No niin, noissa papereissa oli kerrottu rouva Jewkesin juonista, joilla hän koetti vietellä minua hyväksymään herra Williamsin naimatarjouksen, ja kuinka minä siitä kieltäydyin ja lausuin toivonani, että te ette hänen kosintaansa rohkaisisi. Kerron kuinka herra Williams ilkivaltaisesti ryöstettiin ja rouva Jewkesin käynnistä hänen luonaan, jolloin hän urkki selville kaikki pastorin salaisuudet; kuinka minä rouvan kotoa lähdettyä olin halukas karkaamaan tieheni, vaikka minut siitä esti hupsu pelkoni, ja niin edespäin. Minulla näetten oli takaportin avain. Rouva Jewkes kirjoitti isännälleni ilmoittaen hänelle kaikki herra Williamsilta nuuskimansa salaisuudet. Mainitsin myös hänen käytöksestään minua ja pastoria kohtaan senjälkeen. Kerroin kirjeenvaihtoni jatkumisesta herra Williamsin kanssa tiilten avulla, teidän saamastanne kääröstä alkaen. Olin nuhdellut häntä siitä, että siten oli ilmaissut itsensä rouva Jewkesille; ja sitte kirjoitti pastori minulle vastaukseksi uhaten paljastaa isäntäni, jos tämä hänet petti, mainiten vielä John Arnoldin kirjeenvaihdosta kanssansa ja Johnin lähettämästä, kaikesta päättäen vieraiden käsien sieppaamasta kirjeestä, samoin kuin kirjeenvaihdosta joka tapahtui erään hänen Gainsboroughissa asuvan ystävänsä välityksellä, ja aikomuksestaan hankkia minulle hevosen ja toisen itselleen. Kerroin teille, mitä herra Williams oli tunnustanut rouva Jewkesille ja kuinka olin rohkaissut hänen ehdotuksiansa. Joukossa oli jäljennös hartaasta kirjeestä, jonka kyhäsin hänelle osoittaakseni kuinka tarpeellisena pidin pakoani ennen isäntäni tuloa, sekä hänen puolittain vihainen vastauksensa minulle. Samoin herra Williamsin avulla lähettämänne kirje, rakas isä, jossa te toivoitte minun menevän herra Williamsille, kuitenkin jättäen asian minun ratkaistavakseni; ja onneksi te siinä mainitsette haluttomuudestani menemään naimisiin. Puhuin hartaasta toivomuksestani päästä teidän luoksenne, selostin pääsisällön herra Williamsille lähettämästäni vastauksesta, joka ilmaisi parempaa kärsivällisyyttä, j.n.e. Eräs isäntäni rouva Jewkesille kirjoittama hirveä kirje oli erehdyksestä osoitettu minulle, ja toinen, minulle aiottu, samanlaisesta erehdyksestä osoitettu hänelle, joista kummastakin kertoessani lausuin omia mietelmiäni hyvin vapaasti. Kuvailin mieleni ahdistusta herra Williamsin narraamisesta, pettämisestä ja turmioon saattamisesta. Sitte kerroin kuinka rouva Jewkes kerskui inhasta uskollisuudestaan. Kuvailin pahansisuisesti monsieur Colbrandia, henkilöä, jonka herra lähetti avustamaan rouva Jewkesia minun vartioitsemisessani. Herra Williamsin pidättämisestä ja sulkemisesta vankilaan tulkitsin sitte murhettani, lausuen vapaasanaisia arvostelmia isännästäni, joka sen oli pannut toimeen. Ilmoitin vielä yrityksestäni paeta ikkunan ja takaveräjän kautta ja kuinka heitin nuttuni ja kaulahuivini lammikkoon heidän ajankulukseen sillä välin kun itse pakenisin — mikä seikkailu oli vähällä päättyä minulle perin kauheasti! Yhäti tuskittelin, että herra Williams oli minun tähteni menettänyt kaikkensa, ja lopuksi kerroin salaa kuulleeni rouva Jewkesin kerskuvan, että hän olikin järjestänyt herra Williamsin ryöväyksen, saadakseen käsiinsä paperini, jotka pastori kuitenkin sai säilymään ja lähetti koskemattomina teille.
