"No niin, rouva Jewkes", sanoin, "en huoli tällä kertaa kiistellä kanssanne sanoista 'tärviö' ja 'kunniallinen'; sillä minä huomaan että meillä on aivan erilaiset käsitykset kummastakin. Mutta tahdon puhua selvemmin kuin koskaan ennen. Luuletteko hänen aikovan ehdottaa minulle, että pitäisi minua rakastajattarenaan tai pikemminkin orjattarenansa?" — "Kah, karitsaiseni", virkkoi hän, "mitä sinä itse ajattelet?" — "Minä pelkään että hän sellaista aikoo." — "No", sanoi hän, "mutta jos hän aikoo (sillä minä en tosiaankaan asiasta mitään tiedä), niin saat itse määrätä ehtosi — sen minä käsitän; sillä sinä voit menetellä hänen kanssaan miten mielit".

En voinut kuulla tästä puhuttavan, vaikka jo kauvan olin juuri sitä peljännyt, ja aloin valitella mitä surkeimmin. "Niin", sanoi hän, "hän saattaa naida sinut, mikäli minä ymmärrän". — "Ei, ei", vastasin, "niin ei voi käydä. Minä en sitä toivo enkä odota. Hänen asemansa tekee minulle mahdottomaksi ajatella sellaista: koko hänen käyttäytymisensä jakso vakuuttaa minua päinvastaisesta. Mutta te tahtoisitte siis, että kehoittaisin häntä saapumaan? Eikö se olisi oman turmioni pyytämistä?"

"Siten tekisin minä sinun asemassasi", sanoi hän; "ja jos asia todella olisikin kuten sinä luulet, niin mieluummin vapautuisin tuskastani kuin eläisin alituisessa pelossa ja levottomuudessa, niinkuin sinä". — "Ei", väitin minä, "tunnin viattomuus on parempi kuin ikäkauden kestävä paheellisuus; ja vaikka elämäni senvuoksi tulisi kuinkakin kurjaksi, en milloinkaan soisi itselleni anteeksi, jollen pitentäisi hyveellisyyteni onnellista aikaa äärimmäiseen silmänräpäykseen asti. Kukapa tietää, mitä kaitselmus saattaa puolestani tehdä?"

"Mutta kun hän sinua niin suuresti rakastaa", esitti hän, "niin kenties voit rukouksillasi ja kyynelilläsi häneen vaikuttaa; ja siitä syystä olisi minusta parasta, että sallisit hänen saapua". — "No", sanoin, "minä kirjoitan hänelle kirjeen, koska hän odottaa vastausta, tai muutoin hän ehkä saisi tästä verukkeen saapuakseen. Mutta mitenkä se hänelle lähetetään?" — "Minä huolehdin siitä", selitti hän, "se on ohjeitteni mukaista".

— Niin, — ajattelin minä, — sitä epäilinkin, kun herra Williams vihjaisi minulle postitalosta.

Puutarhuri sattui lähelle, ja minä huomautin: "Herra Jacob, olen istuttanut muutamia papuja ja nimitän sitä paikkaa puutarhakseni. Se on ihan tuolla portin vieressä. Minä näytän ne teille; älkää kaivako niitä ylös, pyydän." Menin siis hänen kanssaan; ja kun olimme polun mutkan takana poissa emännöitsijän näkyvistä ja lähestymässä kätköpaikkaani, pyysin: "Olkaahan hyvä ja käväiskää kysymässä rouva Jewkesilta, onko hänellä enemmän papuja istuttaakseni." Hän hymyili hupsuudelleni; minä työnsin kirjeen mullan alle ja astahdin takaisin ikäänkuin odottaen puutarhurin paluuta, ja kun matka oli lyhyt, hän palasikin heti ja rouva Jewkes tuli mukana. Mitä minä tekisin pavuilla? ihmetteli hän ja säikähdytti minut pahoin, sillä hän kuiskasi minulle samassa: "Pelkäänpä että sinulla on joitakin vehkeitä, kun juoksutat minua näin joutavilla asioilla." — "Mitä vehkeitä?" sanoin minä: "on kauheata, etten voi liikkua enkä puhua epäluulon alaiseksi joutumatta". — "Ka", virkkoi hän, "herra kirjoittaa että minun on pidettävä sinua tarkoin silmällä; sillä vaikka olet viaton kuin kyyhkynen, olet kuitenkin viekas kuin käärme. Mutta annan sinulle anteeksi, vaikka minua pettäisitkin."

