Sillä Lapissa uskottiin kaikkein mahtavimmat tietomiehet elävän, Tuli-Lapissa, jossa taivaantulet talvi-illoin loimottivat, suolattomassa Lapissa, jossa ei ollut ensinkään asuinhuoneita, maakuopissa vain oleskeltiin. Siellä oli mahtia, vaikka mihin asiaan. Siellä elivät semmoiset tietäjät, jotka saattoivat sukeltautua palavaan honkaraasuunkin tietoja etsimään, ja taas mennä ammuksiin, tainnostilaan, saamaan selvää epätietoisesta asiasta. Tietäjän apulainen sitten laulamalla herätti päämiehensä "ammuksista". Pyörtävissä hurjissa tuuliaispäissä sekä tulisissa lapinnuolissa kulkea vuhkaisivat Lapin tietäjät etelämpänäkin ja ajoivat täältä metsänviljaa, karjaa ja muuta riistaa omaan tunturimaailmaansa.

Tuli-Lapista olivat ennen vanhaan useat tietäjät käyneet mahtia noutamassa. Niin oli Ristijärven Pyhännältä kuulu Eskolainen siellä matkannut ja palannut takaisin noitakyydillä. Kekrille halusi ukko joutua omaan pöytäänsä, vaikka olikin jo kekriaatto, ja sitä hän valitteli tietäjälle. Sanoi lapinukko silloin: "Ka, pääset, kun sen mustan sonnin perimmästä parresta luvannet". Eskolainen lupasi ja sai semmoisen lennon, että aamulla löysi itsensä kotinsa kekripöydästä. Hattu vain oli matkalla pudonnut. Mutta kun akkaväki meni aamulla navettaan, ei sonnia näkynytkään, pää vain oli jäänyt periparteen. Ja sitä päätä vieläkin kuulutaan aitanparvessa säilytettävän merkkinä, että niin on asia tapahtunut. ["Näin minäkin sen siellä", tiesi kertoja-ukko]. Samoin oli myöskin muuan kuhmolaistietäjä käynyt Lapissa ja kovalla lentokyydillä tullut takaisin, niinikään eräs Paltamon ukko, jota oli tuotu oikein noidannuolella, niin että vain pari kertaa oli matkalla kolahtanut kirkontapuliin ja kolmannen kopsahtanut kotipihalle.

Lapinkävijä Eskolan ukko oli ollutkin suuria mahtajia. Veikaten oli hän kirkkoonkin mennyt yöllä, hevosellakin ajanut ja hevostaan alttarin edessä apattanut. Juhannusyönä oli ukko silloittanut leveätä suota, astunut vain suota pitkin, ja sitä myöten oli silta ihan itsekseen syntynyt. Väki, jota hän oli hallinnut, oli sillan rakentanut. Suuren Hiisijärven oli ukko kuivannut ja siinäkin käyttänyt apuna lapinmahtiaan. Pienen ojan oli vain kuokkaissut kankaaseen ja sitten nostanut vesihiiden, ja se kun oli alkanut riehkaista, niin koko järvi oli ollut kiehuvana kattilana, ja hirmuisella voimalla se oli hyökännyt umpinaiseen Tenkalampeen ja siitä taas murtautunut edelleen. Kalat vain olivat jääneet korvallisistaan puiden oksiin riippumaan. Yhdeksän syltä oli Hiisijärvi laskeutunut, ja ukko oli saanut suuret heinämaat. Järven kuivaus muuten tiedetään tapahtuneen v. 1761, ja Eskolaan kerrotaan tulleen eläjä Hyrynsalmelta, "Pyhännän Pertuksi" sanottu. Ja talossa on aina eletty vanhankansan opeissa ja tavoissa.

Oli sitten muitakin tietäjiä, toiset mahdikkaampia, toiset vähempitaitoisia. Semmoisia oli Lusin tietäjä, Hanna-velho ja Hurtti-ukko Ristijärvellä, käärmeiden hallitsijoita ja tautien parantajia. Semmoisia oli myös Lassi Heikkinen Puolangalla, kuohari ja kova tietomies, pienoinen, mutta paksu ja pysty ukko, joka jo puhuessaankin useasti kauhtui ja kiivastui. Tulisella raudalla ja tervalla kärventäen hän kuohitsi hevosia, ja lakkia kohautellen luki loitsujaan ja lopuksi viskaten vettä hevosen selkään siunasi tekonsa:

"Puista pukusi puhtahaksi, villasi visertäväksi, kukon lailla kurkistele, kanan kaunihin tavalla!"

Mutta jos joku etempää, nurkan takaa toimitusta pilkisteli, karjaisi
Lassi hänelle:

"Karsta kateen silmiin,
noki noijan sieramiin!"