Nämä seikat pakoaikeeni onnettomaan toimeenpanoon asti ovat parhaan muistini mukaan niiden kyhäysten sisältönä, jotka tuo armoton nainen minulta sieppasi; sillä ne lehdet, joilla kerron kuinka huonosti minun siinä kävi ja mitä sitte seurasi, minulla toivoakseni on vielä tallella, alusnuttuni sisäpuolelle lanteitteni kohdalle ommeltuina.
Turhia olivat kaikki rukoukseni ja kyyneleeni, pyytäessäni häntä olemaan näyttämättä niitä kyhäyksiä herralle. Hän sanoi, että nyt tulikin ilmi, miksi muka niin mielelläni olin yksikseni ja aina kirjoittelin. Ja hän sanoi pitävänsä itseään onnellisena, kun oli nämä paperit löytänyt; sillä hän oli usein etsinyt joka paikasta, missä voi ajatella minun sellaisia säilyttelevän, mutta tähän asti aina tuloksetta. Hän sanoi nyt vain toivovansa, ettei niissä ollut mitään sellaista, jota ei ken tahansa saisi nähdä. "Sillä", hän lisäsi, "olethan sinä pelkkää viattomuutta!" — "Hävytön olento", vastasin minä, "te olette varmaan pelkkää rikollisuutta! Ja teidän täytyy siis tehdä pahimpanne. Nythän en voi auttaa itseäni, ja näen ettei teiltä ole mitään armoa odotettavissa."
Juuri nyt, kun isäntäni oli tullut ylös, rouva Jewkes meni häntä vastaan portaille ja antoi hänelle paperini. "Kah", virkkoi hän, "teidän arvoisuutenne sanoi aina, että mamseli Pamela oli suuri kirjoittelija; mutta en vielä koskaan ennen ole voinut saada käsiini mitään hänen kyhäyksiänsä". Herra otti paperit ja minun luokseni tulematta meni takaisin arkihuoneeseen. Ja osaksi tuon mustalaisseikkailun vuoksi, osaksi tästä syystä minä en voinut ajatella päivälliselle menoa. Siitäkin rouva Jewkes hänelle mainitsi, ja siksipä luulen, että saan hänet tänne ylös niin pian kun hänen vieraansa on lähtenyt.
LAUVANTAINA KELLO KUUDELTA.
Isäntäni pistäysi ylikertaan ja virkkoi herttaisempaan sävyyn kuin olin odottanut: "Olemme siis, Pamela, siepanneet sinun kavaltavat paperisi?" — "Kavaltavat!" toistin minä kovin nyreissäni. — "Niin", sanoi hän, "sellaisia niiden otaksun olevan, sinä kun olet suuri vehkeilijätär; mutta en ole niitä vielä lukenut".
"Sitten, hyvä herra", lausuin hyvin totisena, "menettelette todella kunniallisesti, jos ette luekaan niitä, vaan luovutatte ne minulle takaisin". — "Kelle ne ovat kirjoitetut?" kysyi hän. — "Isälleni, hyvä herra; mutta kaiketihan näettekin, kelle ne ovat." — "En ole tosiaan vielä silmännyt kolmea riviä", vastasi hän. — "Sitte pyydän teidän arvoisuuttanne, älkää penkoko niitä, vaan antakaa ne minulle takaisin." — "Sitä en tee", kieltäysi hän, "ennen kuin olen lukenut ne".
"Hyvä herra", huomautin minä, "te ette tehnyt oikein minua kohtaan lukiessanne aikaisemmin kyhäämäni kirjeet: minun mielestäni ei ollut teidän arvonne mukaista keinotella niitä käsiinne sen vilpillisen John Arnoldin välityksellä; sillä sopiiko teidänlaisenne herrasmiehen kiinnittää huomiota siihen, mitä kurja palvelijattarenne kirjoittelee?"
"Kyllä", vastasi hän, "kaikin mokomin on minun kiinnitettävä huomiota siihen, mitä sellainen palvelijatar kuin minun Pamelani kirjoittelee".
— Sinun Pamelasi! — ajattelin. Sitte muistui mieleeni se valevihkiminen; eikä se tosiaan ole juuri ollutkaan ajatuksistani poissa tuon mustalaisseikkailun jälkeen. "Mutta", jatkoi hän, "onko näissä kirjoituksissa mitään, jota et soisi minun näkevän?" — "Epäilemättä, hyvä herra, niissä on", vastasin minä; "sillä se mitä joku kirjoittaa isälleen ja äidilleen ei sovi jokamiehen tutkittavaksi". — "Enkä minä olekaan jokamies", sanoi hän.