HYVÄ HERRA,
Tiedän ettei hyödytä mitään väitellä niin mielivaltaisen herrasmiehen kanssa; perin kovasti käytätte te valtaa, jonka niin häijysti olette minua kohtaan saanut. Minulla on kylliksi rohkeutta ryhtyä tekoon, joka saisi teidät tätä kohteluanne katumaan: voin tuskin sietää moista ja mitä vielä edessäni on. Mutta ylempi ajatus estää minua; Jumalalle siitä kiitos! Tahdon kuitenkin pitää sanani, jos tämän luettuanne sitä vaaditte; mutta, hyvä herra, sallikaa minun anoa teiltä aikaa huomisaamuun, jotta voin edes silmäillä kyhäykseni lävitse, nähdäkseni mitä itseäni syyttävää teidän käsiinne asetan. Sitte tuon kirjoitukseni teille, tekemättä niihin pienintäkään muutosta. Vieläkin sentään pyytäisin teitä minua tästä säästämään; mutta jos ette siihen suostu, niin antakaa minun pitää ne huomisaamuun asti, ja tätä minä näin ankarasti kohdeltuna katson suosionosoitukseksi, josta olisin erittäin kiitollinen.
Arvasin että ennen pitkää kuulisin hänestä; ja hän lähettikin rouva Jewkesin noutamaan, mitä olin luvannut. Annoin siis tämän kirjelapun vietäväksi, mutta isäntäni lähetti sanomaan, että minun täytyi pitää lupaukseni ja että hän myönsi minulle aikaa aamuun asti; minun piti silloin tuoda kirjeet hänen tarvitsemattansa niitä uudelleen pyytää.
Riisuin siis alusnuttuni ja ratkoin paperit suurella vaivalla irti. Niitä on aimo tukku. Tahdon hiukan kosketella niiden sisältöä, koska kenties en saa niitä takaisin ja teidän nähtäviksenne.
Ne alkavat kertomuksella pakoyrityksestäni: miten ensin pujottausin ikkunasta ulos ja sitte heitin takkini ja huivini lammikkoon, ja kuinka suuri oli pettymykseni, kun huomasin takaveräjän lukon vaihdetuksi toiseen. Yrittäessäni kiivetä portin yli pudota rytkähdin maahan ja sain pahoja ruhjevammoja, kun tiilet irtautuivat ja vierivät päälleni. Huomatessani etten voinut päästä pakoon ja peljäten kovaa kohtelua olin niin jumalaton, että ajattelin heittäytyä lampeen. Sitten oli siinä surullisia mietteitäni sen asian johdosta. — Kerroin kuinka rouva Jewkes tässä tilaisuudessa minua kohteli, kuinka isäntäni oli metsästysretkellä ollut vähällä hukkua virtaan ja kuinka kaikesta hänen puoleltaan kokemastani ahdistelusta huolimatta tunsin puistatusta hänen vaarastaan. Kerroin teille, millä häijyillä uhkauksilla rouva Jewkes koetti minua säikytellä vakuuttaen minulle, että minut naitettaisiin rumalle sveitsiläiselle, jonka oli hääpäivänä määrä myydä minut herralleen. Rouva Jewkes puhutteli minua rivosti kuin joku Lontoon katunainen. Olin kovin ahdistuneella mielellä, nähdessäni isäntäni tuloa valmisteltavan. Rouva Jewkes pelkäsi aiheettomasti, että yrittäisin jälleen paeta, vaikken sitä ollenkaan aikonut; ja minua kohdeltiin senvuoksi ankarasti. — Sitte kirjoitin isäntäni kauheasta saapumisesta ja siitä kovasta, perin kovasta kohtelusta, mitä sain häneltä osakseni, sekä rouva Jewkesin herjauksista. Isäntäni oli mustasukkainen minusta herra Williamsille, ja rouva Jewkes koetti halpamaisesti yllyttää häntä pahuuteen. — Kaikki tähänastiset kyhäykseni sidoin yhdeksi kimpuksi, toivoen että ne tyydyttäisivät häntä. Mutta peljäten, etteivät ne riittäisi, laitoin sitä seuraavista toisen käärön.
