"Luullakseni voin suostua siihen", sanoi hän; "ja minä järjestän sen sinulle jättäen avaimen oveen, ja siellä on spinettikin", ilmoitti hän vielä: "jos se on vireessä, voit toisinaan soitella aikasi ratoksi; sillä minä tiedän armollisen rouva-vainajan sinua opettaneen. Ja alhaalla on isäntäni kirjasto, josta voit ottaa mitä teoksia haluat."
Nämä tosiaankin sekä kirjoitteluni tulevat ainoaksi ajanvietteekseni: sillä minulle ei ole annettu mitään työtä tehtäväksi; mutta jos spinetti onkin vireessä, niin minun mieleni ei varmaankaan ole viritetty sillä soittelemaan. Menin heti valitsemaan kirjastosta moniaita niteitä, joilla täytin hyllyn hänen luovuttamassaan komerossa. Ja niistä toivon saavani hyötyä ja oppia kuten hupiakin. Tuskin oli hän kuitenkaan kääntänyt selkänsä, kun ryhdyin kätkemään omia kyniäni, yhden sinne toisen tänne, ja kaadoin hiukan mustettani särkyneeseen porsliinikuppiin ja tilkkasen toiseen kuppiin. Pistin arkin paperia sinne tänne liinavaatteitteni sekaan sekä hiukan lakkaa ja joitakuita papereita eri paikkoihin siltä varalta että kompeitani tutkittaisiin. Ja jotakin, ajattelin, voisi tapahtua, mikä avaisi minulle vapautuksen tien, tavalla tai toisella. Oi, kuinka ylpeä olenkaan, ajattelin, jos onnistun säilyttämään viattomuuteni ja pakenemaan häijyn isäntäni viekkaita juonia! Jos hän tulee tänne, olen varmastikin mennyttä! Sillä tämä ilkeä nainen pikemmin avustaa kuin kieltäytyy avustamasta hänen pahimpiakin yrityksiään; eikä herralla ole mitään syytä lähettää häntä tieltä pois, niinkuin kerran aikoi toimittaa rouva Jervisin. Minun täytyy siis käyttää kaikkea pientä älyäni ja oveluuttani.
Kirjoitteleminen tuntuu minusta surulliselta, kun en voi lähettää kyhäyksiäni teille; mutta se on nyt ainoa ajankulukkeeni, ja jos Jumala suo, että pääsen hyveellisenä pakenemaan, kuten uskon hänen armossaan suovan, niin millä riemulla jälkeenpäin luenkaan kaikista näistä synkistä aavistuksistani!
Olin sanomaisillani: "Rukoilkaa kuuliaisen tyttärenne puolesta", niinkuin tapani on ollut; mutta ah! te ette voikaan tietää hätääni, vaikka olenkin varma, että rukoilette edestäni. Ja minä kirjoitan yhä eteenpäin, mikäli asiat kehittyvät, jotta töherrykseni mahdollisen tilaisuuden tullen olisi valmis lähetettäväksi, sillä kaikki mitä teen täytyy tapahtua äkillisesti, ikäänkuin tempauksesta.
Oi, kuinka kaipaan Johnin kaltaista avuliasta, rehtiä miestä!
OLEN NYT EHTINYT SUNNUNTAIHIN.
No, surkeasti nyt kävi! Tuo julma nainen kieltää minua menemästä kirkkoon, kuten olin suunnitellut; ja hän on sättinyt poloisen herra Williamsin pahanpäiväiseksi, kun tämä yritti puhua puolestani. Huomaan että hänet kielletään oleskelemasta talossa, jos rouva Jewkes niin haluaa. Säälittävä herrasmies! Hän on kokonaan riippuvainen isännästäni, jolla on tarjottavana hänelle varsin tuottava papintoimi, kun sen nykyinen hoitaja kuolee, ja viimemainittu on ollut jo neljä kuukautta vuoteen omana vanhuudenheikkouden ja vesitaudin takia.
Pastori osoittaa minulle suurta kunnioitusta, ja näen että hän surkuttelee minua; ja kukaties hän olisi valmis avustamaan pakoani näistä vaaroista, mutta minulla ei ole ketään puhumassa puolestani. Ja miksikä tahtoisin saattaa mies-poloisen turmioon ottamalla vastaan hänen — omille eduilleen haitalliset — palveluksensa? Mutta tahtoisi tehdä mitä hyvänsä viattomuutensa säilyttämiseksi; ja ehkä kaitselmus sen hänelle korvaisi!
Voittekin arvata hätääntyneen asemani (mutta miten voitte nähdä mitä kirjoitan?) siitä, että olen joutunut ihan toivomaan ansojen virittämistä ihmisten tielle! Mutta kovin hän haluaa minulle jotakin lausua, kuten kuiskaamalla vihjaisikin.
Heittiö (luulen, että tästälähin aina nimitän häntä heittiöksi!) kohtelee minua yhä pahemmin ja pahemmin. Juttelin äsken hiukan toisen palvelijattaren kanssa, tosin kylläkin vähitellen suostutellakseni häntä, ja taloudenhoitajatar hyökkäsi kimppuumme sanoen: "Ei, neitiseni, älä yritäkään viekoitella viattomia maalaistyttöjä täyttämästä velvollisuuttansa. Sinä halusit häntä kävelylle kanssasi. Mutta kiellän sinua, Nan, koskaan liikahtamasta askeltakaan hänen seurassaan tai tottelemasta häntä antamatta minun tietää kaikkea ihan pienimpiä yksityiskohtia myöten. — Vai kävelylle kanssasi! Ja minne sitten olisitte menneet?"