Sangoillakin olivat vanhat kesäkarhuja pyydystelleet, sekä joskus tarjoilleet myrkkyäkin. Yhdeksän ketunannosta oli kerran Kesseliläinen saanut karhulle narratuksi, mutta ei ollut tehonnut metsänukkoon sen enempää kuin että vatsan oli vain pahasti pilannut.
Jopa olivat entisajan pyytäjät viinallakin yrittäneet houkutella metsänmiestä. Jokikylän Tuomas Seppänen Ristijärvellä oli haaskan luo kaivanut turpeeseen viiden kannun täpötäytisen viinakattilan. Olikin otso sen latkinut, mutta ei ollut tullut muuta kuin vähän ilotuulelle: vihellellyt vain, hypähdellyt ja kiljahdellut, paukutellut kämmeniään ja viskellyt kantoja. Ja niine hyvineen viimein kepsutelhit matkaansa.
Talvella käytiin kontion kimppuun, kun se lepäili korjussaan hangen alla. Tavallisesti oli otus jo syksyllä kierretty pesäänsä, hiiviskelty jälkipuolilla silloin kun kontio samoili selkosia etsien paikkaa, mihin karvaisen päänsä kallistaisi. Sitten kun oli erinäisistä merkeistä huomattu, että etsijä on lähimailla löytänyt leposijansa, tehtiin laaja kierros, jonka sisään makuupaikka joutui. Mutta kierrosta ei saanut ajaa umpeen, piti jättää muuan kohta käymättä, Jos olisi astunut umpeen, olisi makaajalta kadonnut uni, ja kontio kaikonnut pois pesästään. Kierrosta käytiin sitten yhä uudelleen tarkastamassa, ja samalla piiriä varovasti yhä pienennettiin, niin että makuupaikka lopulta määrättiin jotenkin ahtaalle alalle. Jotkut kiertäjät kantoivat taskussaan yölintua, ja siitä kierroksesta ei kontio hevillä paennut.
Sitten kevättalvella vahvimman lumen aikana, lähdettiin karhuntappoon. Se oli vanhoilla ukoilla merkkipäivä ja merkkitoimi. Niin lähdettiin kuin suurtyöhön ainakin, monin miehin ja asestettuina. Karhukeihäät olivat mukana, piilukkoiset karhuväljät ja kirveet, sekä ahkiot jäljessä juoksemassa.
Muutenkin olivat kaatomiehet varattuina. Viinaa oli matkassa, ja sillä nostettiin luontoa, olipa karhunsappiviinaakin tilkkanen. Sitä kun maistoi, ei peto käynyt käsiksi, ei ainakaan ruvennut puremaan. Taikka oli taskussa pienoinen karhunsappirieska, jota hiven otettiin suuhun ja pureksittiin ja vielä syljellä siveltiin pyssyä sekä keihästä.
Laulaen lähtivät miehet metsälle. Niinpä saattoivat ukot juorotella:
"Kun minä metälle lähen, otan kolme koiroani, viisi villahänteäni, seitsemän sepeliäni. Käyn mie korvet kolkutellen, metät synkät sylkytellen."
"Hiihata hihasta miestä, takin helmasta taluta, vejä verkakauluksesta, saata sauvan suoverosta, saata sille saarekkeelle, sille kummulle kuleta, joss' on kuuset kultavöissä, hopeoissa honganoksat."
"Metän kultainen kuningas metän ehtoinen emäntä, saata sille saarekselle, kuleta sille kunnarelle, josta saalis saataisihin, metän vilja vietäisihin aina akoille iloksi, kotiväelle kaunoseksi."
Sitten, kun päästiin pesälle ja ruvettiin kontiota ylös kornaamaan, laulettiin: