Minun pitää kirjoittaa, vaikka jo pian tulenkin: sillä nyt minulla on tuskin mitään puuhaa. Olen saanut valmiiksi kaikki, mitä minulla oli tehtävänä, ja odotan sopivaa tilaisuutta lähteäkseni. Rouva Jervis sanoi, että rahavarojeni täytyy olla vähissä, kun olin tehnyt niin paljon ostoksia, ja halusi senvuoksi lahjoittaa minulle kaksi guineaa niistä saamistaan viidestä, mutta minä en voinut ottaa niitä häneltä vastaan, koska hänellä, poloisella vallasnaisella, on maksettavana lastensa vanhoja velkoja, ne kun olivat tuhlaavaisia, ja hän kyllä tarvitsee itse rahansa. Hyvin ystävällistä hänen tarjouksensa oli.
Olen pahoillani, että minulla on vain vähän tuotavaa, mutta tiedän, että te ette ole, — suuressa hyvyydessänne! ja minä aherran sitä uutterammin, kun tulen kotiin, jos voin saada vähän liinavaatteiden ompelua tai mitä työtä tahansa. Mutta koko naapuristonne on niin köyhä, että pelkään minulle tulevan työn puutetta, ellei matami Mumford kentiesi toimita minulle sellaista joistakin tuntemistaan säätyläisperheistä!
Tässä on surullista se, että minut on kasvatettu väärään suuntaan, asiain näin ollen! Sillä hyvä emäntänihän, joka nyt on taivaassa, rakasti laulua ja tanssia; ja koska minulla hänen mielestään oli hyvä ääni, antoi hän minun oppia kumpaakin. Usein, varsin usein hän pyysi minua laulamaan itselleen jonkun viattoman viisun tai hurskaan virrenkin sekä tanssimaan hänen edessään. Ja minun täytyi oppia myöskin kukitusta, piirustusta ja koruompelua; ja niinpä olenkin näissä taidoissa kehittynyt jokseenkin näppäräsormiseksi, kuten sanovat; ja hänellä oli tapana ylistää minua, ja hyvinpä hän osasikin sellaista arvostella.
Mutta nyt, mitä kaikki tuo hyödyttää, kun asiat ovat kääntyneet tälle tolalle?
Ka, ei muuta kuin että olen niinkuin sadun heinäsirkka, josta luin eräässä armollisen rouvan kirjassa tähän tapaan:
"Kun muurahaiset kerran talvella tuulettivat muonavarastojansa, tuli nälkäinen heinäsirkka (ehkä se olin minä raukka) anomaan niiltä almua. Ne vastasivat sille, että sen olisi pitänyt kesällä uurastaa, ellei tahtonut talvella kärsiä puutetta. 'Mutta', sanoi heinäsirkka, 'en minä jouten ollutkaan, sillä minä lauleskelin kaiken suvea'. — 'Sitten', neuvoivat ne, 'sopiikin sinun viettää iloinen vuosi ja talvella tanssia kesäisten säveltesi tahtiin'." [Aisopoksen satuja. Tekijä.]
Kylläpä olen soma otus laulu- ja tanssitaitoineni, kun tulen kotiin. En kelpaa siellä edes vappukisoihin, sillä nämä menuetit, rigadunit ja ranskalaiset hypyt, joita olen harjoitellut, soveltuvat minulle huonosti vastaisten toverieni, karjatyttöjen, seurassa. Näin ollen olisi parempi, että olisin oppinut pesemään vaatteita ja lattioita, panemaan olutta, leipomaan ja muuta sellaista. Mutta ellen voi saada ompelutyötä ja pääsen palveluspaikkaan, toivon pian oppivani nuo taidot, kunhan vain joku on kyllin ystävällinen kärsiäkseen minua, kunnes ehdin harjaantua: sillä isäntäni väitöksestä huolimatta toivon olevani nöyräluontoinen ja opetuksesta vaarinottavainen; ja lähinnä Jumalan armoa se onkin ainoa lohdutukseni. Minä näetten en pidä mitään kunniallista työtä liian halpa-arvoisena. Alussa se saattaa tuntua hiukan vaikealta; mutta voi ylpeätä sydäntäni, jos koetuksessa sen sellaiseksi huomaan! Minä pakoitan sen taipumaan asemaansa tai muserran sen.
Olen lukenut hurskaasta piispasta, joka oli uskonsa tähden tuomittu poltettavaksi. Koettaakseen, kuinka sen kestäisi, hän pisti sormensa sytytetyn kynttilän lieskaan. Niinpä minäkin äskettäin Rachelin ollessa kääntynyt minuun selin koetin, osasinko puhdistaa tinalautasta, jota hän oli alkanut hangata. Vähitellen se onnistui; sainhan vain kahteen kohti rakon käteeni.
Nyt ajattelen ainoasti, että jos saisin kylliksi liinavaatteiden ompelua, niin minun ei tarvitse pilata sormiani; mutta ellen saa, tulkoot käteni vaan punaisiksi kuin verivanukas ja koviksi kuin pyökkinen leikkuulauta, soveltuakseen minun asemaani. Täytyy keskeyttää kirjeeni: joku tulee. — Se oli vain Hanna tuomassa sanaa rouva Jervisiltä. — Mutta seis! taas tulee joku. — Kah, se oli Rachel.
Minä säikähdyn yhtä paljon kuin samassa satukirjassa mainitut kaupunkilaishiiri ja maalaishiiri, kun vain kuulen jonkun hisahduksen. Näitä seikkoja kertomalla voin huvittaa teitä talvi-iltoina sitte kotiin tultuani. Jos voin saada työtä ja minulta jää vähän aikaa lukemiseenkin, toivon meidän olevan hyvin onnellisia turvevalkeamme ääressä. Syy, miksi vihjaisin teille, että toisin vain vähän mukanani, on tämä: