Kesän lyhyet valoisat ja lämpöiset yöt levättiin hämärissä viileissä aitoissa ja kylkeisissä, ja jätettiin kuuma pirtti russakkain haltuun.
Silloin oli elämä talossa hyvin hiljaista, kun työväki oli viikkokunnassa eli viikkomoissa, kesällä kaukaisilla niityillä taikka huhtamailla, talvella etäisellä tervassaunalla. Eväskontit selässä ja piimäleilitkin viilekkeissä mentiin aina viikoksi salolle, ja jätettiin kotipirtti lasten ja vanhain haltuun. Silloin ei kuultu pihasilla muuta kuin lasten mekastelua ja iltasella karjan ammuntaa ja karjankellon kalkatusta. Läheisemmillä työmailla käytiin päiväseltään, vain puoliseväät mukana.
Pientä vaihtelua ikuiseen arkiseen elämään sekä loppumattomaan raatamiseen toi joka viikko palajava pyhänaika, jolloin raatajakin sai ottaa vähän pitemmän levähdyksen. Jo lauantaista huomasi, että on pyhä tulossa: leivottiin rieskat, kirnuttiin roppavoit, ja työväki palasi viikkoisesta raadannastaan. Viikatteet ja haravat kalahtivat tikapuiden poikkipuolille, kirveenterät sukeltautuivat porstuan reikälautaan, kontit ripustautuivat seinälle naulaan, leilit kolahtivat lattialle, liiat vaatteet joutuivat orsille, kengät kiukaalle taikka naulahäkkäröihin, ja äidit kävivät hoitelemaan pieniä viikon vartoneita lapsiaan.
Sauna järven rannassa oli jo usean tunnin pyhäistä aattoiltaa sauhunut. Kohta se antoikin raatajille leppoiset löylyt. Sinne miehet ryhmä ryhmän perästä alusvaatteissaan astuivat ja vähän ajan päästä palasivat alastomina, punoittaen ja höyryten, ja vaatemyttyä edessään pitäen astelivat pirttiin pukeutumaan. Talon piika pikkarainen oli löylyn lyöjänä ja päänpesijänä. Miesten jälkeen tuli naisten sekä lasten saunavuoro.
Ja sitten alkoi pyhäpäivän lepo ja rauha. Kotoisen kylyn tuntu oli kulkeutunut kylpijäin seurassa pirttiinkin, istuskeltiin puhtaissa alusvaatteissa punoittavin ihoin, kiiltävin, sileiksi suituin hiuksin, mielessä rauhallinen viihdyttävä lepopäivän tuntu.
Hiljaisesti kului pyhäinenkin päivä. Lyhkäisten taipaleiden takaa käytiin kirkossa, mutta kaukaisimmilta perukoilta ani harvoin. Vietettiin päivä vain leväten kotipirtillä, korkeintaan pistäydyttiin naapuriin, istuskeltiin siellä, tupakoitiin ja tarinoitiin ja syljeksittiin lattialle. Aamupäivällä, ennen puolista pidettiin kotihartaus. Kirjantaitava talon isäntä luki päivän saarnan, jota koko pirtti kuunteli. Sitten veisattiin virsiä. Varsinkin köyrettiläistaloissa oli elämä harrasta, niihin useasti kokoontui samanmielisiä viettämään hiljaista seurustelua Sanan ääressä. Suuret eivät olleet salotalon kirjavarat. Saatoit tavata siinä Wegeliuksen postillan taikka Nohrborgin "Langenneen ihmisen autuuden järjestyksen", Björkvistin "Uskonharjoituksen autuuteen", Hamnerin "Tien osottajan iankaikkiseen elämään", Bunyanin "Kristityn vaelluksen", Siionin virret ja jonkun uuden testamentin sekä "pitkän katkismuksen". Pirtin nurkassa, penkillä pärekorissa, russakkain tarkasteltavana pahasti pidetty, ruskettunut kirjakokoelma tavallisesti säilytettiin.
Yhtä hiljainen oli pyhäpäivän iltakin, hämärtyvää harmaata äänettömyyttä. Korven raatajat lepäilivät pimeän pirtin penkeillä toinen siinä, toinen tässä kooten voimia huomista työpäivää varten ja miettien kukin omia asioitaan. Lapset vain tepastelivat ulkona ja juoksentelivat ovea paukautellen edestakaisin.
Sitten seurasi taas ankara työviikko, samanlainen kuin edellinenkin.
MITÄ SYÖTIIN JA JUOTIIN.
"Leipä hyvä kumppaniksi, hyvä vuosi vierahaksi."