Pääsin hänen käsistään, juoksin ylikertaan, menin komerooni ja olin kovin levoton ja peloissani.
Tunnin kuluttua hän kutsui rouva Jewkesin alas luokseen! Ja kuulin hänen olevan vimmatusti vihoissaan — kaikki minun raukan tähteni! Emännöitsijä kuului haastavan, että se oli hänen oma syynsä: kaikki valitteluni ja nurjuuteni muka loppuisi, jos hän kerran olisi päättäväinen; ja sanoi hän muutakin hävytöntä ja pahentavaa. Olen päättänyt tänä yönä olla menemättä vuoteeseeni, jos voin sen välttää! Tyynny, tyynny, vavahteleva sydän-poloiseni! Mihin minä joudunkaan!
VÄHÄÄ VAILLA KELLO KAKSITOISTA LAUVANTAI-YÖNÄ.
Hän lähetti rouva Jewkesin luokseni kello kymmeneltä käskemään, että saapuisin hänen puheilleen! "Minne?" kysyin. — "Näytän sinulle", vastasi hän. Astuin kolme tai neljä askelmaa alaspäin ja näin hänen menevän isännän kamaria kohti, jonka ovi oli auki. Silloin sanoin: "En voi sinne tulla!" — "Älä ole hupsu", tiukkasi hän, "tulehan toki; ei sinulle mitään pahaa tehdä". — "Ei", vastustin minä, "sinne en voi tulla, en vaikka kuolisin". — Kuulin isäntäni sanovan: "Laittakaa hänet tulemaan tai muutoin hänen käy huonosti. En voi sietää, että häntä itse taivuttelisin!" — "Ka, minä en voi tulla", vastasin, "en tosiaan voi"; ja niin menin jälleen ylös komerooni, odottaen että minut raahattaisiin sieltä väkisin.
Mutta rouva Jewkes tuli pian perässä ja käski minun kiirehtiä vuoteeseen. Minä sanoin: "En tahdo mennä nukkumaan tänä yönä, se on varma!" — "Silloin", uhkasi hän, "sinut pakoitetaan vuoteeseen; ja Nan ja minä riisumme sinut". Tiesin etteivät rukoukset eivätkä kyyneleet liikuttaisi tätä tunnotonta naista ja sanoin senvuoksi: "Olen varma että päästätte isäntäni sisälle, ja silloin minut perii tuho!" — "Perii sinut mikä", sanoi hän, mutta tahtoi vakuuttaa minulle isäntäni olevan minulle liian kiukuissaan lyöttäytyäkseen niin tuttavalliseksi minua kohtaan! "Ah", sanoi hän, "kyllä sinut pian toisella tavalla huolletaan, sen voin lohdutukseksesi mainita, ja toivoakseni aviomiehesi saa sinut tottelemaan, vaikkei kukaan muu saa". — "Ei mikään aviomies ilmoisna ikänä", vastasin minä, "voi pakoittaa minua väärään tai alhaiseen tekoon". Hän sanoi että se pian saataisiin nähdä: ja samassa tuli Nan sisälle. "Mitä!" huudahdin minä, "saanko minä taas kaksi vuodetoveria, vaikka yötkin ovat niin helteiset?" — "Niin saat, liukastelija", sanoi hän, "kunnes tulee yksi hyvä vuodetoveri meidän asemestamme". — "Älkää puhuko minulle rivouksia, rouva Jewkes", kielsin minä. "Huomaan teidän jälleen alottavan; ja kenties tulen taaskin loukanneeksi teitä; sillä pahoja töitä lähinnä ovat pahat sanat: niitähän ei voisi lausua, jollei niitä olisi sydämessä."
"Tule vuoteeseen, puhtauden perikuva!" komensi hän. "Kaiketi sinä olet aivan verraton lajiasi." — "En todellakaan voi käydä makuulle", intin minä; "eikä teille siitä mitään haittaa ole, että sallitte minun istua kaiken yötä isossa tuolissa!" — "Nan", käski hän, "riisu nuori mamselimme. Jos hän rimpuilee, niin minä autan sinua; ja jollei kumpikaan meistä kykene sitä hälinättä tekemään, niin pyydämme isäntääni toimittamaan sen meidän puolestamme; vaikka", paransi hän, "monsieur Colbrandillehan se tehtävä paremmin soveltuukin!"
