Niitä oli joitakuita semmoisia ihmisiä, näkijöitä, jotka saattoivat nähdä kalmalaisia, kun ne olivat liikkeellä. Näkijäksi tuli, paitsi ruumiinsaippualla silmänsä pesemällä, myös, jos säikähti kalmapaikassa taikka muuten vainajaa pelästyi, taikka jos tietäjä kalmanytyköillä sipaisi silmät, taikka työnsi vainajaa vetämään valjastetun hevosen mahan alatse. Näkemisestä taas saattoivat tietäjät parantaa: pesivät, valoivat ja veivät pesuveden kalmapaikkaan taikka heittivät kirkolle käsin. Kalmalaisten näkijä oli myöskin kukko, ja sitä kyöpelit pelkäsivät. Ennen vanhaan oli ihmisillä ollut kukko kainalossa, kun piti pimeissä mennä kirkkomaalle. Kukko oli heti parkaissut, kun oli nähnyt kalmalaisen, ja silloin kyöpelit lähteneet pakoon.
Mutta tietäjät eivät pelänneet kyöpeleitä, he päinvastoin menivät öisin kirkkomaalle ottamaan kalmanväkeä. He nostivat kuolleita haudoistaan, jopa niin että ne ihan ilmihaamussaan esiintyivät niinkuin kuuna päivänä ennen eläessään. Kalmanväen saivat tietäjät mukaansa, kun ottivat kirkkomaasta kuolleitten multaa — varsinkin pääkallosta karistettua — pikku nytykköihin, ja väki seurasi nytyköitä. Vanhat tietäjät oikein avasivat haudan, avasivat arkunkin ja kolme kertaa hopearahalla nostivat multaa kolmeen nytykkäänsä ja sanoivat:
"Nouskoot seittemän äitin lapset yhellä kerralla!"
Hopeata vain vuolaisivat sijaan. Vieraasta navetasta kävivät tietäjät keritsemässä lampaista villoja nytykköihinsä, kiersivät villat riepuun, tuoheen ja nahkapussiin taikka punaisella langalla sidottuun vaatemyttyyn. Nytykät kannettiin joko liivintaskussa, taikka vyöhön asetettuna vatsan alla ohimossa. Oikein täydellisen ja lujan kalmanväen sai, kun otti multia kolmelta kirkkomaalta. Semmoinen vahva kolmenkirkonväki oli ollut Karppis-tietäjiillä sekä Tervos-Jussilla Murtomäellä, samoin eräällä kuhmolaisella taikurilla. Silloin sai jo aikaan melkein vaikka mitä. Mutta kalmanväki oli vaikeata hallita, se kun ei tahtonut pysyä alallaan, toimetonna, vaan sillä piti aina teettää, mitä tahansa, hyvää taikka pahaa. Ja taas, jos ei sitä osannut oikein hoitaa, saattoi se ruveta itse isäntäänsä ahdistelemaan. Varsinkin jos nytykät saivat kastua, joutuivat vedenväen kosketuksiin, hirmustui kalmanväki ja lennätti kantajansa taivaalle.
Monesti veivät tietäjät kalmanytykät jonkun vihaamansa naapurin huoneisiin, pirttiin, saunaan, riiheen, navettaan, kätkivät jonnekin piilopaikkaan, uunin taakse leppälootaan, taikka portaiden alle, sillan alle, nurkkakomeroon. Silloin alkoi huoneessa tyhjä möykätä, viskellä astioita, huonekaluja sekä pitää kaikenlaista pauketta. Niin oli laitettu möykkääjä Iivantiiralla Haukilehdon navettaan sekä Lammasperällä Niemisen vanhaan pirttiin, samoin Hautamäen muorin saunaan. Mutta jos toinen löysi nytykät ja vei ne hetteeseen, kävi väki vaivaamaan tuojaansa, jopa tappoi hänet, jos nytykät poltettiin alakivellä.
Painainen oli "yhtä luokkoo manalaisten kanssa". Sen oli joku pahansuopa nostanut ja saattanut ihmistä vaivaamaan taikka hevosta, lehmää rasittamaan. Tuli se myös siitä, kun säikähti kuollutta, jotta "ruumis rupesi päälle pakkaamaan". Sen saattoi tuimalla tulistumisella karkoittaa. Lehmivaaran ukko sanoi paukauttaneensa kirveellä seinään ja kirmaisseensa: "Ootko sinä parempi minua? Jos luulet olevasi parempi, niin tule käsiin!" Mutta jos tiedettiin, että painajainen on tullut maan päällä olevasta kuolleesta, käytiin vuorostaan häntä säikäyttämässä. Mentiin riiheen, viskattiin huppu vainajan päältä pois ja kepillä säväytettiin häntä ja sanottiin: "Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä?"
Ne tiet ja polut, jotka veivät talosta kirkolle käsin, olivat keijulaisten ja kalmalaisten kulkukeinoja, samoinkuin selkosille vievät polut olivat metsänväen käymäteitä. Niillekään ei saanut asettua makaamaan, eikä sytyttää niille tulta. Määttä-Joopinkin, joka kerran nukahti kirkkopolulle, heittivät kyöpelit syrjään. Joopi ei kyllä siitä sen enempää säikähtänyt, kysäisihän vain: "Oliko mies raskas?"
Oli sitten vielä joukko haltioita, jotka asuivat ahtaammilla aloilla. Semmoisia olivat asuntojen, saunojen sekä muiden rakennusten haltiat. Jokaisessa asunnossa oli oma haltiansa, pirtinhaltia, mies tai nainen, aina sen henkilön mukaan ja näköön, joka oli ensimmäisen tulen virittänyt asuinsijalle. Pirtinhaltia näytteliytyi tavallisesti erinäisten tapausten edellä, tulipalon, kuoleman tai muun suuren onnettomuuden uhatessa, mutta saattoi se vaaran lähestyessä herättää talon väenkin: "Nouskaa, nouskaa ylös!"
Saunassa taas hallitsi saunanhaltia, joka oli varsin vihainen, jos käytiin lauantaina päivänlaskun jälkeen kylpemässä. Pääkkölän vanhalta muoriltakin, Kuhmossa, oli haltia kiskaissut nahan orteen, ja muuatta Jonkerin miestä oli se koko yön kylvettänyt ja löylyyttänyt.
Pajassa eleli kova pajanhaltia, ja riihessä asuili tontti, ja purojen pienissä hierinmyllyissäkin oli haltiansa, hyväntahtoinen äijä, joka huolehti, ettei mylly saanut tyhjään kieputtaa, tuli myllysaunan ovelle ja sanoi käyttäjälle: "Mylly tyhjään jauhaa!" taikka: "Nietua mylly kitkuttaa!" Isona hakulipartaisena ukkona oli myllynhaltia joskus nähty.