Mistä hurjapäisyydestä minua syyttänettekin, en voi asiaa auttaa; mutta toivon ettei minua pakoiteta mihinkään sellaiseen uhmamielisyyteen, joka ei muutoin milloinkaan pälkähtäisi päähänikään. Suokaa anteeksi, arvoisa herra, koruttomuuteni; en suinkaan haluaisi käyttäytyä isäntääni kohtaan sopimattomasti; mutta minun täytyy sanoa teille: viattomuuteni on minulle niin kallis, että huomautuksiani tulee sietää. Jos aikomuksenne ovat kunnialliset, miksi, hyvä herra, ette anna minun sitä selvästi tietää? Minkätähden on tarpeellista minut vangita minua siitä vakuuttaaksenne? Miksi tarvitsee minua visusti vartioida, ja estää ulkosalla liikkumasta, ketään puhuttelemasta, menemästä edes kirkkoon, rukoilemaan teidän edestänne, joka vielä viime aikoihin asti olitte ollut minulle niin jalomielinen hyväntekijä? Miksi, hyvä herra, kysyn nöyrimmästi, miksi kaikki tämä, jos tarkoituksenne ovat kunniallisia?

Minun ei sopisi näin vapaasti väitellä teidän kanssanne, arvoisa herra, joka olette niin paljoa ylempi minua. Suokaa minulle anteeksi; toivon että suottekin: mutta mitä teidän tapaamiseenne tulee, en voi kestää tätä kauheata pelkoa. Mitä tahansa teillä on ehdotettavana, mitä tahansa minulle aiotte, olkoon myöntymykseni vapaan henkilön myöntymys, eikä viheliäisen orjan, joka uhkauksilla peloitetaan suostumaan menettelyihin, mihin käytöksenne viittaa. Pakkotilani rasittaa minua kovin; olen sen johdosta perin levoton. Lyhentäkää sitä, minä rukoilen teitä, tai… Mutta en rohkenekaan sanoa enempää kuin että olen teidän suuresti ahdistettu, onneton palvelijanne.

Jäljennettyäni tämän kirjeen käänsin sen kokoon, ja rouva Jewkes, joka juuri sen tehtyäni astui sisälle, istahti viereeni ja virkkoi nähdessään minun kirjoittavan osoitetta: "Haluaisin että sanoisit minulle oletko neuvoani noudattaen suostunut isäntäni tännetuloon." — "Jos se on teille mieluista", sanoin, "tahdon lukea kirjoitukseni teille". — "Se on oikein", vastasi hän; "silloinpa pidän sinua rakkaana". Minä sanoin: "Sitten te ette saa yrittää sanaakaan muuttaa." — "En tahdokaan", vastasi hän. Luin siis kirjeen hänelle; hän ylisteli suuresti sanamuotoani, mutta sanoi että hänen mielestään olin omaksunut liian jyrkän kannan: siitä sietäisi paremmin puhua kuin kirjoitella. Hän halusi joitakin selityksiä siinä mainitusta "erästä henkilöä" koskevasta ehdotuksesta; mutta minä sanoin että hänen täytyi tyytyä siihen, mitä kirjeestä kuuli. "No, no", sanoi hän, "en epäile, että ymmärrätte toisianne ja että vastedes ymmärrätte yhä paremmin ja paremmin". Minä suljin kirjeen sinetillä, ja hän otti toimittaakseen sen perille.

SUNNUNTAI.

Omasta puolestani tiesin turhaksi odottaa lupaa kirkossakäymiseen, enkä siis pyytänytkään. Olin sitäkin välinpitämättömämpi, koska luvan saadessanikin olisi naapuristossa asuvain, kärsimyksiäni halveksineiden vallassäätyisten näkeminen tuottanut minulle suurta kaihoa ja surua; ja oli mahdotonta, että mitkään herra Petersin saarnaamat elämänohjeet olisivat ylentäneet mieltäni. Niinpä antauduinkin yksityiseen hartauteeni.

Herra Williams tuli eilen ja tänään, kuten tavallista, ja otti kirjeeni; mutta kun ei meillä ollut siihen mitään hyvää tilaisuutta, vältimme toistemme puhuttelemista ja pysyttelimme loitolla. Olin vain huolissani, ettei minulla ollut avainta; sillä siinä tapauksessa en olisi hukannut hetkeäkään.

Rukouksissa ollessani rouva Jewkes tuli luokseni ja pyysi minua veisaamaan hänelle virren, kuten hän usein arkipäivinä oli vaivannut minua laulamaan spinetin säestyksellä; mutta minä kieltäydyin siitä, koska olin niin alakuloisena, että tuskin voin puhua; enkä halunnut itseänikään puhuteltavan. Mutta hänen lähdettyään tulin ajatelleeksi, että 137. virsi oli jokseenkin liikuttava, etsin sen ja otin vapaudekseni mukailla sitä omaan asemaani soveltuvammaksi. Toivottavasti en siinä syntiä tehnyt; ja näin minä sen muutin:

Kun kaitsemana vartijain
B:n kartanossa vietin
mä päivät pitkät murheissaan
ja yksinäni mietin,
niin muisteluunpa ystäväin
jo sydän miltei murtui,
kun heidän luotaan loitos jäin, —
ja tuskaan mieli turtui.
Ja sortajatar juonikas
ivaksi ilkkui sille:
"Hei, reipastaudu, laulappas
nyt ilosävelille!" —
"Voi!" lausuin, "kuinka raskahan
sydämmein lauluun saisin,
tai häijyn synnin saartaman
ma sielun soinnuttaisin?
Jos aatoksissanikin vain
sais paha hetken voiton,
niin saakoot sormet sitten ain'
unohtaa sulosoiton, —
ja kielein olkoon ainiaan
lukittu laulelusta,
jos iloan ma, kunnes saan
ylistää pelastusta."
Oi, peri, Kaikkivaltias,
tään kärsimyksen hinta
niilt' uhmaajilta kunnias,
jotk' uhkaa kallehinta;
sa muista rouva Jewkesin
kovuutta paatunutta,
kun vehkein, väittein viekkahin
hän vainoo puhtautta!
Niin, itse vihdoin häpeään
kukistuu kiusaajani,
ja onneen pääsee pysyvään,
ken auttaa vaarassani;
hänelle koituu siunaus,
ken kaataa turmatelkeet,
se häijynkin on kirvoitus,
kun päättyy pahan elkeet.

MAANANTAI, TIISTAI JA KESKIVIIKKO.

Kirjoitan nyt hiukan mieluummin — vaikka tilaisuutta on vähemmän, — koska herra Williams on saanut ison käärön kyhäilyjäni turvallisesti omiin käsiinsä tilaisuuden tullen teille lähetettäviksi. En siis käytä aikaani aivan hukkaan. Olen sitäpaitsi vapautunut pelosta, että ne löydettäisiin, jos kompeitani tarkastettaisiin. Minun on sallittu lähteä rouva Jewkesin kanssa huviajetulle viiden tai kuuden penikulman päähän; mutta vaikken tiedä syytä siihen, hän vartioi minua tiukemmin kuin koskaan. Senvuoksi olemme yhteisestä sopimuksesta keskeyttäneet päivännoutokirjeenvaihtomme näiksi kolmeksi päiväksi.