävä? Rukoilkaa puolestani! Mutta oi, ettehän te tätä saa nähdäkään! — Laupias Jumala taivaassa, varjele minua, jos se on sinun siunattu tahtosi!
KELLO SEITSEMÄN.
Vaikka pelkään hänen tapaamistansa, ihmettelen kuitenkin, ettei hän ole vielä näyttäytynyt. Epäilemättä suunnitellaan jotakin minua vastaan, koska hän viipyy kuuntelemassa kaikkia emännöitsijän juttuja. Voin tuskin kirjoittaa; mutta kun en taida tehdä mitään muutakaan, en tiedä kuinka voisin olla kirjoittamatta! — En kykene pitämään kynää kädessäni… Kuinka viistoja ja vapisevia ovat rivit! Minun täytyy keskeyttää, kunnes sormeni tyyntyvät! — Miksi pitää viattomien näin vavista syyllisten pysyessä mieleltään levollisina?
LAUVANTAI-AAMUNA.
Sallikaa minun kertoa teille, mitä tapahtui viime yönä; sillä minulla ei ollut voimaa kirjoittaa eikä tilaisuuttakaan ennen kuin nyt.