"Sallikaa minun siis mennä ylös niitä silmäämään", vastasin, "nähdäkseni mitä olen kirjoittanut ja mihin päivään asti, jotta tuon ne teille, sillä ettehän tahtone ihan kaikkea nähdä".
"Tahdon niinkin", vastasi hän. "Mutta kah, Pamela, sano minulle totuus, ovatko ne ylhäällä?" Säikähdyin kovasti. Hän huomasi hämminkini. "Sano minulle totuus", toisti hän. — "Ka, hyvä herra", vastasin minä, "olen joskus paloitellut niitä kuivan multakokkareen alla puutarhassa ja milloin missäkin paikassa; nuo, jotka teillä on kädessänne, olivat useita päiviä ruusupensaan alla puutarhassa".
"Viekas huippana!" sanoi hän. "Mitä tuo tähän kysymykseen kuuluu?
Ovatko ne puvussasi?"
"Jos", virkoin nyt, "minun täytyy kaivaa ne kätköstään seinälaudoituksen takana, niin ettekö te katsele minua?"
"Yhä enemmän viekkaita verukkeita", virkkoi hän. "Onko sekään vastaus kysymykseeni? Olen etsinyt niitä kaikkialta ylhäältä ja makuukomerostasi, enkä kykene niitä löytämään; senvuoksi tahdon tietää, missä ne ovat. Nyt", lisäsi hän, "olen tullut siihen käsitykseen, että ne ovat sinulla mukanasi; ja vaikken eläissäni ole riisunut tyttöä, niin alanpa nyt vähentää verhoa kauniilta Pamelaltani, eikä minun toivoakseni tarvitse mennä pitkälle, ennen kuin ne löydän."
Hyrähdin itkuun ja sanoin: "On aivan armotonta kohdella minua tällä tavoin. Ajatelkaahan, hyvä herra" —. sillä hän alkoi irroitella neuloja huivistani, — "ajatelkaa! Pyydän, ajatelkaa toki!"
"No", sanoi hän, "ajatteletko sinä? Sillä minä tahdon nähdä ne paperit. Mutta kenties ne ovat sidottuina sukkarihmoillasi polvien kohdalle"; ja hän kumartui. Onko koskaan kuultu mitään niin häijyä ja halpamaista? Minä painuin polvilleni ja sanoin: "Mitä voin tehdä? Jos sallitte minun mennä ylös, niin tuon ne."
"Tuotko todellakin", kysyi hän, "vakuutatko kautta kunniasi, että annat minun nähdä ne kaikki etkä yritä piiloittaa ainoatakaan lippusta?"
"Kyllä, hyvä herra." — "Kunniasanallasi?" — "Niin, herra." — Ja sitte hän salli minun mennä ylikertaan. Itkin katkerasti kiukusta. Varmastikaan ei kukaan ole sellaista kokenut kuin minä!
Menin sivukammiooni ja istahdin. En voinut sietää ajatusta, että luopuisin papereistani. Sitäpaitsi olisi minun täytynyt melkein riisuutua irroittaakseni ne. Niinpä kirjoitin tähän tapaan: