Kuinka onnellinen olen, vaikka minut häädetäänkin, kun minulla on suloisena seuralaisena viattomuuteni! Pysyköön se aina kumppaninani! Ja kun en ylimielisesti luota omiin voimiini ja tahdon välttää kiusaajaa, toivon Jumalan armollansa minua auttavan.
Suokaa anteeksi, että kirjeessäni toistan osan jokahetkistä rukoustani. Lähinnä Jumalan hyvyyttä olen kaikesta kiitollisuudenvelassa teidän hurskaudellenne ja opettavaiselle esimerkillenne, rakkaat köyhät vanhempani! Lausun tuon sanan ilolla, sillä teidän köyhyytenne on minun ylpeyteni, kuten teidän vilpittömyytenne on oleva esikuvanani.
Heti kun olen syönyt päivällistä, puen ylleni uudet vaatteeni. Minä ikävöin niiden käyttämistä. Tiedän, että tuotan rouva Jervisille yllätyksen, sillä hän saa nähdä minut vasta kun olen täysissä tamineissa. John on palannut, ja pian lähetän teille kirjoittelujani. Olen kuullut hänen lähtevän varahin aamulla, ja siksi lopetan tähän, vakuuttaen olevani teidän mitä kuuliaisin tyttärenne.
Älkää hukatko aikaanne tulemalla minua vastaan, kun hetki on niin epätietoinen. On kovaa, ellen saa kyytiä teidän luoksenne. Mutta ehkei isäntäni kiellä Johnia lähtemästä minua tuomaan. Luullakseni voin varsin hyvin ratsastaa hänen takanaan, sillä hän on perin huolellinen ja rehellinen. Te tunnette Johnin yhtä hyvin kuin minäkin; hän rakastaa teitä molempia. Sitäpaitsi voinee rouva Jervis minua jollakin tavoin auttaa matkalle.
24. KIRJE.
RAKAS ISÄ JA ÄITI,
Kirjoittelen niin kauvan kuin viivyn, vaikkakin pelkkiä typeryyksiä. Sillä minä tiedän teidän iltaisin lueskelevan kirjeitäni, senvuoksi että ne tulevat minulta. John on kertonut, kuinka suuresti te ikävöitsette kotiintuloani; mutta hän mainitsi sanoneensa teille, että hän toivoi tapahtuvan jotakin, mikä sen estäisi.
Olen mielissäni, ettette ilmoittanut hänelle poismuuttoni syytä; sillä jos palvelustoverini sen arvannevatkin, on parempi niin, kuin että kuulisivat sen teiltä tai minulta. Sitäpaitsi todellakin soisin, että isäntäni lakkaisi minunlaistani tyttö-poloista ajattelemasta. Paitsi häneltä osakseni tullutta epäsuosiota on hänen luonteensa muutenkin aivan muuttunut, ja minä alan uskoa rouva Jervisin sanoja, että hän pitää minusta eikä voi sille mitään. Ja kuitenkin hän koettaa ne tunteensa voittaa eikä keksi siihen muuta keinoa kuin olla minua kohtaan tyly.
Älkää pitäkö minua havittelevana ja itseluuloisena. Sillä minua pikemmin surettaa kuin ylpeillyttää nähdessäni sellaisen herrasmiehen alentavan itsensä ja minun takiani vähentävän kunnioitusta, jota kaikki hänen palkollisensa häntä kohtaan ennen tunsivat. — Mutta tänään minun on kerrottava teille uudesta puvustani.
Päivällisen syötyäni menin siis ylikertaan ja sulkeuduin pieneen kammiooni. Siellä laittausin uuteen asuuni ja panin tavallisen pyöreän hilkan päähäni, mutta vihreällä solmukkeella somistettuna. Pukeuduin kotikutoiseen viittaani ja hameeseeni, ja sileihin nahkakenkiin, jotka kuitenkin olivat valmistetut niin sanotusta Espanjan sahvianista. Vedin jalkaani vaatimattomat sukat — nimittäin vaatimattomat niiden rinnalla, jollaisia viimeiseltä olen käyttänyt, vaikka mielestäni nämä oivallisesta langasta kudotut kelpaavat varsin hyvin jokapäiväisiksi; sidoin kaulaani musliinisen poimukauluksen ja mustan silkkihuivin armollisen rouvan minulle antaman ranskalaisen röyhelön asemesta, ja irroitin korvarenkaat korvistani. Kun olin täysissä pukimissa, otin kahdella sinisellä rihmalla kiinnitettävän olkihatun käteeni ja vilkaisin kuvastimeen niin ylpeänä kuin konsaan. Sanoakseni totuuden en ole ikänä esiintynyt mielestäni niin hauskassa asussa.