Olimme seisoneet enimmän aikaa, mutta nyt hän istuutui, tarttui molempiin käsiini ja virkkoi: "Hyvin sanottu, sievä Pamelani, mikäli voit sen estää! Mutta minä en salli sinun sitä estää. Sano minulle, ovatko ne taskuissasi?" — "Ei, hyvä herra", vastasin sydän kurkussa.
Hän sanoi: "Tiedän ettet mistään hinnasta lausuisi suorastaan valheellista sanaa; mutta kaksimielisyyksissä ei mikään jesuiitti ole sinua voittanut. Vastaa minulle, ovatko ne kumpaisessakaan taskussasi?" — "Eivät ole, herra", sanoin minä. — "Eivätkö ne ole jossakin liiviesi välissä?" — "Eivät", vastasin taaskin: "mutta älkäähän kyselkö enempää; sillä vaikka kuinka tiukkaisitte, en sitä kuitenkaan ilmoita teille".
"Oh", tuumi hän, "kyllä siihenkin keinon keksin. Voin tehdä niinkuin ulkomailla rikollisten niskuroidessa menetellään: niitä kidutetaan, kunnes taipuvat". — "Mutta, hyvä herra", virkoin minä, "onko se oikein ja kunniallista? Minä en ole mikään rikollinen; ja minä en tahdo tunnustaa."
"Oi, tyttöseni!" sanoi hän, "moni viaton henkilö on asetettu kidutettavaksi. Mutta anna minun vain tietää, missä kirjeet ovat, niin vältät tuollaisen kovistelututkinnon."
"Hyvä herra", muistutin minä, "kidutusta ei käytetä Englannissa; ja toivoakseni ette te ota sitä käytäntöön".
"Mainiosti sanottu!" myönsi hän. "Mutta voin mainita sinulle yhtä hyvästä rangaistuksesta. Jos rikollinen täällä Englannissa ei suostu meille puhumaan, niin ahdistamme hänet kuoliaaksi tai jatkamme, kunnes hän puhuu. Ja tämä rangaistus, Pamela, tulee varmaan osaksesi, jollet muutoin kerro."
Kyynelsilmin valitin: "Voi, tämä on kovin julmaa ja raakaa."
"Eipä väliä", vastasi hän; "sehän on vain minun hahmossani asuvan Luciferisi tapaista, ja tehtyäni sinua kohtaan niin paljon kamaluuksia, kuten sinä ajattelet, sinulla ei ole suurta syytä tuomita tätä niin ankarasti; tai sitä on joka tapauksessa pidettävä vain muiden tekojeni mukaisena".
"Mutta, hyvä herra", estelin yhä, kauheasti peljäten, että hän aavisteli niiden olevan vaatteissani, "jos näin kohtuuttomasti vaaditte tottelemista — vaikka se totisesti on surkeaa hirmuvaltaisuutta, — niin sallikaa minun mennä ylös lukemaan ne vielä kertaalleen, ja te saatte ne silmäilläksenne sen surullisen kertomuksen loppuun asti, joka on jo hallussanne olevien kyhäysten jatkona".
"Tahdon nähdä ne kaikki", tivasi hän, "tähän hetkeen asti, jos olet niin pitkälle kirjoittanut, tai ainakin vielä tämän viikon päiviin".