"Eipä osaa sanoa", haastoi hän; "sillä kun sinulla on noin sievät kasvot, niin joku meistä teräväsilmäisistä ketunpyydystäjistä olisi sinut keksinyt; ja romanttisista haaveistasi huolimatta, joilla silloin ei kenties olisi ollutkaan niin valtavaa sijaa mielessäsi, olisi hänellä saattanut olla parempi onni kyntömiehen vaimon parissa kuin minulla on ollut äitini Pamelan suhteen." — "Toivoakseni, hyvä herra", sanoin minä, "olisi Jumala suonut minulle suurempaa armoa".
"No niin", jatkoi hän, "mutta mitä noihin soman suunnitelmasi jälkeisiin kirjoituksiisi tulee, niin minun täytyy ne nähdä".
"Te ette todellakaan saa niitä nähdä, mikäli minä voin sen estää."
"Ei mikään", lausui hän, "ole minulle mieluisempaa, kuin että sinulla kaikissa vehkeissäsi ja sotajuonissasikin on suuri totuudenrakkaus ja että kaikissa pikku petoksissasikin olet turvautunut vain harvoihin tahallisiin hätävalheisiin. Odotan nyt, että noudatat tätä kiitettävää ohjetta keskustelussamme. Ilmoita minulle, mistä olet saanut tarvitsemasi kynät, musteen ja paperin, kun rouva Jewkes oli niin valpas ja antoi sinulle vain kaksi arkkia erältään? — Sano minulle totuus."
"Ka, hyvä herra, vähänpä aavistin että ne tulisivat minulle tällaiseen tarpeeseen; mutta lähtiessäni kartanostanne minä pyysin vähän kutakin hyvältä herra Longmanilta, joka antoi minulle yltäkyllin." — "Niin, niin", murisi hän, "hyväksi herra Longmaniksihan sinun täytyy häntä nimittää! Kaikki liittolaisesi ovat hyviä, jok'ainoa heistä; mutta ne palvelijani, jotka ovat täyttäneet velvollisuutensa ja totelleet käskyjäni, ne sinä maalaat mustiksi kuin paholaisen; sellaiseksi olen totta tosiaan minäkin kuvailtu."
"Hyvä herra", virkoin, "toivon ettette vihastu; mutta luuletteko, että he itseänne lukuunottamatta ovat kuvattuja pahemmiksi kuin ansaitsevat?"
"Sinä sanot: itseäni lukuunottamatta, Pamela. Mutta eikö tuo poikkeuksen tekeminen ole pelkkä kohteliaisuus, koska olen saapuvilla ja sinä olet minun käsissäni?" — "Arvoisa herra, suokaa minulle anteeksi; mutta minusta tuntuu että voisin kysyä teiltä, miksi niin ajattelette, jollei joku pieni tunnonpistos sanoisi teille siihen olevan liiankin paljon syytä?"
Hän suuteli minua ja virkkoi: "Minun täytyy joko tehdä näin tai suuttua sinuun; sillä sinä olet kovin tokinainen, Pamela. Mutta hurmaavasta lepertelystäsi ja sievästä julkeudestasi huolimatta en jätä kysymystäni. Missä piiloittelit papereitasi, kyniäsi ja mustettasi?"
"Vähin yhtäällä, vähin toisaalla, jotta minulle jäisi jälellekin, vaikka osa löydettäisiin." — "Nyt olet hyvä tyttö!" huudahti hän; "minä pidän suloisesta totuudenrakkaudestasi. Ilmoitahan nyt minulle, missä tallettelet kirjoitettuja papereitasi, nenäkästä päiväkirjaasi!"
"Teidän tulee suoda minulle anteeksi, hyvä herra, etten sitä tee", vastasin minä. — "Mutta", sanoi hän, "siihen minä en suostu: sillä minä tahdon sen tietää ja tahdon ne nähdä". — "Tuo on tuiki ankaraa", vastustin minä; "mutta minun täytyy sanoa, että te ette niitä saa, mikäli voin sen estää".