"Nouse pois, nokinen neiti, nokiselta nuotiolta, jalat allasi lahoo, pääsi päältä märkänöö!"
Helposti nukkuja miltei aina heräsikin. Se tiesi jo surmamiehiä odottaa, sillä haltia oli hänelle tappopäivän aamuna tuonut verimaljan juotavaksi. Vihaisesti ryöpsähti luminen tanner, ja karvainen keko syöksähti esiin. Alkoi siinä ankara taistelu. Piilukot pamahtelivat, keihäät ja kirveetkin välähtelivät, ja karjuttiin molemmin puolin. Kun karhu yllätteli kimppuun, karjaisi erämies: "Älä, jumalanvilja päälle tule!" taikka: "Ei mies miestä koske!" Silloin karhu jätti rauhaan, "se kun vielä, pakana, on semmoinen, että se ymmärtää puheen. Ja siitä se on hyvillään, kun sitä sanoo jumalanviljaksi."
Tavallisesti päättyi tappelu siten, että otso yksinäisenä, huonommin asestettuna sortui toratantereelle. Ensi työkseen erämiehet leikkasivat kaatuneelta karhulta turvan eli huulipannan. Oli nimittäin semmoinen tapa, että niinkauan kuin turpa oli leikkaamatta, saattoi sivullinen, kuka tahansa, tulla ja vaikkapa vain pistäkää kuollutta kontiota sompasauvallaan, ja sanoa: "Pitäisi minunkin saaha pistää jumalanviljaa", ja niin päästä osalliseksi karhuntappoon. Mutta kun turpa oli leikattu, ei sivullisilla ollut enää mitään sanomista koko asiaan. Voitiin hänelle ilmoittaa: "Ei sinulla karhusta osaa!" Turparenkaan pani se, joka oli kuolemaniskun antanut, sauvan sompaansa taikka kaulaansa.
Kaatunutta kontiota tervehtivät tappomiehet vuoronperään kämmenestä puristaen ja sanoen:
"Terve, ohto, tultuasi,
mesikämmen käytyäsi!"
Jopa kuin anteeksi pyydellen ja tappamisen syyn omilta niskoilta pois vierittäen, saneltiin:
"En minä sinua pannut, eikä toiset kumppalini. Ite vierit vempeleltä, kaavuit koivunkonkelolta, lepänlengolta lipesit, puhki kultaisen kupusi, rikki maljaisen mahasi."
Tervasnuotio viritettiin metsään, ja sen vieressä kontio havuille asetettuna nyljettiin, valkaistiin. [Jos kaatopaikka oli lähellä, kannettiin kontio kotiin nyljettäväksi.] Sitten ryypättiin viinaa "muistiaisiksi":
"Metän kuululle kuninkaalle, mesikämmen källeröiselle."
Jotkut oikein metsähenkiset karhumiehet, niinkuin Kuhmon Jonkerin ukot, joivat verestä, höyryävää karhunleppää, jotta olisivat vasta sitä vihaisemmat käymään kontion kimppuun. Puuhun pesän luo leikattiin vuosiluku sekä pantiin puuhun raha "uhriksi" ja sanottiin: