— Vähäpätöisenpä elämänkumppanin hän olisi minusta saanut, jos olisin suostunutkin; mutta hän tietää yhtä hyvin kuin tekin, etten minä halunnut naimisiin kenenkään kanssa. Tahdoin vain mennä köyhien vanhempieni luo, saada vapauteni ja päästä tällaisesta laittomasta pidätyksestä, johon minua ei olisi suljettu, ellen olisi köyhä, avuton nuori tyttö ilman sellaisia ystäviä, jotka kykenisivät hankkimaan minulle oikeutta.
— Tässä, rouva Jewkes, sanoin, on tarinani kaikessa lyhykäisyydessään. Olen kovin onneton nuori olento! Ja miksi sitä olen? Siksi että isäntäni näkee minussa jotakin, mikä tällä hetkellä viehättää hänen oikkujaan, ja koska en tahdo joutua tärviölle. Senvuoksi minun täytyy ja minun pitää joutua turmioon! Ja tämä on ainoa syy, minkä voi esittää.
Hän kuunteli puhettani siinä samalla riisuutuessani, eikä ollenkaan keskeyttänyt; ja minä sanoin: "Kah, minun täytyy vilkaista noihin molempiin komeroihin, koska yhäti muistelen toisessa kartanossa tapahtunutta komeroseikkailua, vaikka hän on niin kaukana. Ja tekeepä mieleni herättää tyttö-riepu." — "Ei, älä suotta", ehätti emännöitsijä, "jätä se. Olen hänelle kovin suutuksissani, eikä hän siinä mihinkään haittaan joudu. Ja jos hän herää, niin hän osaa varsin hyvin tulla vuoteeseen, kun kerran uuninkamanalla on kynttilä."
Katsahdin siis komeroihin ja polvistuin tapani mukaan rukoilemaan omassani, aivan riisuutuneena, alusvaatteet kädessäni; ja palatessani astuin nukkuvan tyttö-rukan ohi, kuten luulin. Mutta oi! vähänpä aavistin, että siinä oli häijy, häijy isäntäni hänen hameessaan ja alushameessaan ja hänen esiliinansa viskattuna kasvoille ja hartioille. Mihin halpamaisiin keinoihin paholainen vietteleekään palvelijansa alistumaan heidän inhoittavien pyrkimystensä saavuttamiseksi!
Tällöin oli rouva Jewkes jo käynyt vuoteeseen, sen tuonnemmalle puolelle, kuten hänen tapansa oli, jättääkseen tilaa palvelijattarelle, kun tämä havahtuisi. Minä laskeuduin makuulle aivan hänen viereensä ja kysyin: "Missä avaimet ovat? Vaikka", lisäsin, "en tänä yönä ole niin pahoin peloissani". — "Täällä", sanoi paha nainen, "pane käsivartesi omani alle, niin löydät ne ranteestani kuten tavallista". Tein niin, ja inhoittava vehkeilijä piteli vasenta kättäni oikealla kädellään, oikean käsivarteni ollessa hänen vasemman käsivartensa alla.
Ei ollut kulunut neljännestuntiakaan, kun sanoin: "Tuolla on Nan-rukka jo hereillä; kuulin hänen liikahtavan." — "Nukutaan pois", kehoitti emännöitsijä, "älkäämme hänestä välittäkö: kyllä hän tulee vuoteeseen, jahka täysin valveutuu". — "Tyttö-poloinen", surkuttelin minä, "olen varma, että hän tästä saa huomiseksi päänkivistyksen".
"Ole nyt vaiti", käski hän, "ja nuku; pidätät minua valveilla: en ole ikänä nähnyt sinua noin puheliaalla päällä". — "Älkää toruko", pyysin, "tahtoisin kysyä vielä yhtä asiaa: luuletteko että Nan saattoi kuulla minun puhuvan isäntäni tarjouksista?" — "Ei, ei", rauhoitti emännöitsijä, "hän oli sikeässä unessa".
"Olen iloinen siitä", sanoin, "sillä minä en tahtoisi paljastaa isäntääni hänen tavallisille palkollisilleen; ja tiesinhän etteivät hänen kauniit pykälänsä olleet teille tuntemattomia". Hän sanoi: "Kauniita pykäliä ne minusta olivatkin, ja sinä olit noiduttu, kun et niihin suostunut. Mutta nukutaan jo."
Vaikenin siis, ja oletettu Nan (voi sinuas, häijy, kurja juonittelijan lurjus! kuinka odottamaton salahanke tämä olikaan!) näkyi heräävän; ja rouva Jewkes, kauhistuttava olento, kutsui: "No, Nan, oletko vihdoinkin herännyt? Tulehan vuoteeseen; sillä mamseli Pamela on puhetuulella, eikä tahdo vielä kotvan aikaan saada unen päästä kiinni."
Silloin luuloteltu neitonen tuli vuoteen ääreen ja istahtaen tuolille, missä uudin hänet kätki, alkoi riisuutua. Minä sanoin: "Anne-parka, kai sinulla nyt on hirveätä päänkivistystä! Kuinka on vointisi?" Hän ei vastannut sanaakaan, ja tuo häijyistä häijyin nainen tokaisi: "Tiedäthän että olen kieltänyt häntä sinulle vastaamasta." Juoni oli tietenkin jo punottu, kun hän edellisenä iltana antoi tytölle ohjeensa.