Sitten ajattelin rahojani ja olisin voinut häntä nimitellen soimata, jos olisin uskaltanut. Sanoin: "Kuulkaahan, rouva Jewkes, nyt kun puhutte anteeksiannosta, jos teitä petän, — olkaa te niin ystävällinen, että maksatte minulle takaisin rahani; sillä vaikken niitä nykyisin tarvitse, tiedän teidän tehneen sen vain leikillä ja aikoneen antaa ne minulle takaisin."

"Kyllä ne aikanaan saat", vastasi hän; "mutta olin kuin olinkin tosissani, kun keploittelin ne sinun käsistäsi, — minä pelkäsin sinun käyttävän niitä pahoin". Kinastelimme tästä asiasta taloon kävellessämme, ja minä tulin ylös laatimaan kirjettä isännälleni. Koska aioin näyttää sen rouva Jewkesille, päätin kirjoittaa senmukaisesti, mikäli hänestä mainitsin; sillä minä en juuri ottanut lukuun isäntäni tarjousta toimittaa rouva Jervis luokseni tämän häijyn naisen asemesta (vaikka se lähinnä täältä pääsyäni olisikin ollut minulle mieluisin käänne) enkä tosiaan muitakaan hänen sanojansa. Eihän hänen menetelläkseen kunniallisesti sanan oikeassa merkityksessä olisi tarvinnut antaa minua varkain kuljettaa pois eikä tähän tapaan vangituttaa. Kirjoitin näin:

ARVOISA HERRA,

Kun ottaa huomioon, kuinka helposti voisitte tehdä minut onnelliseksi, koska en muuta halua kuin että saisin lähteä köyhän äitini ja isäni luo, ja ajattelee edellistä ehdotustanne minulle henkilöstä, josta nyt ei mainita sanaakaan, sekä sitä omituista tapaa, millä minut vastoin tahtoani vietiin pois ja yhä pidetään täällä kurjana vankina, niin luuletteko, hyvä herra (suokaa anteeksi palvelijatar-rukan suorapuheisuus; pelkoni tekee minut rohkeaksi), luuletteko, sanon, että teidän ylimalkaiset vakuuttelunne kunniallisuudesta voivat tehota minuun kuten niiden tulisi? Voi, hyvä herra! Pelkään kovin, että teidän ja minun käsitykseni kunniasta ovat perin erilaiset: ainoa toivoni on, että edelleenkin pysytte poissa. Jos teillä on minulle joitakin ehdotuksia tehtävinä, jotka ovat sopusoinnussa teidän kunniallisten lupaustenne kanssa, niinkuin minä omalla halvalla ja vaatimattomalla tavallani tuon sanan ymmärrän, niin voitte muutamalla rivillä ilmoittaa ne minulle, ja minä tahdon lähettää sellaisen vastauksen kuin minun sopii. Mutta mitäpä ehdotuksia teidän korkeassa asemassanne olevalla voi olla tehtävänä näin alhaiselle! Tiedän liian hyvin, mitä teidän ylhäinen asemanne vaatii, kuvitellakseni voivani odottaa muuta kuin surkeita viettelyksiä ja äärimäistä ahdistusta, jos tänne saavutte. Ette tiedä, herra, mitä kurja Pamela tohtii tehdä, jos hänet saatetaan epätoivoon!