Hän kuulosti hengittävän nopeaan ja kiihkeästi. "Tyttö-poloinen tosiaan voi pahoin, rouva Jewkes", huomautin minä. "Mikä sinua vaivaa, neitsyt Anne?" Eikä vaan mitään vastausta.
Värisen sitä kertoessani! Valeneitonen tuli vuoteeseen, mutta vapisi kuin haavanlehti; ja minun hupakon kävi häntä kovin sääliksi. — Mutta kyllä oli julmalla pettäjällä syytäkin vavista kurjan teeskentelynsä ja viheliäisten aikeittensa takia.
Mistä saan sanoja, rakas äiti (sillä isän ei pitäisi nähdä tätä inhoittavaa kohtaa), kertoakseni sinulle lopun ja kuvatakseni hämmennystäni, kun rikollinen roisto otti vasemman käsivarteni, asettaen sen niskansa alle, kurjan parittajan pidellessä oikeatani; ja sitte hän kietaisi kätensä vyötäisilleni!
"Hulluko on, tyttö!" äännähdin minä. "Kah, mitä nyt noin liki…!" luullen yhä, että se oli Nan. Mutta hän suuteli minua peloittavan kiivaasti, ja sitte hänen äänensä jyrähti korvaani kuin ukkonen: "Nyt, Pamela, on uhkaamani kauhean tilinteon hetki tullut." Minä kirkaisin niin ettei moista hädän parahdusta ole milloinkaan kuultu, mutta ketään ei ollut minua auttamassa, ja molemmat käteni olivat kytketyt, kuten sanoin. Varmaankaan ei ihmis-parka ole konsaan ollut sellaisessa hirvittävässä tuskan järkkymyksessä kuin minä. "Katala mies!" voihkaisin; "julma, inhoittava nainen! Jumala, hyvä Jumala! tämän kerran, vain tämän kerran! pelasta minut tästä ahdistuksesta tai iske minut heti kuoliaaksi!" Ja sitte minä kiruin kirkumistani.
"Sananen vain, Pamela", haastoi hän; "kuule vain yksi sana; näethän etten vielä yritä mitään". — "Eikö ole mitään", vaikeroitsin minä, "että olette täällä vuoteessa? Molemmin pitelette käsistäni! Minä kuuntelen, jos heti jätätte vuoteen ja viette tämän nais-kurjimuksen luotani!"
Emännöitsijä sanoi (voi sitä sukupuolensa häpäisijää!): "Mitä teette, hyvä herra, se tehkää: älkää siinä jahkailko. Hän ei voi kiljua äänekkäämmin kuin on jo parkunut, ja hän käy tyynemmäksi, kun tietää pahimman."
"Vaiti!" sanoi hätyyttäjäni hänelle. "Minun on virkettävä sinulle sananen, Pamela! Näethän, olet nyt vallassani! Sinä et voi päästä käsistäni tai auttaa itseäsi; enkä kuitenkaan ole yrittänyt tehdä sinulle pahaa. Mutta jos itsepintaisesti kieltäydyt suostumasta ehdotuksiini, niin en jätä tätä tilaisuutta käyttämättä. Jos osoittaudut myöntyväiseksi, niin jätän sinut vielä."
"Hyvä herra", rukoilin minä, "jättäkää minut, niin tahdon tehdä mitä hyvänsä minun vain tulisi tehdä". — "Vanno minulle siis", kovisti hän, "että suostut ehdotuksiini!" ja samassa (sillä tämä kaikki oli vain kurjaa ilvettä) hän työnsi kätensä poveeni. Ponnistelusta ja kauhusta menin tainnuksiin, enkä vähään aikaan tointunut, ja kun kylmä hiki peitti ruumiini, niin he kumpikin luulivat minun olevan kuolemaisillani. Enkä muista mitään muuta kuin että heidän vaivoin saadessaan minut tajulleni rouva Jewkes istui pukimissaan vuoteen toisella reunalla ja isäntäni toisella, niinikään puettuna, viitta yllä ja tohvelit jalassa.
Pamela-rukkanne ei voi vastata tässä surkeassa tilassaan kokemastansa pitelystä. Heidät nähdessäni kohottausin istualleni vuoteessa ollenkaan välittämättä miltä näytin ja hartiat aivan paljaina, isäntäni tyynnytellessä minua säälivin ja huolestunein ilmein. Laskin käteni hänen suulleen ja hätäilin: "Oi, sanokaa minulle — älkää sentään sanokokaan… miten on minun tässä käynyt?" Puhuin aivan sekaisesti enkä tiennyt mitä sanoin; olin totisesti ihan mielipuolisuuden partaalla.
Mitä juhlallisimmin ja katkerasti kiroten hän vannoi, ettei ollut yrittänyt pienintäkään säädyttömyyttä; hän sanoi säikähtyneensä kamalasta kohtauksestani ja luopuvansa hätyytyksestään. Ja hän pyysi vain, että saisi nähdä minut levollisena ja rauhoittuneena, vakuuttaen sitte jättävänsä minut ja menevänsä omaan vuoteeseensa. "Niinpä viekää", vaikersin minä, "oi viekää mukananne pois tämä naisista pahin, tämä kurja rouva Jewkes, osoittaaksenne todella, että voin teitä uskoa".