SUURPERHEITÄ.
"Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto."
Entisajan suuria sukutupia ja niiden suurperheitä, muinaisten suurien sukuyhteisyyksien viimeisiä rippeitä tapaamme vielä Kainuun takamailla, suurperheitä, jotka ovat miltei kuin muinaisjäännöksiä näinä epäsovun, hajanaisuuden ja isien tapojen halveksimisen aikoina.
Semmoinen suurperhe oli ennen, parhaina halmeviljelyksen aikoina, elänyt Kuhmossa, Kiekinniemellä, mahtavan rikas Piiraisten suku. Iso oli ollut talossa perhe: seitsemän veljestä yht'aikaa yksissä elänyt, ja seitsemän kätkyttä yht'aikaa keikkunut pirtin lattialla. Kahdessa pirtissä oli asuttu, toinen oli ollut 6-sylinen pääpirtti, toinen hiukan pienempi eteispirtti. Niin kauan oli sama suku samoissa leivissä elänyt, että oli samoissa pirteissä jo keskenään menty naimisiinkin.
Toinen suuri sukupirtti oli ollut Kuhmon Rastilla, Saunajärven puolessa. Siinä olivat eläneet Immosten mahtavat, seudun suurimmat huhtien raatajat. Yhdessä pöydässä oli siinäkin monikymmenlukuinen perhe istunut. Sitten kun suku oli jakautunut, oli neljä veljestä mennyt Varajoelle, neljä Akonkoskelle, ja osa perhettä jäänyt Rastille.
Suuri perhe oli niinikään elänyt Ristijärvellä, monesti mainitussa Isossa-Tololassa. Siinä oli Tolosia sikeytynyt ja polveutunut, niin että oli ollut nelisenkymmentä samannimistä syöjää saman puuropadan ympärillä.
Suomussalmen Vuokilla, Jumalisten kylillä, Jumalisjärven rannalla, Jumalisien talossa eli, eikä varsin tavattomia aikoja takaperin, Heikkisten suurperhe. Kymmenen vihittyä parikuntaa asui talossa yhteen aikaan, ja neljäkymmentä Heikkistä pisteli samasta keittokattilasta. Olikin kattila perheen mukainen, veti koko suuren saavillisen, ja keittokodassa "raasulla" sillä keitettiin. Suurten Jumalisten jälkeläinen, 75-vuotias mummo, Kaisa Heikkinen, elää vielä Puolangan Väyrylänkylän Leppälässä, ja muorin ukkovaari, Antti Heikkinen, oli ollut Jumalisten suurperheen isäntänä ja "ämmä-vainaa" emäntänä. Paitsi naimisissa olevia perheen vanhoja jäseniä, oli talossa isännän veli, "Vanha-Matti", vanhapoika, sekä isännän veljentytär, vanhapiika. Emännäksi piti kaikkien sanoa muoria, miniöitäkin huomautteli Vanha-Matti useasti: "Ei piä muoritella, se on emäntä!" Tervanpoltolla, halmeenviljelyksellä oli talossa eletty, ja viljaa oli saatu, niin että pääsiäiseen asti oli riittänyt puimista. Iso riihi, 500-600 lyhdettä vetävä, oli talossa ollut, sen miehet olivat aamurupeamassa tyhjentäneet, menneet sitten muihin töihin ja jättäneet viljat naisväen selviteltäviksi. Parin vuoden leipä oli vakituisesti ollut aitoissa varattuna, mutta silti oli aina jokapäiväiseen leipään sekoitettu petäjäistä taikka survottu olkea. Parikymmentä lypsävää oli seisonut navetassa, ja suolakalaa oli varattu talven särpimiksi 19 tynnyriä.
Hyvin kirjantaitavaa väkeä oli Jumalisten rahvas ollut, ja jumalisesti oli talossa eletty. Pitkien pyhäpäivien pitkiä iltapuolia olivat naiset viettäneet virsiä veisaten, pimeänpäähänkin, päretuletta olivat isossa sunnuntailakeassa pirtissä istuneet ja veisanneet "niin komiasti, niinkuin kinkeriväki olisi talossa ollut."
Nyt ei enää Heikkisten suku elä Jumalisissa, ovat sieltä hajonneet mikä minnekin, Salmiselle, Laajaanmäkeen, Puolangalle.
Mutta Hyrynsalmen jo useasti mainitulla Kypärävaaralla, Luvanjärven kylällä, tapaamme suurperheen vielä tänäpäivänäkin. Siellä elää yli 20-henkinen joukko Kemppaisia yhdessä pirtissä ja syö samasta kattilasta. Kypärävaara onkin seudun vanhimpia taloja, ja sama suku on siinä asunut miespolvia huhtia raataen, tervaa polttaen, kalastellen ja karhuja kaataen. Ja aina on pysytty esi-isien opeissa ja tavoissa. Kodikas vanhankansan henki tuntuu viihtyvän talon pirtissä, ja vieraskin talossa oikein mielellään viivähtää. Talo on korkean vaaran etelärinteellä, ja vaaran laelta leviävät joka suunnalle suunnattomat salot. Naapurina on samalla vaaralla Eskola, johon aikoinaan on Kypärästä Esko-niminen eläjä muuttanut, ja nytkin on siinä Kypärän tytär emäntänä.