NYT OLEN KYHÄYKSESSÄNI PÄÄSSYT TÄHÄN LAUVANTAIHIN, JA PALJON OLENKIN KIRJOITELLUT.
Häijyllä vuodetoverillani on perin täsmälliset määräykset; sillä hän sulkee minut ja itsensä sisälle ja sitoo molemmat avaimet (huoneessa on nimittäin kaksi ovea) ranteeseensa nukkumaan mennessään. Hän kertoo, että pari kolme kertaa on taloon yritetty murtautua; puhuuko hän sitä vain säikyttääkseen minua, en osaa sanoa; mutta se tekee minut araksi: vaikkei siinä määrin kuin pelkäisin, jos minulla ei olisi muita ja paljoa suurempia pelonaiheita. Nukuin vain vähän viime yönä. Nousin ylös ja olin istuvinani avaraan puutarhaan avautuvan ikkunan ääressä; mutta minä kirjoittelin kaiken aikaa aamunkoitosta siihen asti kun hän nousi, ja jälkeenpäinkin hänen poissa ollessaan.
Aamiaisella hän esitteli minulle molemmat palvelijattaret: keittäjättären ja sisäkön. Saamattomia tyttöparkoja, joilta en voine odottaa mitään apua, koska näkyvät olevan kiintyneitä emäntäänsä ja tietämättömiä. Kuitenkin olen päättänyt, jos mahdollista, keksiä jonkun pelastuskeinon ennen kuin häijy isäntäni saapuu.
Täällä on sitäpaitsi muitakin palvelijoita: Robert-kuski, tallimies ja miespalvelija. Kaikki paitsi Robert (joka on osallinen turmaani) ovat outoja; heiltä ei voi mitään odottaa, ja kaikki ovat yhtä hartaasti tämän naisen puolella. Puutarhuri näyttää kunnolliselta, rehelliseltä mieheltä, mutta hänet pidetään loitolla, ja hän tuntuu hiljaiselta ja umpimieliseltä.
Ihmettelin etten tavannut herra Williamsia, pappismiestä, mutta en tahtonut kysellä häntä, peljäten että se herättäisi emännöitsijässä epäluuloja. Mutta nähtyäni kaikki muut hän oli ainoa henkilö, josta mitään toivoin; sillä ajattelin, että hänen hengellinen asunsa estäisi hänet alentumasta tärviötäni edistämään. Iltapäivällä hän kuitenkin tuli; hänellä näetten kuuluu olevan pieni latinakoulu lähikauppalassa, jossa hän käy opettamassa; ja tämä tuottaa hänelle jonkun verran sivutuloja isäntäni suorittaman palkkion lisäksi, kunnes jotakin parempaa esiintyy, niinkuin hän toivoo.
Hän on järkevä, vakava nuori herrasmies; ja hänet nähdessäni varmistuivat toiveeni; sillä hän tuntui kiinnittävän suurta huomiota hätääni ja murheeseeni (niitähän en voinut salata), vaikka ilmeisesti kavahtikin rouva Jewkesia, joka vaani kaikkia liikkeitämme ja sanojamme. Hänellä on kartanossa huone; mutta hän asuu enimmäkseen kauppalassa, mikä hänelle on pienen koulunsa vuoksi mukavampaa, ja täällä vain lauvantai-iltapäivisin ja sunnuntaisin. Joskus hän saarnaa tuon kolmisen penikulman päässä sijaitsevan pikkukaupungin papin sijaisena.
Toivon pääseväni hänen kanssaan kirkkoon huomenna. Ei suinkaan sen kieltäminen ole emännöitsijän ohjeissa! Isäntäni ei toki ole voinut kaikkea ottaa huomioon! Ja siellä voi sattua jotakin edukseni.
Teeskennellen pyysin rouva Jewkesia hyväntahtoisesti antamaan minulle kynän ja mustetta (jottei hän aavistaisi minun olevan niin hyvin varustettu), vaikka hänen poissaollessaan olen näin runsaasti käyttänyt omia tarpeitani; pyysin nimittäin saada mahdollisimman paljon olla yksinäni. Hän lupasi täyttää anomukseni; mutta sitte minun täytyi vakuuttaa, etten hänen näkemättään lähettäisi mitään kirjeitä kartanosta. Minä sanoin kirjoittelevani vain suruni haihduttamiseksi yksin ollessani, koska pidin kirjoittamisesta samoin kuin lukemisestakin: mutta eihän, sanoin, minulla ollut ketään, jolle kyhäykseni lähettäisin, kuten hän hyvin tiesi.
"Eipä kai, ehkei tällä haavaa", huomautti hän; "mutta minulle on ilmoitettu, että olet ahkera kirjoittelija, ja ohjeitteni mukaan minun on tarkastettava kaikki mitä kirjoitat. Tästä siis saat kynän, mustetta ja kaksi arkkia paperia", lisäsi hän; "sillä se hommailu varjelee sinut pahemmasta hautomisesta. Mutta pyytäessäni täytyy minun aina saada ne nähdäkseni, olkootpa sitten tyhjät tai täyteen kirjoitetut."
"Tuo on kovin ankaraa", sanoin minä; "mutta enkö voi pitää hallussani makuuhuoneemme komeroa ja saada avainta lukitakseni tavarani sinne?"