Tässä oli ensiksikin jäljennös hänen minulle tekemistään ehdotuksista: hän tarjosi kultaa, hienoja pukuja ja sormuksia sekä maatilan, joka tuottaisi, en muistakaan kuinka paljon vuodessa, ja lisäksi viisikymmentä puntaa teidän kummankin, rakkaat vanhempani, eliniäksenne, jos suostuisin hänen rakastajattarekseen. Vihjaisipa hän vuoden kuluttua minut naivansakin. Kaikki oli kurjan halpamaista, ja kieltäytymiseni varalta hän uhkasi saattaa minut turmioon, suomatta minulle mitään. Oli siinä myös jäljennös vastauksestani, jossa oikeutetun kammoksumisen valtaamana hylkäsin kaikki, mutta lopuksi rukoilin hyvyyttä ja laupeutta niin liikuttavin sanoin kuin osasin. Kerroin hänen vihaisesta käytöksestään ja rouva Jewkesin häijystä neuvonnasta. Isäntäni koetti saada minut kamariinsa, mutta minä kieltäysin sinne menemästä. Paljon haastelua ja rupattelua minun ja inhoittavan rouva Jewkesin kesken, joka oli kovin ilkimielinen ja pahasuinen. Kyhäsin kaksi kirjelappua ikäänkuin kirkkoon vietäväksi, jotta rukoiltaisiin isäntäni parannuksen ja minun turvallisuuteni puolesta; ne rouva Jewkes sieppasi ja liehakoiden näytti hänelle. Tunnustin teille, että hänen pahasta kohtelustaan huolimatta en voinut häntä vihata, ja murehdin herra Williamsin tähden. Kuvailin kauhean vehkeen, johon isäntäni ryhtyi tärvelläkseen minut, ollen huoneessani pukeutuneena palvelustytön vaatteisiin; tyttöhän tavallisesti nukkui minun ja rouva Jewkesin kanssa. Töin tuskin pelastuin — sydäntäni kirvelee sitä ajatellessani — kun menin tainnuksiin. Rouva Jewkesilla oli inhoittava osansa tässä yrityksessä. Isäntääni näkyi vaarallinen tilani liikuttavan, hän luopui kamalista aikeistaan ja vakuutti minulle, ettei ollut yrittänyt mitään säädytöntä. Olin sitte päivän, pari varsin sairaana, ja hän näytti hyvin ystävälliseltä. Hän suostutti minut antamaan emännöitsijälle anteeksi. Senjälkeen hän kuitenkin — teeskenneltyään suurta ystävällisyyttä — hätyytteli minua raa'asti puutarhassa, mutta minä pääsin pakoon. Olin siitä jälleen kovin kuohuksissa. Sitten olin kirjoittanut teille, kuinka hyvä hän oli minulle, ylisteli minua ja antoi minulle suuria toiveita siitä, että vihdoinkin tulisi kunnolliseksi. Kerroin siitä liian herkästä vaikutuksesta, minkä se minuun teki; ja kuinka aloin peljätä omaa heikkouttani ja kiintymystäni häneen, vaikka hän oli kohdellut minua niin pahoin. Kuvailin kuinka surkean mustasukkainen hän oli herra Williamsille, kuinka haihdutin hänen epäluulonsa siinä suhteessa, niinkuin vilpittömästi saatoin tehdäkin, ja kuinka hän kohotettuaan korkeimmilleen toiveeni hänen hyvyydestään jälleen petti minut ja poistui entistä kylmempänä. Sitten oli siinä vielä vapaita mietteitäni tämän koettelevan tilanteen johdosta.
Täten pääsin kyhäyksissäni torstaista, vankeuteni kahdennestakymmenennestä päivästä, keskiviikkoon, sen neljänteenkymmenenteenyhdenteen. Tähän päätin lopettaa, tuli mitä tuli; sillä enää on jälellä vain torstai, perjantai ja lauvantai selostettavina. Torstaina hän lähti tanssiaisiin Stamfordiin; perjantaina kävi se mustalainen, ja nyt on lauvantai, jolloin hän palasi Stamfordista. Vähänpä tosiaan rohkenen kirjoittaa, jos hänen pitää kaikki nähdä.
Nämä kaksi paperikääröä olen laittanut valmiiksi hänen varalleen huomisaamuksi. Kirjoituksissani olen aina puhunut hänestä varsin vapaasti, mitään armeliaisuutta osoittamatta; mutta siitä hän saa kiittää itseänsä, koskapa olen puhunut vain totta; ja toivoisin kyllä, sekä hänen että itseni tähden, että hän olisi ansainnut minulta paremman arvolauseen. En tiedä, saatteko koskaan nähdä kirjoitustani; mutta minun täytyy sanoa, että menen vuoteeseeni muistellen teitä rukouksissani, kuten aina teen ja kuten tiedän teidän minun puolestani tekevän. Hyvää yötä siis, rakkaat vanhempani!
SUNNUNTAI-AAMUNA.
Muistin hänen varoituksensa, etten saisi pakoittaa häntä jälleen pyytämään papereitani; ja ajattelin suoriutua väkinäisestä luovutuksesta siten, että hänelle ilmenisi pyrkimykseni olla häntä tahallani pahoittamatta, vaikkakin tämä kovistelu oli minulle karvas pala niellä. Laitoin siis molemmat kääröni valmiiksi; ja kun hän ei aamulla mennyt kirkkoon, käski hän rouva Jewkesin sanoa minulle, että hän oli mennyt puutarhaan.