"No niin, arvoisa herra, en tahdo kierrellä: jatkanut kyllä olen." — "Nyt olet hyvä tyttö!" kiitti hän; "minä pidän vilpittömästä sydämestä". — "Toisessa henkilössä, tarkoittanette!" huomautin minä.
"No", sanoi hän, "saathan sinä laskea minusta hiukan sukkeluuksia, koska se on sinun luonteessasi, etkä sille mitään voi; mutta teet minulle kovin mieliksi, jos vapaasta tahdostasi näytät mitä olet kirjoitellut. Haluan tuntea juonesi yksityiskohdat ja pettymyksesi siitä alkaen, mihin nämä paperit päättyvät; sillä sinulla on niin kaunis kirjotustapa, että osaksi siitä syystä, osaksi rakkauteni tähden olen tullut hartaaksi lukemaan kaiken mitä kirjoitat, vaikka se suuressa määrin kärjistyykin minua itseäni vastaan. Senvuoksi sinun täytyykin odottaa saavasi hiukan kärsiä; ja koska olen toimittanut sinulle aiheen, on minulla oikeus nähdä kynäsi tuotteet. Sitäpaitsi", hän lisäsi, "on sinun vehkeissäsi ja minun vehkeissäni niin viehkeä romantillisuuden tuntu, että siten saan ohjausta siihen, millaiseksi tämän sievän romaanin loppuratkaisun punon".
"Jos olisin teidän vertaisenne, hyvä herra, niin moittisin tätä perin ärsyttäväksi tavaksi härnäillä minua tuottamistanne onnettomuuksista."
"Oh", arveli hän, "se vapaapuheisuus, millä kirjeissäsi olet kuvaillut minua ja luonnettani, ainakin tasoittaa velkamme, tässä suhteessa". — "Hyvä herra, en olisi voinut ryhtyä sellaiseen vapauteen, ellette olisi antanut minulle siihen aihetta: tiedättehän, että syy on ennen seurausta."
"Tosiaankin, Pamela", vastasi hän, "sinä järkeilet erittäin näpsästi. Miksi hitossa me miehet käymme koulua? Jos älymme vetäisi vertoja naisten terävyydelle, niin voisimme säästää paljon aikaa ja vaivaa kasvatuksessamme; sillä luonto antaa teidän sukupuolellenne, mitä me pitkän kokemuksen ja opintojen aikana tuskin kypsymme oivaltamaan. Mutta eihän jokainen vallasnainen olekaan Pamela."
"Te suvaitsette tehdä pilaa palvelijatar-parastanne", pahoittelin minä.
"Enpä niinkään", väitti hän; "muuten luulenkin, että minun täytyy lukea ansiokseni puolet älykkyydestäsikin; sillä se viaton harjoitus, jonka kohteena minä olen ollut, on varmaankin hionut nokkeluuttasi".
"Hyvä herra", tokaisin minä, "jos olisin voinut olla ilman tuota viatonta harjoitusta, kuten sitä suvaitsette nimittää, niin olisin mielelläni tyytynyt olemaan tyhmä kuin kuoriainen".
"Mutta silloin, Pamela", vastasi hän, "en olisi sinua niin suuresti rakastanut". — "Mutta silloin, hyvä herra, olisin ollut turvassa, levollinen ja onnellinen."
"Ehkä niin ja ehkei sentään; ja sitäpaitsi jonkun turpeenpuskija-moukan vaimona." — "Silloin kuitenkin olisin elänyt tyytyväisenä ja hyveellisenä; ja se on parempi kuin olla prinsessana ja elää toisin."