"Olette kovin paha", soimasin minä. — "Tiedän sen", vastasi hän; "olenhan minä Jezebel ja lontoolainen ilotyttö". — "Olitte suurenmoinen kertoessanne isännälleni kaiken tuon joutavan", huomautin; "mutta ette kertonut hänelle, kuinka minua löitte". — "En, karitsaiseni", sanoi hän (en ollut kuullut sitä sanaa pitkään aikaan), "sen minä jätin sinun kerrottavaksesi; ja sinä olisit sen juuri lavertanutkin, jollei korppikotka olisi asettunut suden puolelle ja käskenyt viattoman karitsa-paran vaieta!" — "Niin, niin", vastasin minä, "en välitä teidän irvistelyistänne, rouva Jewkes. Vaikken voi täällä saada oikeutta enkä armoa ja vaikkei minun puolusteluani kuunnella, tulee ehkä aika, jolloin sitä kuunnellaan ja jolloin rikoksenne teidät mykistää!" — "Ai, kuinka nokkelaa!" sanoi hän; "ja korppikotkan myös! Täytyykö meidän molempain mykistyä? Kah, karitsaiseni, siitä tulee somaa! Silloin", lisäsi häijyläinen, "saat yksinäsi puhua mielin määrin! Kuinka silloin sievän karitsan kieli määkineekään viattomuutta, hyveellisyyttä ja kunniallisuutta, kunnes koko tutkinto on lopussa!"
"Te olette todellakin kauhea nainen", sanoin minä; "jos vähääkään ajattelisitte tulevaa maailmaa, ette voisi tuohon tapaan pilkata. Mutta eipä ihme! — Tästä näen, minkälaisiin käsiin olen joutunut!" — "Niin, siitä näet", virkkoi hän; "mutta minä pyydän, että riisuudut ja tulet vuoteeseen, tai muutoin luulen ettei viattomuutesi voi suojella sinua vielä pahemmista käsistä". — "Minä tulen", mukausin, "jos sallitte minun pitää avaimet omassa kädessäni; muutoin en vapaaehtoisesti taivu". — "Niin", sanoi hän, "ja sitten joku uusi juoni, uusi pakoyritys!" — "Ei, ei", vakuutin minä, "kaikki yritykseni ovat ohi, uskokaa minua! Sallikaahan minun pitää avaimet, niin käyn levolle." Hän tuli luokseni ja otti minut isoille käsivarsilleen kuin olisin ollut höyhen ja sanoi: "Teen tämän näyttääkseni sinulle, kuinka vähän voit minua vastustaa, jos haluan käyttää voimaa; äläkä siis, karitsaiseni, sano sudellesi: 'Minä en tahdo tulla vuoteeseen'!" Sitte hän laski minut alas ja taputti minua kaulalle: "Hei", huudahti hän, "sinä olet tosiaan sievä olento, mutta kovin itsepäinen, kovin oikullinen! Jos voimasi vain olisi sen mukainen, niin karkaisit meidän kaikkien kanssa ja ottaisit vielä tämän ison talonkin selkääsi! — Mutta riisuudu, riisuudu, sanon minä."
"Niin", haastoin minä, "näen että onnettomuuteni tekee teidät hyvin hilpeäksi ja sukkelaksikin; mutta minä pidän teistä, jos tahdotte myöntyä oikkuuni ja antaa minulle kamarin ovien avaimet". — "Onko varmaa että pidät minusta?" kysyi hän. "Puhu nyt omantuntosi mukaan!" — "Ka", vastasin minä, "älkää nyt sentään noin tiukatko; ette sitä tekisikään, ellette luulisi antaneenne aihetta epäilyyn! Mutta minä tahdon pitää teistä niin paljon kuin voin! En halua ehdoin tahdoin valehdella; ette minua silloin uskoisikaan, kaiken pahan kohtelunne jälkeen." — "No", sanoi hän, "tuo on rehellistä puhetta, sen myönnän; mutta, Nan, vedähän nuoren mamselimme jaloista kengät ja sukat."
— "Ei, älkää, pyydän", vastustin minä, "tulen kyllä kohta vuoteeseen, koska minun täytyy", ja niin lähdin komerooni riimustelemaan hiukan tästä joutavasta pärpätyksestä, ja kun rouva Jewkes kaikin mokomin vaati, täytyi minun mennä makuulle; mutta jätin hiukan vaatteita ylleni, kuten edellisenäkin yönä. Ja hän salli minun pitää molemmat avaimet; kaksinkertaisessa ovessa on näetten kaksi lukkoa. Sitte minä hiukan nukahdinkin sinä yönä, kun en kahteen tai kolmeen yöhön sitä ennen ollut saanut unta silmiini.