"Minun ei sovi väittää teidän arvoisuuttanne vastaan", lausui rouva Jervis, "mutta rohkenen sanoa, että jos miehet jättävät hänet rauhaan, ei hän ota heitä ajatellakseenkaan".
"No, tiedättekö keitään miehiä, jotka eivät jättäisi häntä rauhaan, rouva Jervis?" kysyi hän.
"En todellakaan, herra", vastasi taloudenhoitajatar; "hän pysyttelee niin itsekseen ja kuitenkin käyttäytyy niin ymmärtävästi, että he kaikin pitävät häntä arvossa ja osoittavat häntä kohtaan sellaista kunnioitusta kuin hän olisi säätyläisneiti syntyään".
"Niin, se on sitä hänen oveluuttaan, josta huomautin", väitti hän. "Mutta minä sanon, että siinä tytössä on turhamaisuutta ja itseluuloisuutta, ja ylpeyttä myös, ellen erehdy; ja kenties voisin mainita teille siitä esimerkin".
"Teidän arvoisuutenne kykenee näkemään pitemmälle kuin tällainen yksinkertainen ihminen", sanoi rouva Jervis; "mutta minä en ole koskaan havainnut hänessä muuta kuin viattomuutta".
"Ja siveyttä samaten, — niinhän!" virkahti toinen. "Mutta entä jos minä voisin mainita teille sellaisen tapauksen, että hän on hieman liian vapaasti laverrellut eräältä taholta osakseen tulleista ystävällisyyden näytteistä ja turhamaisesti tulkinnut muutamia pelkästä nuoruutensa ja olosuhteittensa säälittelystä johtuneita myötätunnon sanoja sala-aikeeksi itseänsä vastaan, — vieläpä rohjennut sekoittaa hullutteluunsa nimiäkin, joita hän ei saisi mainita muutoin kuin kunnioituksella ja kiitollisena, — mitä siihen vastaisitte?"
"Siihenkö, herra!" vastasi suojelijattareni; "en ollenkaan osaa sanoa, mitä siihen vastaisin. Mutta Pamela toivoakseni on kykenemätön sellaiseen kiittämättömyyteen."
"No, sikseen jo se hupakko", lopetti hän. "Ystävänä teidän vain sietää varoittaa häntä omaksumasta liiallisia vapauksia sen suosiollisuuden nojalla, jota hänelle osoitetaan; ja jos hän jää tänne, älköön kirjoitelko minun huonekuntani asioista pelkästään kynänsä ja mielikuvituksensa harjaannuttamiseksi. Uskokaa minua, hän on nokkela, juonikas huippana, ja ajan mittaan sen kyllä huomaatte."
Onko mokomaa ennen kuultu, rakas isä ja äiti? On ilmeistä, että hän ei ollut odottanut sellaista torjumista ja että hän epäilee minun kertoneen rouva Jervisille; ja nyt myös vahvistuu, että hänellä on hallussaan se pitkä kirje, jonka aioin teille lähettää, joten hän tuntee tästä kaikesta tukalaa kiusaannusta. Mutta sitä en minä voi auttaa. Mieluummin annan pitää itseäni ovelana ja juonikkaana kuin olen sitä hänen tarkoittamassaan merkityksessä; ja niin kepeältä kannalta kuin hän ottaakin sanat siveys ja viattomuus minusta puheen ollessa, hän olisi vähemmän suuttunut niistä, jos minä olisin vähemmin ansainnut tätä hänen tulkintaansa, sillä silloin olisi kenties minun viallisuuteni ollut hänen mielestään avuni — niin ilkeä herrasmies hän on! — Kirjoitan taas pian, mutta nyt minun on lopetettava vakuuttaen, että minä olen ainiaan teidän vilpitön tyttärenne.