Nyt enää vain joku vanhankansan ukko kehtaa kessuja käryytellä. Ostotupakat pitää jo joka miehellä olla, jopa nuorilla savukelaatikot taskussa. "Piippuni pilaupi, en pane maankasvuja", oli muuankin renki ylpeästi torjunut Kemppais-Matin kessujen tarjouksen. Mutta "teki mieleni sanoa, jotta isäs poltteli vanhana potunvarsia ja nauriinnaatteja".
Kauppiaita ei maakylissä ollut, tuotiin Oulusta, mitä tarvittiin. Pari kertaa talven kuluessa käytiin merenrannalla, syyslumilla joulun edellä ja kevätkeleillä Maarian jäljestä tehtiin matka. Vietiin lintua, voita, lihaa ja metsänriistan nahkoja, tuotiin suolaa ja rautaa. Pari viikkoa kesti matka. Kajaanissa käytiin markkinoilla joulu- ja helmikuussa, ja vietiin metsäeläinten nahkoja, mutta ostoksia ei Kajaanista juuri tehty, sillä siellä oli tavara paljon kalliimpaa kuin Oulussa. Taas "mitä lie räämäkalua tarvittu, sitä ostettiin laukkukauppiailta". Mutta sitten rupesi tulemaan kauppiaita maallekin, "ja ne ne on, jokka maakunnasta rahan hävittää".
Tuluksilla vain lipsautettiin tuli. Mutta vanhan vaarin nuoruuden aikana jo nähtiin semmoinen kumma, että Hiltulan pojat Oulusta tullessaan toivat niin mokomia tikkuja, ettei muuta kuin housuihinsa pyyhkäisi, niin tuli tuiskahti tikun nokkaan. Ensimmäiset öljylamput olivat pieniä pahaisia läkkisiä tuijuja, joiden nokassa pikkuruinen tulennokare tuhrasi.
Eikä ennen kouluilla ihmisiä rasitettu. Kiertokouluakaan ei ollut kuin sanansijaksi, ja rippikoulussa käytiin vain pari kolme, viikkoa. Sittenkin oli silti enemmän lukijoita kuin nyt, vaikka nyt niin paljon käydään koulua. Nälkä se opetti työtä tekemään ja maata viljelemään, ei tarvinnut kouluista hakea mahtia niinkuin nyt. Ja sittenkin nyt heitetään maat viljelemättä ja myydään yhtiöille. Kaikki parhaat talot ovat yhtiöiden hallussa, niin ettei jaksa kaikkia luetellakaan. "Metänjako" myös on yhtenä syynä nykyisiin oloihin. Ennen kun metsät olivat yhteisiä, ei kukaan saattanut hävittää metsiä niinkuin nyt. Nyt on ihminen joka puolelta niin kierroksessa, jotta et luulisi siinä kenenkään elävän. Et saa mennä metsäänkään etkä kalaan muuta kun määrätyllä ajalla.
Paljon on vanhoilla myös haastamista entisistä nälkävuosista. Kovia aikoja on täällä koettu, monet "moruvuodet", "kilovuodet", ja kaikkein kovinta isona hallavuonna, josta on jo vierähtänyt yli puolisataa vuotta.
Se oli kamala vuosi jo heti alun pitäen. Kevät oli kylmä ja pitkä, pari viikkoa jälkeen Eerikinpäivän oli vielä lumikinoksia maassa, ja kun juhannuksena soudettiin kirkolle, oli järvienselillä jäätä ja rantakaarteissa lumihankia. Ruis kasvoi vain kurjaa punaista uikeloa, ja senkin pani Perttulin halla, niin ettei tullut muuta kuin kahuja niinkuin kuusenhavuja. Ja ohrat menivät niin vähiin, jotta seulalla tuotiin pirttiin koko riihen elos, akanoineen kaikkineen. Niistä kun keitettiin puuro, niin vesi valahti lusikan koloon, kun pistettiin puuroa padasta. Perunat olivat niin voimattomia, jotta veden päällä lillivät.
Silloin syötiin petäjäistä, aivan puhdasta silkkoakin pitkät ajat monessa talossa. Suolaheiniä keräiltiin halmeahoilta, sidottiin parilyhteittäin kuin ohrat, kuivattiin pirtin uunissa ja survottiin petkeleellä huhmaressa, seulottiin, ja karkeammat rouheet jauhettiin käsikivillä. Olkia myös samoin survottiin. Niitä sitten yhdessä petäjän kanssa käytettiin leipään, suolaheinää kuin höystöksi. Koivunparkkiakin kokeiltiin leiväksi, mutta se oli kovin pahaa, samoin jäkälää ja valkeata suokuohua [suosammalta], mutta petäjä oli parasta ja vanhastaan jo koettua.
Oulusta, Joensuusta ja Kuopiosta asti vedätettiin kallista viljaa, mikä saatiin, ja rahoja riitti, mutta harvalla oli kylliksi rahaa.
Silloin kuoli paljon ihmisiä nälkään ja nälän tuomiin tauteihin. Kaikki oikein laihtuivat ja kuihtuivat, ja "ihminen kun lamaan oikein menee, niin se sitten on kostutettava". Niin runteli ja kuihdutti nälkä ihmiset, että "kun kirkastuksena meni kirkkoon, niin ei enää montakaan tuntenut, mitä oli ennen tuntenut". Eikä niityllä tahtonut nälkiytyneiden raukkojen viikate pystyä heinään, "jos kuin näpeä viikate oli".
Monet perheet rajaseuduilta silloin muuttivat Venäjän puolelle. Jo taipaleelle nääntyi moni, ja moni kuoli perille, toiset jäivät iäkseen rajan taakse, Vienan-Karjalaan ja Aunukseen, naittuivat sinne ja perehtyivät.