Ei ollut sydänmaiden asukkailla niin erinomaisia syötäviä eikä juotavia. Syötiin mitä saatiin, ja saatiin mitä raadettiin. Raadettiin elääkseensä ja elettiin raataaksensa, se oli salolaisen elämänkutsumus Maa kasvoi viljansa, karja tuotti viljansa, vesi ja metsäkin antoivat viljansa.
Leipä oli ensimmäinen ja viimeinenkin raatajain syötävä. Leveäksi ja paksuksi se paisuikin parhaana halmeaikana, jolloin aitan purnut pullottivat rukiita täytenään. Leivottiin aina lähes parin korttelin levyisiä, puolen paksuisia pehmeitä pullia, mutta ohralla sekoitettuja kuivia reikäleipiä, joita nykyään jo paljon käytetään, ei ennen haluttu. Juuripytyssä kiukaan kupeella hapatettiin leivänaines, sotkettiin, vanutettiin ja pyöräytettiin leiviksi. Mutta pellonviljasta, ohrasta, taputeltiin ohuita leveitä rieskoja, kuorimattoman viljan karkeita leipiä. Ne olivat pyhäpäivän syötäviä, lauantaina niitä leivottiin ja jo heti puolisiksi sekä iltaseksi haukattiin voin kanssa lämpimiltään. Leivänpuolta olivat myöskin teokset: ryyni- y.m. piirakat, joita emännät laativat juhlapäiviksi, sekä punasleivät ja mykyt, joita tehtiin teurastusaikana, ja vielä laskiaispäivän rasvarieskat.
Paitsi leipää saatiin pellonviljasta myöskin puurot, vellit ja talkkunat. Talkkuna oli tavallinen talvisen pyhäaamun suurus, paksu voisilmäinen puuro talkkunajauhoista rasvalla höystettyyn veteen keitetty. Talkkunajauhot pyöräytettiin vain käsikivillä keitetyistä, uunissa kuivatuista ohrista. Velliä ja puuroa keitettiin tavallisesti metsäsaunalla viikkokunnissa oltaessa sekä talvi-iltoina kotipirtissäkin. — Ja keittohierin piti olla "ristitty", risti leikattu haarukkapohjaan, eikä saanut puuroa padasta syötäessä padansangan yli kurkotella, ellei ensin pistetty puukapulaa sangan ja reunan väliin.
Mutta kun sattui halla ennättämään halmeen korjuuseen ennen sen raatajaa, tuli leivän muutos, silloin täytyi kansan turvautua petäjäiseen, ikivanhaan pakkasien panemattomaan, mäellä ruskeana paistavaan metsäneloon.
Jopa joskus kaiken varalta pidettiin keväällä, pari viikkoa ennen juhannusta, vakituiset petäjäpäivät, jolloin koko talon väki aamulla aikaisin lähti metsään laihon leikkuuseen. Lyötiin mäntyä mäkeen, ja katajaisella nylkimellä kiskottiin kuori neljän, viiden korttelin mittaisiin kaistaleisiin. Puolissa päivin palattiin, raskas surullinen elotaakka selässä, ja iltarupeamalla kuoret silvittiin, puukolla rapattiin ruskea kaarna pois sekä pyöräyteltiin pihka irti oksainreijistä. Sitten levitettiin kuoret päiväpaisteeseen kuivamaan, ja sen jälkeen ne uunin hiiloksella kepillä leuhutellen paahdettiin ruskeiksi "molleroiksi". Isossa huhmaressa, pörsyssä, survottiin petäjät rautaisella petkeleellä, kolmin, neljin petkelein akat väliin hakkasivat saman pörsyn petäjiä. Survotut rouheet seulottiin, ja seulalle jääneet petäjänperät petkelöitiin uudestaan taikka käytettiin ne käsikivissä.
Tavalliseen peläjäleipään tehtiin pellonviljasta juuri, ja alustettiinkin jauhoilla, mutta sitten vastattiin petäjäisellä. Hyvin useasti pantiin puoleksi metsällistä, eikä se vielä vienyt miestä heikoksi. Mutta joskus jouduttiin niinkin puille paljaille, jotta täytyi leipoa silkkaa petäjäistä. Tuohella taikka petäjänkuorilevyllä täytyi sellainen leipä työntää uuniin paistumaan, muuten ei pysynyt koossa. Ruskeaan ruisvelliin murennettiin tällaista mustaa metsänleipää ja nälänpakolla saatiin menemään alas.
Leivottiin myös petäjärieskoja. Tehtiin ohrajauhoista imellus, joka petäjällä sotkettiin, ja ohuet leivät paistettiin miedossa uuninkuumuudessa sekä roppavoin kanssa syötiin pyhärieskoina. Joskus keitettiin petäjäistä puuroakin, ja maitoon kiehautettiin karkeista "petäjän mokareista" petäjäjuustoa.
Mutta antoi metsä parempaakin syötävää kuin mustaa petäjäistä, pyytäjälle se soi kaikenlaista riistaa, karhusta alkaen pahaiseen oravaan saakka.
Lintukeitto oli metsämiestaloissa useasti pöydällä taikka lintulevy: tuohipalasella paistettuja linnuntäkkiä. Pyyntiaikana syötiin hyvinä lisäpaloina myös monet oravannautteet. Heitettiin oravat yöksi lihan suolaveteen, sitten paistettiin petäjänkuorilevyllä uunissa, ja semmoiset oravalevyt olivat oikein makeita. Seitsemän oravannautetta nälkäinen metsämies saattoi kerralla pureskella.
Enemmän kuin metsänriistaa saatiin vedenviljaa. Sitä nähtiin joka talon pöydässä.