Taikka jos hän epäili jonkun katsojan aikovan pilata asian, meni hän, painalsi silmäilijän olkapäistä istualleen ja tiuskaisi: "Istu sinä tuossa, jotta minä saan työn tehä!" Eikä päässyt toinen paikaltaan Lassin päästämättä. Ei pelännyt kuohari pakkastakaan. Oli kerran viinahallin veikalla pilvettömänä pakkasyönä astuskellut avojaloin kahden neljänneksen taipaleen Lyly-Hiltulasta Jalkaseen. Eivätkä paljaat jalat paleltuneet. Toistakymmentä vuotta takaperin oli ukko kuollut noin 70 vuoden ikäisenä. Vanhempia puolankalais-tietäjiä oli Vanhantalon Jökö Leipivaaralla. Hän myös oli yöllä kirkossa kulkenut, avaimen reikään vain puhaltanut, niin että ovet olivat auenneet. Olipa äijä hevosellakin ajanut läpi kirkon. Suuri tietäjä, Käpryhuuleksi haukuttu, oli asunut ennen Puolangalla Jokelan luona, siinä missä nyt on Autiomännikkö. Oli ukko ollut niin luotehikas, jotta kerran, kun talosta puuttui härkä, loitsi sen koskesta. Meni Käpryhuuli vain vesikivelle ja siinä jyhkeitä luoteitaan lasketteli. Nousipa siitä vaahtipalli veden pinnalle, pyöri, pyöri kuin häränsilmässä, jo muutaltihe metsikanaksi, lensi kosken rannalle, muutaltihe häräksi ja kävi karjaan, ja vähän ajan päästä taas hävisi koskeen. Mutta karja tuli kantavaksi ja vasikoi.

Sotkamolaisia tietomiehiä oli ollut Hepolahden Antti ja Ansamäen Pekka, kuolleitten hiiden tallettelijat ja öiset kirkon kävijät. Hepolehdon tietäjissä oli kuljettu aina Oulun seutuja myöten. Kajaanin seuduilla, Murtomäellä, olivat eläneet Mulari, Kallion ukko, Karppinen ja Tervos-Jussi. Mularin kartanolla oli ollut palvontakoivukin, pyhä puu, jonka juurelle oli viety lehmän ensimmäinen juustokuppinen sekä palanen pikkuvasikan paistia. Kallion ukon kanssa oli Mulari ollut kiistoissa, karhua olivat laukoittaneet toistensa kimppuun. Karppinen ja Tervos-Jussi taas olivat olleet kirkonväen haltioita, kummallakin ollut hoidossaan kolmenkirkonväki, jolla olivat "kaikenlaista" teettäneet. Kalmanväkeä hallitsivatkin useat tietäjät, niinkuin Iso-Eljas ja Korpelan ukko Kiannalla, Louhiniemen piru Lentiirassa, Esko Kettunen ja Pulkkis-Paavo Kuhmossa. Viimemainitulla oli ollut oikein kokonainen ruumiinkopra kontissaan, ja niin oli kontti ollut kummallinen, että oli ruvennut itkemään, kun ukko pirttiin mennessään oli ripustanut sen räystäskokkaan. Muita mahtimiehiä oli vielä Vaaran kuohari ja Kuustolan ukko Kiannalla, edellinen teilinaulan omistaja, jälkimmäinen kauniinhevosenväen hallitsija, sekä kuhmolaiset Selkävaaran ämmä ja Polvelan ukko, jotka käärmeitä lähettelivät toistensa päälle, vielä Keräs-Matti Hyrynsalmen Levävaaralla sekä Tuijolan Reeta Säräisniemellä ja vasta kuollut Riviojan ukko Vuolijoella.

Mutta elää Kainuun erämaissa vieläkin joitakuita tietäjiä, vanhoja ukkoja ja eukkoja, vanhan tietäjäpolven viimeisiä kantoja. Semmoinen ikäloppu tietomies on Lehmivaaran ukko, 78 vuotta vanha Matti Kyllönen Kuhmossa, Saunajärven takaisilla saloilla, lähellä Venäjän rajaa. Hyrynsalmen Särkkävaarasta on äijä kotoisin, mutta on jo nelisenkymmentä vuotta elänyt Lehmivaaran ruununtilalla. Ukon isä oli ollut vuokkilaisia tietäjiä, ja häneltä on vaari oppinut enimmät taitonsa, mutta olipa saanut kerran lappalaistakin haastatella. Sokeana on äijä ollut jo useita vuosia, mutta muuten on hyvissä voimissa vielä, onpa aika kärsäkkäkin ikälopuksi vanhukseksi. Pirtin peräpenkillä vaari vain istuu taikka loikoo päivät päästään, mutta aikoinaan hän on ollut mahdikas mies, nostanut kontiot ja käärmeet, puoskinut taudit ja tehnyt kaikenlaiset muut tietäjäntoimet, ei pelännyt mitään väkeä, ei itse paholaistakaan. Olipa kerran Paha eksyttänyt ukon metsässä, niin että hän oli tullut kaksi kertaa samaan paikkaan. Silloin oli äijä karmaissut: "Tuohan, piru, vielä kolmas kerta tähän, niin katotaanhan, kuinka tässä käy!" Hyvin vielä vaari muistaa monet taikatemput ja loitsut, hyvin tietää taitonsakin. Helposti hän kehuskelee: "Kyllä sitä minä olen asioissa vielä jotain ukkoa parempi ollut tähän asti… vain nyt en ole enää… Ei sitä voi mitään, kun ei nää." Korkealla vaaralla on ukon yksinäinen korpitalo, sinne näkyvät kaukaisetkin vaarat, ja rajan takana kohoaa korkea laaja Montonvaara.