"Varokaatte, vaimoparat, varsinni hyvät emännät tätä kuulua vierasta!"
Siitä alettiin pitää karhunpeijaisia, joihin naapureitakin kutsuttiin.
Ensi paloiksi keitettiin metsän saaliista pää ja kämmenet, ja niistä saatiin hyvä peijaisrokka, lisäksi keitettiin vielä talkkuna, johon höystöksi pantiin karhunrasvaa. Sillä voisilmää ei käytetty, ei saanut karjan viljalla sotkea metsällistä, eikä lehmänannetta ollut koko pitopöydässä, leipää vain ja talkkunaa sekä karhunlihaa ja rasvaa oli syötävänä ja viinaa ryypättävänä.
Ja vanhat ukot, niinkuin kuulu Kissaniemeläinen Sotkamossa, toivat metsästä pöydälle kimpun lepänvarpuja, ja niitä piti jokaisen pureksia, ennenkuin maistoi lihakeittoa, ettei "metsä" tarttuisi. Ukko itse ensinnä näytti esimerkkiä.
Suuressa pahkamaljassa tuotiin karhukeitto pöydälle. Metsänkävijäin parhaat pyöräyttelivät maljaa ja lauloivat:
"Niinpä tuo ohto käänteleikse, kuin koppelo kotinsa luona, hanhi hautomuksillansa, teiri urpakoivullansa."
Leikkasivat sitten korvan kontiolta ja sanoivat:
"Otan korvan oholta, minun korvin kuultakseni, ohon kuulemattomaksi."
Sitten silmän kaivoivat:
"Otan silmäsen oholta, minun silmin nähäkseni, ohon näkemättömäksi."