"Mutta minä en voi tulla sisälle", kieltäysin, "en tosiaan voi!"
"Mikset voi?" tiuskaisi hän. "Vakuutanpa että voin ottaa sinunlaisesi huippanan kainalooni ja kantaa sisälle, jollet tahdo kävellä. Sinä et tunne voimaani." — "Tunnen kyllä", sanoin minä, "tunnen liiankin hyvin. Ja ettekö kohtele minua pahemmin, kun tulen sisälle?" Nousin siis, ja hän mutisi pitkin tietä itsekseen, että hänkö, joka oli kohdellut minua niin hyvin, oli käyttäytynyt minun suhteeni Jezebelin tavoin! ja muuta sellaista.
Kun tulin lähelle rakennusta, istahdin penkille ja virkoin: "Mutta minä en tahdo tulla sisälle ennen kuin sanotte antavanne minulle anteeksi, rouva Jewkes. Jos suotte tuon teistä käyttämäni nimityksen anteeksi, niin minä annan anteeksi, että minua löitte." Hän istahti penkille viereeni, näkyi olevan kovin hämmennyksissään ja sanoi: "No, tule pois, tahdon antaa sinulle anteeksi tämän kerran"; ja suuteli minua sitten sovinnon merkiksi.
"Mutta", virkoin minä, "sanokaa minulle, missä saan kävellä ja oleskella, ja suokaa minulle niin paljon vapautta kuin voitte; ja kun tiedän kaikki minkä suinkin voitte minulle suoda, saatte nähdä että olen niin tyytyväinen kuin saatan, enkä pyydä teiltä enempää".
"Niin", vastasi hän, "tuo kuulostaa paremmalta; toivoisin voivani suoda sinulle kaiken vapauden, mitä haluat; sillä täytyyhän sinun käsittää, ettei minulle tuota mitään iloa kytkeä sinua liepeisiini, niin sanoakseni, ja kieltää sinua liikkumasta ilman minua. Mutta ihmiset, jotka pitävät velvollisuudestaan väliä, eivät voi välttää hankaluuksia; ja minähän olen maailman parhaan isännän palveluksessa." — "Kyllä", myönsin minä, "sitä hän kyllä on jokaiselle muulle paitsi minulle!" — "Hän rakastaa sinua totisesti liiankin paljon", vastasi rouva Jewkes, "ja siinä syy; senvuoksi sinun tulisi tätä sietää". — "Vai rakastaa!" vastasin minä. — "No", sanoi hän, "älä anna palvelijattaren huomata, että olet itkenyt, äläkä hänelle mitään kielittele; varmaankaan sinä et kertoisi heille puolueettomasti. Minä lähetän hänet luoksesi, ja saat lähteä uudelle kävelylle puutarhaan, jos tahdot. Kenties se antaa sinulle ruokahalua päivälliseen, sillä sinä et syö kunnollisesti pysyttääksesi sielua ruumiissasi. Sinun kauneutesi on tervettä ytimiin asti, muutoin et näyttäisi niin hyvältä kuin näytät, vaikka sinulla on niin vähän ruokahalua, olet niin levoton ja niin paljon nureksit ja valittelet aivan aiheettomasti."
— Hm, — ajattelin minä, — sano mitä tahdot, kunhan vain pääsen vapaaksi pahasta kielestäsi ja seurastasi. Ja nyt toivon saavani tilaisuuden pujahtaa päivännoutoni luo. — Mutta kävelinkin toisaalle, poiketakseni sinne vasta palatessani, jotta välttäisin epäluuloja.
Pakoitin palvelustytön juttusille, mutta haastelimme vain jokapäiväisistä asioista; sillä minä huomaan että häneltä udellaan kaikkia sanojani ja tekojani. Kun suunnitelmani mukaan tulin paikalle, sanoin: "Käyhän tuolla puutarhurin pakeilla ja pyydä häntä keräämään salaattia minulle päivälliseksi." Tyttö huusi "Jacob!" Minä sanoin: "Hän ei voi kuulla sinua näin kaukaa; ja sanohan hänelle, että haluaisin kurkunkin, jos hänellä niitä on." Hänen asteltuaan nuolenkantaman päähän minä kumarruin, työnsin sormeni ylemmän tiilen alle ja tempaisin sieltä osoitteettoman kirjeen ja sujautin sen poveeni riemusta vavisten. Hän oli luonani ennen kuin sain sen oikein talletetuksi, ja minä olin niin hätäännyksissäni, että pelkäsin antavani itseni ilmi. "Mamseli näyttää säikähtyneeltä", ihmetteli hän. "Kah", vastasin minä saaden onnellisen ajatuksen (ah, teidän tytär-parastanne kehittyy vähitellen juonittelija, mutta toivoakseni viatonta laatua!), "kumarruin haistamaan tuota päivännoutoa, ja iso ilkeä mato ryömi siitä maahan säikäyttäen minut; sillä minä en voi sietää matoja". Tyttö virkkoi: "Päivännoudot eivät tuoksu." — "Eivät tunnu tuoksuvan", myönsin minä. Ja sitte kävelimme sisälle. Rouva Jewkes sanoi: "Kah, tällä kertaa olet kiirehtinyt; pääset toistekin."
Menin komerooni, lukitsin itseni sinne ja avattuani kirjeen luin seuraavat sanat:
Olen äärettömästi huolissani hädästäsi. Kaikesta sydämestäni toivon että minun vallassani olisi auttaa ja pelastaa niin suuri viattomuus, kauneus ja ansiollisuus. Olen kokonaan riippuvainen herra B:stä, ja minulla on toiveita, että hänen suosiostaan pian saan paikkapitäjän. Mutta mieluummin uhraisin kaiken toivoni häneen (luottaen muutoin vain Jumalaan) kuin epäisin sinulta apuni, mikäli sitä saan toimeksi. En ole koskaan katsellut herra B:tä siinä valossa kuin hän nyt ilmaantuu. Olen täydellisesti sitä mieltä, että sinun pitäisi, jos mahdollista, päästä pois hänen käsistään, varsinkin kun täällä rouva Jewkesin kaittavana olet perin huonossa hoivassa.
Meillä on täällä lady Jones, leskirouva, suuren omaisuuden haltija sekä hyveellinen nainen, kuten uskon. Meillä on myöskin vanha sir Simon Darnford ja hänen puolisonsa, joka on hyvä nainen; ja heillä on kaksi tytärtä, siveellisiä nuoria neitoja. Kaikki muut täälläpäin ovat vain keskisäätyisiä, korkeintaan käsityöläis- ja kauppiasluokkaan kuuluvia. Koetan, jos haluat, tiedustella joko lady Jonesilta tai lady Darnfordilta, sallisivatko he sinun paeta heidän luokseen. En pidä laisinkaan luultavana, että voin pysyttää itseni salassa tässä asiassa; mutta, kuten sanottu, tahdon panna kaikkeni vaaraan auttaakseni sinua. Sillä minä en ole koskaan nähnyt sinuun verrattavaa suloutta ja viattomuutta. Sinun kova kohtalosi on kokonaan kiinnittänyt minut puolellesi; sillä tiedän, kuten varsin onnistuneesti lausuit, että jos voin auttaa sinua tässä tilanteessa, täytän siten yhtaikaa kaikki uskonnon vaatimukset.