Huomaan siis joutuneeni ilkeän parittajattaren käsiin; ja kun en ollut turvassa hyvän rouva Jervisin seurassa ja kaikkien hellimänä, mikä hirveä kohtalo odottaneekaan minua naisen käsissä, joka näkyy iloitsevan saastasta! Mitä minun on tehtävä, mitä minun on tehtävä! En varmaankaan voi kaikkia näitä väijytyksiä voittaa.
Kahdeksan tienoissa illalla ajoimme tämän kauniin, suuren, vanhan ja aution kartanon pihaan. Talo näyttää aivan kuin yksinäisyydelle ja konnankujeille varatulta, ajattelin sen nähdessäni ja katsellessani sitä ympäröiviä korkeita, huojuvia jalavan ja hongan hirmuja. — Täällä, — tuumin, — pelkään tärviöni tulevan, jollei kaikkivoipa Jumala minua varjele!
Olin masentunut ja sairas astuessani sisälle, osittain väsymyksestä, osittain mielen apeudesta. Rouva Jewkes toimitti minulle kuumennettua ja höystettyä viiniä ja näytti kovin puuhakkaalta lausuessaan minut tervetulleeksi tänne. Hänen ollessaan poissa antamassa määräystä viinistä tuli kelvoton Robin tupaan ja sanoi minulle: "Pyydän tuhannesti anteeksi osuuttani tähän juttuun, koska näen murheenne ja hätänne; ja vakuutan teille olevani kovin pahalla mielellä, että se joutui minun tehtäväkseni."
"Oivallista, herra Robert!" vastasin minä. "Vain kerran eläissäni olen nähnyt teloituksen; ja silloin pyöveli pyysi mies-paralta anteeksi, pyyhki suutansa, kuten te, vetosi velvollisuuteensa ja hirtti sitte tyynesti rikollisen. Mutta tiedättehän, etten minä ole rikoksentekijä; jos olisin katsonut velvollisuudekseni totella häijyn isäntäni laittomia käskyjä, olisin säästänyt teiltä kaiken tästä viheliäisestä palveluksesta saamanne ansion."
"Minua surettaa", sanoi hän, "että otatte asian siltä kannalta; mutta jokainen ei ajattele niin".
"No niin", virkoin minä, "te, herra Robert, olette uskollisesti suorittanut osanne minun saattamisessani tärviölle; ja kenties teillä ajan oloon on syytä sitä surra, kun näette, mikä tuho siitä seuraa. Teidän silmänne olivat auki; tiesitte että minut oli kyyditettävä isäni kotiin ja että minut raakamaisesti kavallettiin ja petettiin. Voin ainoasti vielä kerran kiittää teitä osuudestanne. Jumala suokoon teille anteeksi!"
Hän poistui hiukan allapäin. "Mitä olet sanonut Robinille, mamseli?" kysyi rouva Jewkes, joka tuli sisälle hänen mennessään ulos; "mies-poloinen on pillahtamaisillaan itkuun". — "Minun ei tarvitse peljätä, että te seuraatte hänen esimerkkiänsä, rouva Jewkes", vastasin; "minä sanoin hänelle, että hän on suorittanut osansa minun saattamisekseni tärviölle: eikä hän sille enää mitään voi! Hänen katumuksestaan ei siis minulle koidu mitään hyötyä: kunpa siitä koituisi hänelle itselleen!"
"Vakuutan sinulle, neitiseni", väitti emännöitsijä, "että olisin yhtä valmis itkemään kuin hänkin, jos tuottaisin sinulle mitään pahaa".
"Hänen vallassaan ei enää ole asiaa auttaa", puhuin minä, "mutta teidän osanne on vielä suorittamatta: teillä on tilaisuus valita, tahdotteko edistää hukkaantumistani vai ettekö".
"Kah, sanonpa sinulle, neitiseni", vastasi hän: "minä pidän ankarasti kiinni velvollisuudestani isäntääni kohtaan, sen vakuutan. Jos voin täyttää velvollisuuteni ja samalla palvella sinua, tahdon sen tehdä; mutta täytyyhän sinun ymmärtää, että jos sinun tahtosi ja hänen tahtonsa kalskahtavat vastakkain, niin minä menettelen niinkuin hän käskee, olkoonpa se mitä tahansa."