"Ei, en luule pelkällä sillä työllä niitä ansainneeni; mutta luuletteko, että liinaompeluni ja muut askarteluni siihen riittävät?"
"Kyllä, kyllä", vakuutti hän, "ja enempäänkin."
"Ottaen huomioon myöskin ylläpitoni, tarkoitan", sanoin minä, "ja ne vaatekappaleet, jotka minulla on ylläni, muistakaa se, rouva Jervis".
"Kyllä, hyvä lapsi, epäilemättä sinulla on oikeus niihin rahoihin."
"No sitte", sanoin, "olen onnellinen kuin prinsessa. Olen aivan niin rikas kuin toivon olevani; ja vielä kerran, rakas kolmas myttyni, minä tahdon painaa sinut poveani vasten. Pyydän ettette sano tästä mitään, kunnes olen lähtenyt, jotta isäntäni ei kovin suutu, vaan että saan lähteä rauhassa; sillä teistä kaikista erotessani on sydämeni pakahtua, muista seikoista puhumattakaan. Nyt, rouva Jervis", jatkoin, "vielä yksi asia, isäntäni viimekertainen esiintyminen minua kohtaan herra Longmanin läsnäollessa".
"Kuulehan, rakas Pamela", tokaisi hän, "pistäydypäs kamaristani noutamassa pöydälle jättämäni paperi. Minulla on siinä jotakin näytettävää."
"Sen teen", sanoin minä ja lähdin alas; mutta se olikin hänellä vain veruke isäntäni määräysten kuulustamiseen, huomasin sitte. Tämä sanoi pari kolme kertaa olleensa syöksähtämäisillään esille; hän ei voinut sitä kestää ja toivoi etten minä saisi tietää hänen siellä olleen.
Mutta minä tepsutin niin ripeästi takaisin (mitään paperia kun en löytänyt), että ehdin parahiksi näkemään hänen selkänsä, ikäänkuin hän olisi ollut tulemassa viheriästä huoneesta ja menossa sitä lähimpään. Ensimäisestä ovesta, joka oli avoinna, minä livahdin sisälle ja suljin ja salpasin sen.
"Oi, rouva Jervis", surkeilin, "mitä olette minulle tehnyt! Näen
etten voi luottaa kehenkään. Minua ahdistetaan joka puolelta.
Kurja, kurja Pamela! mistä voit toivoa tapaavasi ystävän, jos rouva
Jerviskin liittyy sinua noin pettämään?"
Hän vakuutteli hartaasti hyvää tarkoittaneensa, kertoi minulle kaikki ja sanoi isäntäni tunnustaneen, että olin saanut hänet pari kolme kertaa pyyhkimään silmiänsä; hän sanoi toivovansa, että se tekisi hyvän vaikutuksen, ja muistutti minulle, etten ollut lausunut muuta kuin sellaista, mikä pikemmin herättäisi sääliä kuin suuttumusta. Niinpä annoinkin hänelle anteeksi. Mutta oi, kunpa pääsisin turvallisesti tästä talosta! Sillä koskaan ei ihmis-poloista liene niin kiusattu kuin minua jo monta kuukautta perätysten. Mitähän lähinnä tapahtuu teidän kuuliaiselle tyttärellenne.